"...ja oon laihtunu jo kolme kiloa!"
Ja näiden sanojen seurauksena minä lihoin vähintään ne samat kolme kiloa. Ainakin peilin mukaan. Vaa'alle en ole uskaltanut.
Kyseinen kaveri on taistellut masennuksen, ja sen myötä ylipainon kanssa, sen jälkeen kun hänen luokkalaisensa teki itsemurhan. (R.I.P.) Ja olen tietysti iloinen hänen puolestaan, olen oikeasti, mutta aina kun joku lähipiiristäni pudottaa painoa ja laihtuu, minä näytän taas paljon lihavammalta.
Tai ainakin luulen näyttäväni...
Ainakin silloin jos kyseinen henkilö on jo valmiiksi minua hoikempi.
Tämä on nyt eri henkilö kuin ensin mainittu, mutta eräs ystäväni oli huolissaan siitä että hänelle on kesän aikana kertynyt pari kiloa. Oli kamalaa kun hän voivotteli vatsamakkaroitaan, joita tuskin oli. Omani ovat huomattavasti näkyvämmät kuin hänen. En voinut olla edes vahingoniloinen siitä että hän on lihonut! Näytän yhä läskiltä hänen vieressään seisoessani!
Tänään, minuun iski valtava ahmimiskohtaus ja olen koko päivän vain istunut sohvalla, katsonut TVtä ja mässäillyt jäätelöä, muffineja, pizzaa, karkkia, pastaa, keksejä... ja oksentanut aina vessan ohi kulkiessani.
Alan pian kallistua pro-anasta pro-miaksi...
Okei, olen mässäillyt koko viikonlopun, eli siis eilisestä lähtien... En ole ylpeä siitä. Mässäilyn seurauksena kylkiluuni eivät enää näy samalla tavalla kuin alkuviikolla...
Okei, okei, ei hätää. Voin vielä kääntyä ympäri! Korjaan virheeni ensi viikon aikana, ja pääsen takaisin siihen tilaan jossa äitini voi huomautella selkärangastani ja työkaverit kysellä syönkö kotona mitään. Tosissaan! Nyt kun en yhtäkkiä enää näe kylkiluitani, kaipaan niitä todella paljon!
Haluan vain olla laiha ja kaunis
Muakin ahdistaa,kun muut laihtuu, tai edes puhuu laihduttamisesta ym. :/
VastaaPoista