Vaaka on ystäväni

Aluksi voisin pahoitella ettei minusta taaskaan ole kuulunut mitään kuukauteen... Tiisivtettynä mitä olen puuhaillut; töitä, töitä, töitä, ulkoilua, töitä, kavereiden ja sukulaisten tapaamisia, joulu-ostoksia, töitä, töitä.

Sain kaikki joululahjat ostettua marraskuun puolella, joten olen välttänyt joulustressin sen osalta. Vielä on tietysti edessä se itse joulu ja kaikki jouluherkut joita täytyy vastustaa... Onneksi äitini ei ole kovin perinteinen eikä meidän perheen joulupöydästä löydy muita perinteisiä jouluruokia kuin kalkkuna (jonka isä saa joka joulu firman lahjana), rosolli, laatikoita ja kalaa.
Näistäkin huolimatta, en ole huolissani. Kroppani on kutistunut hyvää vauhtia ja tänään, pitkästä aikaa, pääsin kurkistamaan painoani.
Kävin ystävän luona vähän iltaa viettämässä, ja jossain vaiheessa huomasin hänellä olevan vaa'an kylppärissä. Joten mitä tekee Ringo? Kaikki ylimääräinen paino pois (farkut ja vyö, paksu villapaita ym.) ja vaa'alle.

Vaa'an lukema: 58,7

Meinasin itkeä kun näin nuo numerot. Olen painanut tämän verran viimeksi ala-asteella.
Olen niiiin onnellinen juuri nyt, mutta silti samalla hiukan vaivaantunut.
Taas huomattavasta painon pudotuksesta huolimatta, tuo 8 tuon vitosen perässä näyttää niin isolta luvulta... Pidin enemmän siitä nollasta sen kutosen perässä... Kunhan saisin tuon jälkimmäisen numeron pienemmäksi kuin ensimmäisen niin olisin tyytyväinen.

Vaikea kyllä sanoa miten mieli muuttuu sitten kun sinne asti päästään.

Pro-ana ruokapyramidi

Rakastan ranteitani tällä hetkellä <3
Ihana nähdä laihtumisen merkkejä edes jossain osassa kehoa. Voisin vaan tuijottaa ranteitani koko yön.
Saan kiinni omasta ranteestani ongelmitta. Ihana tunne~

Aiemmin tänään oli kyllä vähän mielialan vaihteluja... Riitelin taas kaverin kanssa ja aiheutin taas välirikon. Tai paskat, hän sen aiheutti.
Jos on paha olla, niin eikö kavereiden kuulu auttaa ja lohduttaa?
No ei tämän kaverin mielestä. Mulla on kuulemma kaikki asiat paremmin kun hänellä. No ainakin olen hoikempi, joten hän voi minun puolestani painua helvettiin mielipiteineen.

Ruokavalioni viimeisen parin päivän ajalta

Olen tosissani alkanut yrittää tällä viikolla. Kurkusta alas on mennyt lähinnä nesteitä, ja hiukan jäätelöä. Joka on kyllä tullut kurkusta myös ylös... 

Lisäsin kuntoilua radikaalisti. Kävin eilen juoksulenkillä, jonka jälkeen kotiin päästyäni hypin hyppynarulla kunnes olin pyörtyä. Hengähdin hetken ja tein parikymmentä vatsalihasta. Ja jatkoin hyppimistä. 

Tänään on tullut hypittyä lisää. Pieni asia, mutta on sekin parempi kuin paikallaan istuminen. Ne pienet asiat ovat juuri niitä joilla on merkitystä. 

Pahinta tässä pro-ana laihdutuksessa on kaikki se valehteleminen. Varsinkin vanhemmille. Juttelin tänään äidin kanssa puhelimessa ja hän tarkisteli että olenhan syönyt. Sanoin vain pikaiset juujuut ja sanoin että ruokakauppaan meni juuri 40 euroa. Enkä oikeastaan valehdellut siinä... 

Eri asia onkin sitten mitä sieltä ruokakaupasta tarttui mukaan: pari litraa jäätelöä, appelsiinimehuja, pari pulloa zero colaa ja tupakkaa. 

Oli siinä jotain oikeasti ruokaakin mukana, mutta ne menivät suoraan pakastimeen. Otan ne esiin ja kokkaan sitten kun joku tulee kylään. Täytyyhän minulla olla ruokaa kaapissa. (mutta kukaan ei sanonut että minun pitäisi syödä sitä) 

Tupakka on oikeasti paras ystäväni tällä hetkellä. 

Kun jokin ottaa päähän, poltan savut. Kun odotan bussia, poltan savut. Kun tulee nälkä, poltan kaksi, jonka jälkeen juon lasin vettä ja menen makaamaan lattialle tai sohvalle noin viideksi minuutiksi. Jos sen jälkeen on vielä nälkä, käyn polttamassa vielä yhden tupakan. 

Olen korvannut lähes kaiken ruuan tupakalla. 

Paha tapa, mutta minkäs teet. 

Luokkakokous

Voi Luoja!

Tajusin juuri äsken, että ensi vuonna, 2014, on ensimmäinen luokkakokoukseni!
Kyseessä on ala-asteen luokkakokous, joka käytännössä tarkoittaa sitä että olen suurimman osan sen ajan luokkalaisistani nähnyt viimeksi kymmenen vuotta sitten.
Okei, ehkä muutaman olen nähnyt kaupungilla tms kun olen käynyt vanhempieni luona. Tiedän että pari tyttöä on laihtunut, pari on lihonut ja ainakin yksi on raskaana. Pojista tiedän että ainakin yksi on lihonut massiivisesti ja yhdestä on tullut aivoton bodari.

