maanantai 19. elokuuta 2013

Vanhempien dietti, siskon ortorexia, oma anorexia

Ei ole reilua!!

Isäni kertoi minulle juuri että hän ja äitini alkavat syömään diettiruokia.
"On vähän tota elopainoa kertynyt liikaa ja kun ei liiku niin täytyy nipistää syömisestä."
Ja silti samaan hengenvetoon sanoo että minun pitäisi syödä enemmän. Minulla on ihan yhtä suuri oikeus olla dietillä kuin heilläkin.

Vaaka ei sano vieläkään että mikään olisi muuttunut, mutta sisareni sanoi että olen laihtunut huomattavasti.
Hän asuu miehensä kanssa muualla ja käy kotona harvoin. Tullessaan lauantaina käymään, ensimmäinen asia jonka hän sanoi päästyään ovesta siälle oli: "Sä oot kyllä laihtunut. Äiti sanoi että oot ihan riutuneen näköinen"
Siskollani on myös ollut joskus syömishäiriö. Lukiossa (noin 17 vuotiaana siis) hän söi käytännössä pelkkää salaattia ja kuntoili enemmän kuin oli terveellistä. 18 vuotta täyttäessään, hänellä todettiin ortorexia (pakkomielle syödä ja elää mahdollisimman terveellisesti).
Ehkä minun pitäisi ottaa hänestä vähän mallia...

Kulutin eilen noin 1000 kaloria kuntolaitteella. Vanhempani eivät olleet kotona joten sain rauhassa revitellä tunnin ja kuluttaa joka ikisen kalorin jota olin edellisenä päivänä napostellut. Eilen pystyin olemaan koskematta mihinkään.

Ja nyt vihdoin ja viimein: Tässä olen minä nyt! En ole tottunut ottamaan omakuvia vartalostani, ja se osoittautui yllättävän vaikeaksi. Kuva kääntyi jostain syystä vaakaan, mutta toivottavasti siitä saa silti jotain selvää....

Farkut joita käytin vuosi sitten
Kuvassa näkyvät farkut ovat tosiaan farkut, jotka istuivat joka puolelta täydellisesti vielä noin vuosi sitten. Eli jotain muutosta on nähtävissä ainakin tämän osalta.
Haluaisin kuitenkin enemmän tuloksia myös vaa'an mittariin...
En todellakaan koe laihtuneeni. Kaikki ympärilläni vain hokevat kuinka olen hoikistunut ja riutunut ja ihmettelvät miksen syö kunnolla. En vain itse näe samaa kuin he.
Reiteni ovat vieläkin aivan liian paksut ja vyötärölläni on edelleen löysää massaa. Haluan siitä kaikesta eroon! Enkä usko ennen kuin näen. Ja haluan että tulokset näkyvät myös vaa'alla.

Bongasin tänään lehdestä nesteenpoistokuuri tarjouksen. Aion noutaa sen apteekista vielä tänään. En tiedä auttaako se, mutta olen valmis kokeilemaan. Alan olla aika epätoivoinen kun painoni ei ole muuttunut moneen viikkoon.

 


lauantai 17. elokuuta 2013

Välirikko, lihasten kasvua ja lukijat

Painoni on jumittunut 60 kiloon. En saa sitä putoamaan vaikka tekisin mitä!

Olen lakannut heittämästä ruokaa pois (kiitos edelliseen postaukseen saamani kommentin) mutta yhtälailla olen lakannut ottamasta ruokaa. En enää edes muista koska olen laittanut suuhuni mitään kiinteää tai lämmintä ruokaa.
Silti paino ei suostu putoamaan...
Luulen että se johtuu osittain työmatkoistani, jotka kuljen edelleen pyörällä. Kyllä, päivittäisestä pyöräilystä oli apua aluksi ja paino putosi kohisten, mutta nyt se on kääntynyt minua vastaan. Reisilihakseni ovat kasvaneet massiivisesti. Ja lihas kuulemma painaa enemmän kuin läski...

Nesteenpoisto tableteista ei juuri ole ollut enää mitään hyötyä, mutta syön niitä silti. Ehkä pitkällä tähtäimellä niillä on jotain vaikutusta.

Töissä olen juonut vain vettä. Ja olen aloittanut taas tupakoinnin.
Stressitasoni on aivan uskomaton, ja pahinta on etten ole ihan varma johtuuko se töistä vai jatkuvasta asunnon etsinnästä vai tästä paino-ongelmasta.
Räjähdin yhdelle hyvälle ystävälleni kun hän huomautti että olen liian laiha. En suuttunut siksi että hän huomautti asiasta vaan koska hän on itse ALLE 50 kiloinen! Hän on myös parikymmentä senttiä lyhyempikin kuin minä, mutta niin kauan kun hän painaa kymmenen kiloa vähemmän kuin minä, hänellä ei ole oikeutta arvostelemaan minua!
Katkaisin kaikki yhteydet häneen... Vähän ehkä hätiköityä, mutta en kadu.



Missä välissä olen saanut kymmenen seuraajaa?
Olen pitänyt aikaisemminkin blogeja eri aiheista, mutta lukijamäärät ovat aina jääneet 3-5. Joten tämä on minulle todella suuri saavutus! :D
Kiitos kun jaksatte seurata tätä minun taisteluani ylimääräisiä ja turhia kiloja vastaan!