Even my selfie thinks I'm fat

Olen ihan rikki. Puhki, poikki, loppuunkulutettu.
Työ rassaa ja olen juuri ja juuri saanut itseni revityksi salille. En kuitenkaan tarpeeksi usein. Tuntuu kuin vain lihoisin kokoajan enemmän ja enemmän. Peilikuvani kuvottaa minua.
Olen ottanut kuvan itsestäni alusvaatteillani joka päivä nyt parin viikon ajan. En näe yhtään positiivista muutosta. Paksut reidet ja turvonnut vatsa tuijottavat takaisin joka ikisestä kuvasta ja suorastaan ilkkuvat kuinka epäpätevä olen.

Itsetuntoni on nollassa. Olen itkenyt itseni uneen kuluvan kuukauden aikana useammin kuin viime vuonna yhteensä. Tupakoin taas päivittäisenä rutiinina, joskus kolmekin röökiä peräkkäin. Tupakka tuntuu nyt olevan ainoa keino pitää käteni irti veitsestä ja viiltelystä. Pienempi paha niin sanotusti.
Olen yksinäinen. Enkä edes oikein ymmärrä miksi. Vietän aikaa ystävieni kanssa kerran tai kaksi viikossa ja nytkin edessä on viikonloppu kavereiden kanssa. Kuitenkin, en tiedä kumpi on pahempi; olla yksinäinen yksin kotona ja itkeä pahaa oloaan, vai olla yksinäinen kavereiden keskellä, voimatta kuitenkaan sanoa sitä ääneen. En uskalla sanoa että ahdistaa joten pakotan hymyn kasvoilleni, ja annan kaikkien elää siinä uskossa että minulla on kaikki hyvin. Se on kuitenkin helpompaa kuin yrittää selittää tuntemuksia joita tuskin ymmärrän itsekään.

Hiukan positiivistakin on tapahtunut. Pääsen kuukauden päästä työporukan kanssa etelänmatkalle. Pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni ulkomaille ja vieläpä täysin maksetulle matkalle. Ja nyt puhutaan siis matkat, majoitus, kaikki on valmiiksi kustannettu. Minun tarvitsee vain istua mukana ja nauttia matkasta.
Ja siitäkin huolimatta, löysin tästäkin valitettavaa....
Matkaa varten tarvitsen passin, joten lähdin hakemaan sellaista. Unohdin kuitenkin passikuvani kotiin, ja jouduin kuvauttamaan uudet. Vihaan niitä! Kasvoni huutavat; LÄSKI LÄSKI LÄSKI. Verrattuna aiempaan passikuvaani, näytän hamsterilta. Poskeni pullottavat, kun taas aiemmassa ne olivat lommolla. Haluan lommoposkeni takaisin.

Olen lievästi peloissani tulevasta viikonlopusta. Yövymme ystäväni tädin luona ja hän on kova tarjoamaan muffineja, lettuja, pannukakkua, lohta, leipää, perunaa ja munakasta. Kaikkea. Ystäväni ovat innoissaan ilmasesta ruuasta, mutta minua vain mietityttää kuinka pystyn selittämään ettei minun ole nälkä. Kokonainen viikonloppu isolla porukalla, saman katon alla. Kaikki keinot ovat sallittuja eikö? Vetoan vaikka kuukautiskramppeihin, jos ei muu auta.

NOTE TO SELF; Laksatiivit mukaan.