Mutta se ei nyt ollut pointti, miksi nousin ylös heti sänkyyn päästyäni.
Pointtini on, etten ole lähelläkään siinä mallissa jossa haluaisin olla! Verrattuna siihen mitä kuvittelin olevani luokkakokoukseeni mennessä, olen valas!
Okei, ala-aste eli olin silloin jotain 12 - 13-vuotias. Eli siitä on pian kymmenen vuotta. (Hui kun tuli vanha olo...) Tottakai ihmisen vartalo muuttuu paljon kymmenessä vuodessa, mutta haluaisin nyt tähän viimeiseen puoleen vuoteen vähän enemmän muutosta.

Joten!
Tässä nyt lista asioista joita pyrin saavuttamaan ennen ensi kesää:
1) Päästä tavoite painooni 55 kiloa (eli -5 kiloa vähintään)
2) Käyttää farkkuja kokoa 32
3) Mitata vyötärön ympärykseksi vähemmän kuin 60cm
4) Saada litteä vatsa

Ei pitäisi olla vaikeaa jos vain pidän näppini erossa kiinteistä ruuista ja pidän kiinni kuntoilusta.
Täytyy varmaan kotona teipata jääkaapin ovi kiinni. Tai vielä parempi, lukita koko keittiö... Teipata suu kiinni! 
Ah, tarvitsen thinspiraatiota...

Kaverit laihduttaa...

Ei ei ei ei ei ei. EI!!

Ystäväni on aloittanut dietin. Hän otti hiukan nokkiinsa yhteisen kaverimme kommentista pari viikkoa sitten. Hän siis huomautti sivulaiseessa että ystäväni on hiukan pyöristynyt vyötärön seudulta.
En kestä!
Olen aina ollut hoikempi kuin hän ja painanut vähemmän. En halua että hän laihtuu.
Okei, tiedän että kuulostan ilkeältä kun sanon niin, mutta miksi valehtelisin? On todellakin yksi maailman parhaista tunteista seisoa itseään isomman ihmisen vieressä ja näyttää niiiin hoikalta.

Silti, olen saanut viime päivinä valtavia hylkimisreaktioita jos näen huomattavasti lihavan ihmisen. Alan miltein yökkiä.
Tässä hyvä esimerkki viime viikolta:
Olin bussissa, matkalla kotiin töistä. Kyytiin nousee naishenkilö, joka kävelee sivuttain bussin käytävää ja istahtaa minusta katsoen käytävän toiselle puolelle, selkä menosuuntaan päin, niin että näen hänet koko matkan ajan. Voi luoja sitä läskin määrää ja vatsan kokoa! Hänen takamuksensa vei kaksi penkkiä. KAKSI!! Yritin välttää tuijottamasta, mutta lopulta aloin voimaan niin pahoin tämän naisen ulkomuodosta että minun oli pakko jäädä yhden pysäkin verran aikaisemmin pois bussista.
En vain pysty käsittämään miten joku voi päästää itsensä sellaiseen kuntoon...

Kotona käydessäni pääsin tosiaan taas tarkistamaan painoni. Ei muutosta, mikä on sinäänsä hyvä. Eipähän ole tullut lisää painoa.
Uskoisin nyt kuitenkin pudottaneeni hiukan kiloja viimeisen kolmen viikon aikana, sillä kuukausi sitten ostamani 36 kokoiset farkut eivät enää istu. Ne roikkuvat päälläni.
Olen käyttänyt mahdollisimman paljon röyhelöisiä ja vekitettyjä hameita kun olen ollut perheeni seurassa, etteivät he huomaisi kutistumistani.

Kumma kyllä, haluan että ihmiset huomaavat että laihdun, mutta jotenki perhe on eri asia... Tiedän että äitini saisin sätkyn ja pahimmassa tapauksessa laittaisi minut laitokseen. Ja siihen tyssäisi se laihtuminen.

Ystävistä edelleen se yksi ja sama jaksaa kysellä "oletko syönyt?" ja edelleen vastaukseksi kelpaa "joo". Pari kertaa hän on katsonut minua päästä varpaisiin ja inttänyt vähän lisää "oikeesti?" mutta siitäkin on selvitty pelkällä joojoo-vakuuttelulla.

Olen kyllä hiukan lipsunut ja popsinut kiinteää ruokaa silloin tällöin, mutta olen myös lisännyt liikuntaa. Hankin itselleni hyppynarun ja hypin sen kanssa vähintään 100-200 kertaa päivässä. Käyn lenkillä joka päivä vähintään kerran ja teen ainakin 50 vatsalihasliiketttä, mielummin 100.

Pahoittelen vielä epäaktiivista blogaamista. Töissä on ollut vähän kiirettä ja nyt kun joulu lähestyy alan tekemään vähän ylimääräisiä vuoroja. Enemmän vuoroja tarkoittaa enemmän rahaa ja vähemmän aikaa houkutuksille. Mutta samalla vähemmän aikaa kuntoiluun...

Bulimian reunalla

Kävin tänään hakemassa lisää "laihdutuspillereitä".
En todellakaan tiedä paljonko ne todellisuudessa auttavat, mutta ainakin oma oloni on parempi kun syön niitä.
Kaupan kassa katsoi hiukan lata kulmien kun ostin ison purkin laihdutuspillereitä, mutta eipähän kieltäytynyt myymästä. Eikä se sille kuulu mitä kurkkuuni tungen.

Olen nyt viimeisen viikon lipsunut todella TODELLA paljon. Olen palannut taas bulimia käyttäytymiseeni. Eilen söin annoksen pikanuudeleita, leipää, kolme muffinia, ison annoksen pastaa ketsupilla... ja kaksi litraa sokerimehua....
Ja oksensin kaiken.
En ole ylpeä siitä.

Kaverini muisti taas anoreksiani. Hän sanoi olevansa huollissaan minusta, mutta totta puhuakseni, se ei juuri näy päälle päin.
Kaverini on sen verran naiivi ja itsekeskeinen, että kun hän kysyi "ootko sä syönyt kunnolla" riittää kun sanon "juujuu" ja huomautan että hän on itse todella laiha. Hän keskittyy samantien itseensä ja alkaa osoitella huonoja puolia itsessään jne.
Parasta on että hän ei oikeasti ole laiha. Hän on minua lyhyempi, eikä hän oikeastaan paina paljoa, mutta se ei todellakaan näy ulospäin. Hänellä on jenkkakahvat ja vatsamakkaroita.
Ainoa mistä olen ehkä hieman kateellinen hänelle, on hänen jalkansa.
Kaverini jalat ovat niin hoikat ja suorat nilkasta reiteen. Haluan hoikemmat jalat kuin hänellä.

Alan seota pian.
Päähäni koskee kun en tiedä olenko pudottanut painoa, onko sitä tullut lisää... onko se pysynyt samana?
Menen ensi viikonloppuna käymään vanhempieni luona. Vaaka<3
Odotan kärsimättömänä että pääsen tarkistamaan edistykseni, sillä en näe peilistä enää mitään.
Uskon vasta kun näen numeroita edessäni.

Kärsin ja kamppailen

Kylkiluut on kadonnut johonkin. En enää näe niitä :'(

Viikonloppuna oli kavereita kylässä, tupareiden merkeissä. Ja sehän tietenki tarkoittaa turhaa ruualla mässäilyä ja alkoholilla läträämistä.
Ja se taas tarkoittaa että kiloja kertyi...

Itkin maanantai-iltana ihan mielettömästi tätä pahaa oloa. Sen jälkeen olen pysynyt nestedietillä.
Ajatukset pyörii ruuan ympärillä non-stop.

Tosta viikonlopusta vielä.
Meillä oli eräänlainen teema jonka mukaan sitten pukeuduttiin näihin tupareihin. Oma asuni paljasti aika paljon ihopinta-alaa, vihasin sitä asua.
Kuvia otettiin tottakai. Noin sadasta kuvasta, pidin ehkä yhdestä. Näin vain läskiä joka kuvassa. Olen vain tasapaksu laatikko. Vatsani näytti massiiviselta jokaisessa sivukuvassa.
Jotenkin yksi kaverini silti onnistui kommentoimaan jotain tyyliin: "Vau, ku sä oot laiha! Kato ny noita kylkiluita!" Ja näytti jotain joka ei ollut siellä. En vain nähnyt niitä kylkiluitani siinä kuvassa.

Olen taas alkanut kerätä thinspo kuvia ja lauseita seinilleni. Tarvitsen jatkuvaa muistutusta etten ajaudu jääkaapille vain tylsyyttäni.
Tylsistyneenä tulee helposti syötyä ihan turhaan vain ajankuluksi. Täytyy vaihtaa se tylsyyteen syöminen kuntoiluksi.

Luojan kiitos työpaikastani. Pitkät työtunnit ja kiireinen aikataulu ei jätä tilaa ruuan ajattelulle tai syömiselle.
Sen lisäksi olen taas ajautumassa viiltelyyn. Työpaitani hihat ovat kuitenkin sen verran lyhyet etten voi... Ehkä jokin muu ruumiinosa...

Yritin lopettaa tupakoinninkin jälleen kerran, mutta se ei tunnu onnistuvan. Tupakka on tällä hetkellä ainoa terapeuttini. En ajattele mitään kun saan vedettyä savua keuhkojen täydeltä.
(Edelleen, en kannusta ketään tupakoimaan. Tämä vain sattuu sopimaan minulle henkilökohtaisesti.)

Nälkä on tälläkin hetkellä suunnaton.
Tänään kurkusta kumottu: Kupillinen kahvia, ilman sokeria, ilman maitoa. Sekä pieni kulhollinen rasvatonta jugurttia.
Näillä ajattelin selvitä loppu päivän. Lähden tämän blogi kirjoituksen jälkeen töihin. Iltavuoro. Keskiviikot ovat onneksi yleensä aika rauhallisia.

Todella todella huono viikko..

Olen vastenmielinen lihava sika jolla ei ole itsehillintää.

Olen heikko. Olen syönyt aivan liikaa tällä viikolla. Oloni on kamala...
En kestä kuunnella miten hyvin muilla menee, kun itse en onnistu missään... :(

Kaveri juuri tänään kehui kuinka eräällä yhteisellä tutullamme on täydellinen vartalo. Hän on minua hoikempi.
En kestä olla näin lihava. Haluan vaan kuolla...

Vain koska jollain on lääketieteen tutkinto, ei tarkoita että hän olisi oikeassa

Kävin eilen työterveyshoitajan tarkastuksessa.

Olin jo valmiiksi vähän valehdellut esitäytettävään lomakkeeseen mm painoni 62kg. Pieleen tosin meni. Terkkarin vaaka paljasti painokseni 60 kg.
BMI (Bodymass Index) asteikon mukaan olen vielä toistaiseksi normaalipainoinen. Terveydenhoitaja kuitenkin kehoitti minua syömään enemmän ja säännöllisemmin, joten lupasin noudattaa ruokakarttaa jonka hän minulle antoi (1400kcal).
Miten kävikään? Kotiin päästyäni, en laittanut suuhuni muruakaan koko loppupäivänä. Tarkastus oli klo 13.
Terkkari oli vähän järkyttynyt kun sanoin syöväni aamiaisen lisäksi vain yhden pienen aterian ennen klo 15 iltavuoroa. Hänen antamansa kartan mukaan minun pitäisi syödä jo kolme kertaa ennen klo 15. Kolme kertaa!! Tämä siis tarkoittaisi käytännössä sitä että jos syön aamiaisen noin klo 10, minun pitäisi syödä lounas jo klo 12, ja jokin pieni välipala noin klo 14. Eli kahden tunnin välein. KAHDEN TUNNIN VÄLEIN!! Neljän tunnin välein voisin vielä ehkä kestää, koska se on kuulemma normaalia. Itse pärjään vallan mainiosti syömällä jotain pientä vain kuuden tunnin välein. Joskus menee helposti koko päivä pelkällä vedellä.

En todellakaan aio haaskata saavuttamaani vartaloa vain koska joku on joskus keksinyt lautasmallin ja päivittäisen kalorisuosituksen.

Olen käynyt ruokakaupassa ihan kuin normaalit ihmiset. On vain mukavaa kun kaapit on täynnä. Se ei silti tarkoita että laittaisin ruokaa.
Pidän kaapissa koko ajan kasviksia, jotta voin hyvällä omalla tunnolla haukata jotain, jos nälkä iskee.

Söin äsken ruisleivän. Sellaisen Reissumies leivän toisen puolen.
Nyt on huono olo...
Taisi olla tämän päivän syömiset siinä...

Polttaako muuttostressi kaloreita?

Sain vihdoin muutettua omaan asuntoon!

Kävin viime viikolla vanhempieni luona pakkaamassa muuttotavaroita ja siivoamassa huonettani.
Siinä siivotessa, löysin vanhan diettisuunnitelmani, noin 2-3 vuoden takaa.
Olin listannut pienelle ruutupaperin palaselle tarkkaan, mitkä ruoka-aineet oli sallittu ja mitkä ei.
Jokainen ruokailu oli myös tarkkaan aikataulutettu ja paperin alareunassa oli huomautus:
"Jos missaat aikataulun, et syö."

Kunto-ohjelmankin olin raapustanut, joka ei juuri poikkea nykyisestäni.
Ja tavoitepainon;
65kg.
Tuosta aloinkin miettiä, paljonko olen oikein painanut jos olen ajatellut että 65 kiloa on ihan ok? Painoni on ylimmillään ollut jotain 71 kiloa, joten arvelen että olen liikkunut niillä hujakoilla. Muistan etten silloin tuntenut itseäni lihavaksi mutta... En tiedä mikä muuttui, mutta nyt kun vaaka pyörii 60 kilon molemmin puolin, tunnen itseni vastenmieliseksi rasvapalloksi. Ja sitä ajatellessani, 71 kiloisena olen varmasti muistuttanut virtahepoa.

Luojan kiitos pysty jälleen itse päättämään milloin syön, mitä syön ja kuinka paljon (tai kuinka vähän).

Mahdun pitkästä aikaa koon 36 farkkuihin. Ja voin oikeastaan ilokseni todeta, että tarvitsen vyön 36 lantiofarkkujen kanssa. Voin siis turvallisesti todeta että lantioni ja takapuoleni on kaventunut!

Ah kunpa minulla olisi kokovartalopeili...

Laksatiivit pääsivät loppumaan eilen, rasvanpolttajia on vielä muutama kapseli jäljellä. Lähden siis huomenna apteekkiin hankkimaan varaston täydennystä....

Epävarmuus ei ole ystäväni

Kaveri ei ole kotona. Isä toi mulle vähän lisää tavaraa tossa pari päviää sitten, mm läppärini.

Olen nyt virallisesti saanut uuden asunnon. Pääsen muuttamaan lokakuun 1. päivä. Pääsen vihdoin omaan rauhaan. En sano etteikö kaverini luona olisi ollut mukavaa asua viimeisen viikon ajan, mutta hänkin vahtii kokoajan että syön jotain.
Olemme nyt pari kertaa syöneet ulkona, jolloin olen joutunut oksentamaan ravintolan vessaan. Eilen kävimme hänen oppilaitoksellaan syömässä, ja jouduin jälleen suorittamaan saman operaation.
Kotiruokaa laittaessa sentään olemme pysyneet keittolinjalla. Osittain siksi että kaverini on kasvissyöjä, se rajoittaa aika suuresti millaista ruokaa hän laittaa.

Töitä on riittänyt sopivasti. Tänään olen vapaalla, mutta esimerkiksi eilen olin 6 tuntia töissä. Aikataulu oli sen verran hektinen etten ehtinyt edes ajatella syömistä.

En ole vieläkään lopettanut tupakointia. Olen kehittänyt jostain syystä hirveästi stressiä ja tarvisten hermosauhuja entistä useammin.
Kaverini ei omista vaakaa joten en pääse tarkistamaan painoani enää niin usein kun kun haluaisin. Kaikki haluamani luut ovat kuitenkin edelleen nähtävissä joten olen melko tyytyväinen...

Löysin eilen myös pari kuntosalia. Ajattelin liittymistä. Toisaalta, uuden asuntoni liepeillä on valtavasti hyviä ulkoilumaastoja, joten taidan vain lisätä lenkkeilyä. Ja kunhan saan polkupyöräni Tampereelle, pääsen kulkemään töihinkin pyörällä bussin sijaan.
Olen välttänyt bussissa istumista ja kävellyt aina kun mahdollista, mutta sää ei  aina ole ollut puolellani.

Tampere kutsuu

59,5 kiloa.
Jos saisin sen nyt pysymään tossa marginaalissa edes jonkun aikaa, niin pystyisin sitten ehkä pudottamaan taas pikku hiljaa.

Lähden tästä jo huomenna Tampereelle. Ohjelmassa töitä, asuntonäyttö ja välien selvittelyä yhden ex-ystävän kanssa. Yritetään nyt päästä ainakin puheväleihin.
En tiedä koska tulen takaisin vampieni luo. En vielä ole löytänyt uutta asuntoa, mutta pääsen asustelemaan ystäväni luo. (en ole varma olenko maininnut sen jo...)
En sitten tiedä myöskään koska blogaan seuraavan kerran, sillä en ota omaa konettani vielä mukaan. Enkä usko että blogaan ystäväni koneelta. Kenties löydän jonkun kirjaston koneen tai jotain jos tulee akuuttia päivitettävää...

Isä ihmetteli tänä aamuna kun en syönyt mitään kahvikuppini seurana. Perustelin vain etten ole vielä kunnolla hereillä, enkä siksi pysty syömään. Noin puolen tunnin päästä hämäsin isää käymällä keittiössä ja availemalla kaappeja, mutten kuitenkaan ottanut mitään.

Kylkiluut näkyy kivasti~ Samoin solisluut ja lonkkaluut. Nilkkanikin on kaventunut aikalailla, en kuitenkaan vielä saa sormiani kokonaan ympäri. Siihen pyrin.

Muutoksia, muutoksen puutetta ja muuttoa

Tuntuu pahalta...
Äiti ja isä on ollut dietillä nyt about 3 viikkoa. Eilen ne kävi taas ravitsemusterapeuttinsa luona punnituksessa. Molemmat pudottanu 3 kiloa (isä vähän enenmmän kun sillä on enemmän elopainoakin).
Vähän masentaa huomata kun ihmiset laihtuu ympärillä ja oma paino on vaan jumittunut siihen 60 kiloon.
Paras kaverinikin totesi että pitää nyt pienen dietin tapaisen kun "on kesän aikana kertynyt pari ylimääräistä kiloa". En halua että hän laihduttaa! Kuulostan ehkä ilkeältä, mutta olen aina ollut meistä se hoikempi ja haluan asian pysyvän niin.

Vaikeaa. Painoni ei tosiaan ole pudonnut 60 kilosta alemmaksi. Välillä saan vaa'an keikkaamaan hetkeksi 59,8 mutta se ei pysy siellä edes yhtä kokonaista päivää.
Olen karsinut ruokavaliostani pois lähes kaiken! Syön päivän aikana korkeintaan yhden porkkanan tai omenan. Jos syön jotain muuta, oksennan.
Käytän edelleen nesteenpoistotabletteja, ja olen niiden lisäksi alkanut tällä viikolla syödä laksatiiveja ja ns. rasvanpolttaja kapseleita. Voi olla että vedän liikaa tabletteja kerralla ja ne kumoavat toinen toistensa vaikutuksia, mutta alan olla epätoivoinen.
Kesätyönikin loppui viime viikolla, enkä oikein ole korvannut sitä päivittäistä 30 km pyöräilyä millään...

Positiivisena sentään; olen saanut uuden työn Tampereen suunnalta. Aloitan siellä viikon päästä. Ja tämä tarkoittaa siis sitä että muutto on edessä heti kun sopiva vapaa asunto löytyy. Ja se taas tarkoittaa sitä että pääsen vihdoin vanhempien valvovan silmät alta pakoon. Jes!
Siihen asti että se oma asunto löytyy, asun edellä mainitun ystävän luona.

Jos joku tietää hyviä kuntosaleja tai ulkoilumaastoja Tampereella niin niitä saa nyt kertoa.

Vanhempien dietti, siskon ortorexia, oma anorexia

Ei ole reilua!!

Isäni kertoi minulle juuri että hän ja äitini alkavat syömään diettiruokia.
"On vähän tota elopainoa kertynyt liikaa ja kun ei liiku niin täytyy nipistää syömisestä."
Ja silti samaan hengenvetoon sanoo että minun pitäisi syödä enemmän. Minulla on ihan yhtä suuri oikeus olla dietillä kuin heilläkin.

Vaaka ei sano vieläkään että mikään olisi muuttunut, mutta sisareni sanoi että olen laihtunut huomattavasti.
Hän asuu miehensä kanssa muualla ja käy kotona harvoin. Tullessaan lauantaina käymään, ensimmäinen asia jonka hän sanoi päästyään ovesta siälle oli: "Sä oot kyllä laihtunut. Äiti sanoi että oot ihan riutuneen näköinen"
Siskollani on myös ollut joskus syömishäiriö. Lukiossa (noin 17 vuotiaana siis) hän söi käytännössä pelkkää salaattia ja kuntoili enemmän kuin oli terveellistä. 18 vuotta täyttäessään, hänellä todettiin ortorexia (pakkomielle syödä ja elää mahdollisimman terveellisesti).
Ehkä minun pitäisi ottaa hänestä vähän mallia...

Kulutin eilen noin 1000 kaloria kuntolaitteella. Vanhempani eivät olleet kotona joten sain rauhassa revitellä tunnin ja kuluttaa joka ikisen kalorin jota olin edellisenä päivänä napostellut. Eilen pystyin olemaan koskematta mihinkään.

Ja nyt vihdoin ja viimein: Tässä olen minä nyt! En ole tottunut ottamaan omakuvia vartalostani, ja se osoittautui yllättävän vaikeaksi. Kuva kääntyi jostain syystä vaakaan, mutta toivottavasti siitä saa silti jotain selvää....

Farkut joita käytin vuosi sitten

Kuvassa näkyvät farkut ovat tosiaan farkut, jotka istuivat joka puolelta täydellisesti vielä noin vuosi sitten. Eli jotain muutosta on nähtävissä ainakin tämän osalta.
Haluaisin kuitenkin enemmän tuloksia myös vaa'an mittariin...
En todellakaan koe laihtuneeni. Kaikki ympärilläni vain hokevat kuinka olen hoikistunut ja riutunut ja ihmettelvät miksen syö kunnolla. En vain itse näe samaa kuin he.
Reiteni ovat vieläkin aivan liian paksut ja vyötärölläni on edelleen löysää massaa. Haluan siitä kaikesta eroon! Enkä usko ennen kuin näen. Ja haluan että tulokset näkyvät myös vaa'alla.

Bongasin tänään lehdestä nesteenpoistokuuri tarjouksen. Aion noutaa sen apteekista vielä tänään. En tiedä auttaako se, mutta olen valmis kokeilemaan. Alan olla aika epätoivoinen kun painoni ei ole muuttunut moneen viikkoon.

 

Välirikko, lihasten kasvua ja lukijat

Painoni on jumittunut 60 kiloon. En saa sitä putoamaan vaikka tekisin mitä!

Olen lakannut heittämästä ruokaa pois (kiitos edelliseen postaukseen saamani kommentin) mutta yhtälailla olen lakannut ottamasta ruokaa. En enää edes muista koska olen laittanut suuhuni mitään kiinteää tai lämmintä ruokaa.
Silti paino ei suostu putoamaan...
Luulen että se johtuu osittain työmatkoistani, jotka kuljen edelleen pyörällä. Kyllä, päivittäisestä pyöräilystä oli apua aluksi ja paino putosi kohisten, mutta nyt se on kääntynyt minua vastaan. Reisilihakseni ovat kasvaneet massiivisesti. Ja lihas kuulemma painaa enemmän kuin läski...

Nesteenpoisto tableteista ei juuri ole ollut enää mitään hyötyä, mutta syön niitä silti. Ehkä pitkällä tähtäimellä niillä on jotain vaikutusta.

Töissä olen juonut vain vettä. Ja olen aloittanut taas tupakoinnin.
Stressitasoni on aivan uskomaton, ja pahinta on etten ole ihan varma johtuuko se töistä vai jatkuvasta asunnon etsinnästä vai tästä paino-ongelmasta.
Räjähdin yhdelle hyvälle ystävälleni kun hän huomautti että olen liian laiha. En suuttunut siksi että hän huomautti asiasta vaan koska hän on itse ALLE 50 kiloinen! Hän on myös parikymmentä senttiä lyhyempikin kuin minä, mutta niin kauan kun hän painaa kymmenen kiloa vähemmän kuin minä, hänellä ei ole oikeutta arvostelemaan minua!
Katkaisin kaikki yhteydet häneen... Vähän ehkä hätiköityä, mutta en kadu.

Missä välissä olen saanut kymmenen seuraajaa?
Olen pitänyt aikaisemminkin blogeja eri aiheista, mutta lukijamäärät ovat aina jääneet 3-5. Joten tämä on minulle todella suuri saavutus! :D
Kiitos kun jaksatte seurata tätä minun taisteluani ylimääräisiä ja turhia kiloja vastaan!

Ystävän Syntymäpäiväjuhla 2/2

Pieni siivu kakkua, pari suolapalaa ja muutama keksi. Siinä suurinpiirtein kaikki mitä söin lauantaina juhlissa. Pääsin juhlien alun läpi koskematta mihinkään verukkeella "Söin kotona ennen kuin lähdin"
Totuus on tietenkin etten syönyt juuri mitään. Istuin kyllä ruokapöydässä kotona, mutta mutustelin vain salaattia kunnes kaikki muut olivat nousseet pöydästä. Loput lautasellani lojuneet ruuat (perunaa ja possupihviä) heitin roskiin.

Boolia ja muuta alkoholia meni juhlissä kyllä sitten vähän enemmän, mutta ei kuitenkaan kohtuuttomasti. Ja kunhan päästiin yökerhoon asti, niin tuli tanssittua sen verran että uskon polttaneeni ainakin suurimman osan kaloreista.

Sunnuntaina tuli käytyä rannalla, mikä oli oikeastaan aika mukavaa kerrankin. Sain hiukan väriä pintaan. En ole enää ihan kalman kalpea. Kesän ensimmäinen kunnon rusketus!

Joudun valitettavasti hiukan lykkäämään omien kuvieni postaamista. Yritin ottaa kyllä muutaman kuvan, mutta kuten sanotaan, kamera lisää kiloja. Näytin joka ikisessä kuvassa lihavalta ja vastenmieliseltä. Luulin oikeasti saaneeni jotain edistystä aikaiseksi. Olin kai sitten väärässä...

Tämä viikko meneekin sitten mehupaastolla. Ja ensi viikko. Ja varmaan myös sitä seuraava.
Nälkä kyllä kaivertaa joka ikinen päivä, mutta en halua pistää mitään suuhuni. Luulen että alan jo lihoa pelkästä ajatuksesta...

Ystävän Syntymäpäiväjuhla 1/2

Okei, selitän tämän nyt lyhyesti.
Elikäs erittäin hyvä ystäväni täytti tällä viikolla vuosia ja tätä olisi nyt tarkoitus juhlistaa tulevana viikonloppuna seuraavissa merkeissä:
1) Teemajuhlat päivällä
Ruokalistan sisällöstä en ole ihan sataprosenttisen varma, mutta tiedän siellä olevan ainakin täytekakkua, muffineja ja runsaasti pikku naposteltavaa sekä alkoholipitoinen booli. Luulen että käytän mahdollisimman paljon tekosyytä "Söin kotona ennen kuin tulin" välttyäkseni ylimääräisiltä kaloreilta. Boolista tosin en usko pystyväni pysymään erossa... Haluan vähän (tai vähän enemmän) alkoholia turruttaakseni kaiken mahdollisen ajattelun.
Toisena tekosyynä pystyn käyttämään pukuani. Olen laittamassa ylleni vartalonmyötäisen mekon, enkä todellakaan halua että mikään kohta pullottaa tai kiristää. (eli onko tämä siis enää edes tekosyy?)
2) Viihteelle illalla
Eli teemajuhlista siirrytään sulavasti jatkoille paikalliseen baariin ja yökerhoon. Eli alkoholia kuluu runsaasti. JES! (?) Okei okei, alkoholissa on ihan helvetisti kaloreita, tiedetään. Mutta olen kärsinyt jo aivan tarpeeksi selvinpäin, niin nyt täytyy vähän nollata aivoja. Ja jos jätän syömisen minimiin, en tavitse edes paljoa alkoholia humaltumiseen... Kaikki on suhteellista.
Tässä välissä tapahtuu myös vaatteiden vaihto, mutta aion pysyä edelleen vartalonmyötäisellä linjalla. Kaula-aukko vain avartuu hieman ja mekon helma lyhenee.

Jos saan juhlista hyviä thinspo-kuvia, niin voin harkita niiden postaamista. Illaksi valitsemani mekko ainakin imartelee saavuttamiani muotoja erinomaisesti!

Omia kuvia thinspoksi?

Pärjäsin aika hyvin viime viikolla.
Ruokavalioni koostui lähinnä kahvista ja omenoista. Tai oikeastaan pelkästään kahvista ja omenoista. Vyötäröni on kaventunut pari senttiä.

Löysin myös ekittiön kaapista nesteenpoistotabletteja ja olen käyttänyt niitä nyt muutaman päivän. En tiedä ovatko ne yksinään vaikuttaneet positiivisesti, mutta ainakin painoni on pudonnut tasaista tahtia pienissä määrin ja vatsani ei turvota enää lainkaan!

Koko viikonloppu meni Tampereella. Lauantai shoppaillessa, sunnuntaina Särkänniemessä.
Lauantaina shoppailun lomassa tytöille tuli tietysti nälkä, joten menimme Rossoon syömään. AUTS! Listalla ei oikein ollut mitään mieluisaa, muuta päädyin lopulta vuohenjuustosalaattiin. Tosin jätin siitäkin noin puolet syömättä, lähinnä koska ruoka oli pahaa. Vuohenjuusto ei vain ollut mielestäni hyvää, joten annoin sen kaverilleni. Loppu salaatti maistui aivan liikaa sitruunalta, joten jätin sen syömättä.
Illalla kaverini asunnolla laitettiin hiukan intialaista ruokaa (pussista). Enkä sitäkään syönyt kokonaan. Onneksi yhdellä kavereistani oli kova nälkä, joten annoin hänelle noin kolmanneksen annoksestani.
Sunnuntaina tuli sitten käytyä tosiaan Särkänniemessä, mutta onnistuin pitämään ylimääräisen mässäilyn kurissa. Ruokailu grillikioskilla; kanaa ja ranskalaisia. Söin lähes koko annoksen, mutta se olikin päiväni ainoa ateria, joten onnistuin kuluttamaan joka ikisen kalorin. Ainakin siitä päätelleen että painoin pari sataa grammaa vähemmän viikonlopun jälkeen kuin ennen viikonloppua.
Jokaisen aterian yhteydessä otin 1-2 nesteenpostotablettia.

Luulen että olen pian valmis lataamaan omia kuviani blogiini. En enää koe vartaloani epämiellyttäväksi. Ulkoisesti olen melko tyytyväinen saavuttamiini tuloksiin. Haluan vain että vaakakin näyttäisi sitä mitä haluan. Joten en aio vielä lopettaa pro-ana laihduttamista.
Yritän kerätä rohkeutta kuvata itseäni seuraavaa blogausta varten. Siihen asti...

Hulluuden hetkiä

Sain tänään tekstiviestin kaveriltani:

"...ja oon laihtunu jo kolme kiloa!"

Ja näiden sanojen seurauksena minä lihoin vähintään ne samat kolme kiloa. Ainakin peilin mukaan. Vaa'alle en ole uskaltanut.

Kyseinen kaveri on taistellut masennuksen, ja sen myötä ylipainon kanssa, sen jälkeen kun hänen luokkalaisensa teki itsemurhan. (R.I.P.) Ja olen tietysti iloinen hänen puolestaan, olen oikeasti, mutta aina kun joku lähipiiristäni pudottaa painoa ja laihtuu, minä näytän taas paljon lihavammalta.
Tai ainakin luulen näyttäväni...
Ainakin silloin jos kyseinen henkilö on jo valmiiksi minua hoikempi.
Tämä on nyt eri henkilö kuin ensin mainittu, mutta eräs ystäväni oli huolissaan siitä että hänelle on kesän aikana kertynyt pari kiloa. Oli kamalaa kun hän voivotteli vatsamakkaroitaan, joita tuskin oli. Omani ovat huomattavasti näkyvämmät kuin hänen. En voinut olla edes vahingoniloinen siitä että hän on lihonut! Näytän yhä läskiltä hänen vieressään seisoessani!

Tänään, minuun iski valtava ahmimiskohtaus ja olen koko päivän vain istunut sohvalla, katsonut TVtä ja mässäillyt jäätelöä, muffineja, pizzaa, karkkia, pastaa, keksejä... ja oksentanut aina vessan ohi kulkiessani.
Alan pian kallistua pro-anasta pro-miaksi...

Okei, olen mässäillyt koko viikonlopun, eli siis eilisestä lähtien... En ole ylpeä siitä. Mässäilyn seurauksena kylkiluuni eivät enää näy samalla tavalla kuin alkuviikolla...

Okei, okei, ei hätää. Voin vielä kääntyä ympäri! Korjaan virheeni ensi viikon aikana, ja pääsen takaisin siihen tilaan jossa äitini voi huomautella selkärangastani ja työkaverit kysellä syönkö kotona mitään. Tosissaan! Nyt kun en yhtäkkiä enää näe kylkiluitani, kaipaan niitä todella paljon!

Haluan vain olla laiha ja kaunis

60 KILOA

Arvoisat lukijat,
olen viimein saavuttanut välitavoitteeni.

60 kiloa.

Viikonloppuna kävin jopa hiukan alla 60 rajan, joten olen itseeni aika tyytyväinen. Sunnuntaina tuli kuitenkin käytyä pikku picnikillä ystävien kanssa ja syötyä kaikenlaisia herkkuja... Vähän kaduttaa.Onnistuin kuitenkin jollain ilveellä pysymään 60 kilon marginaalissa. :)

Tänään olen rittänyt paikkailla tuota sunnuntain retkahdusta, ja olen elänyt koko päivän pelkällä nesteellä. Kahvia ja tupakkaa, sekä litroittain vettä.
Tiedän ettei tupakointi ole hyväksi, mutta nikotiini poistaa nälän tunnetta. ;) Samoin kofeiini. Olen vihdoin myös opetellut juomaan kahvini ilman sokeria kalorien minimoimiseksi.

 

Vihaan kesätyötäni.
Ainoat positiiviset asiat ovat pitkä työmatka pyörällä, joka kuluttaa satoja kaloreita päivittäin ja se etten yksinkertaisesti pysty syömään enempää ruokaa kuin otan mukaan. (ja senkin pystyn heittämään pois kenenkään tietämättä)
Tosin ehkä kannattaisi syödä jotain työpäivän aikana, etten sorru mässäilemään kotiin päästyäni, sillä näin on tapahtunut pari kertaa... Tai ehkä pitäisi välttää kotiin tulemista?

Olen oikeastaan hiukan yllättynyt kuinka helposti vanhempani uskovat lauseen "Ei ole nälkä"
Tai oikeastaan kuinka helppoa jeille on valehdella että olen jo syönyt. Äitini kysyy lähes päivittäin, mitä olen syönyt töiden jälkeen. Vastaan aina leipää tai muroja, ja tähän asti hän on aina hyväksynyt vastausken.
Isäni tarkistelee aina vain että olen ottanut eväitä mukaan töihin. Hänelle minun ei tarvitse edes valehdella koska kysymysmuoto on aina "Oliko sulla tänään jotain ruokaa mukana?" tai "Mitä ruokaa sä otit aamulla mukaan?" Voin aina vastata totuuden mukaisesti, koska isäni ei koskaan kysy erikseen "Oletko syönyt?"

Olikohan tässä jotain muuta..?
Eipä kai, joten lähden tästä nyt sitten keittiön puolelle jossa äiti huuteli syömään mansikka kiisseliä. (sokerin määrä on valtava, joten tuskin syön täyttä kulhollista...)

Selkäranka ja mansikoita

Äiti sanoi että olen laihtunut.

Istuimme alkuviikolla kuistilla juomassa kahvia. Istuin rapulla hieman viistosti edessä äitiini nähden, niin että hän näki selkäni. Pitelin kahvikuppia kaksin käsin ja nojasin eteenpäin, tukien polviini kyynerpäillä. Selkäni oli kaarella niin että selkärankani näkyi ilmeisen hyvin. (päälläni oli bikiniyläosa ja hame)
Äiti huomautti että minun pitää ottaa enemmän eväitä töihin ja syödä kotona kunnolla. Selvä... paitsi että tiedän mikä niiden eväiden kohtalo tulee olemaan...

Kaipaako kukaan nesteen poistokuuria?
Näin kesällä onnistuu helposti mansikoiden kanssa. Ja maistuukin hyvältä, NAM!
Oikeasti, jos ette vielä tienneet, mansikoiden syönti poistaa nesteitä.

Tämä jää nyt vähän lyhyeksi tällä kertaa, kunj oudun koko ajan kurkkimaan ettei kukaan tule tuolta katsomaan mitä kirjoittelen. (Kyllä, pidän tätä blogia salassa perheeltäni. Kukaan perheenjäsenistäni ei tiedä että yritän olla pro-ana.)

Ensikertaan!