perjantai 20. maaliskuuta 2015

Työtön

Pahoittelen katkoa päivittämisessä.  On ollut vähän kaikkea...

Jäin viime viikolla työttömäksi. Säästän teidät yksityiskohdilta mutta työnantajani siis irtisanoi minut ilman irtisanomisaikaa. Nyt minulla ei ole mitään tuloja ja työttömyystukea saan aikaisintaan kahden viikon työttömyys ajalta.
Olen nyt ollut vanhempieni luona tiistaista lähtien ja lihonut 2 kiloa!!! Tiedän että pitäisi ehkä olla huolestuneempi rahatilanteestani kuin painostani, mutten ole. Sain karistettua kilon eilisestä, mutta en luota siihen että se pysyy poissa...

Haluaisin lähteä jo tänään takaisin kotiin, mutta säästösyistä, lähden vasta sunnuntaina. Pääsen äitini kyydissä.
Eniten harmittaa että jouduin luopumaan kuntosalijäsenyydestäni toistaiseksi... Onneksi säät alkavat olla sit luokkaa että ulkonakin on mukava lenkkeillä.

Olen nyt yksin talossa. Isäni pitäisi pian tosin tulla ruokatunnille kotiin... Leivon pullaa. Ironista, koska en itse halua syödä sitä ja vanhempanikin ovat olevinaan dietillä. Kummasti silti pulla maittaa kahvin kanssa.
Olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä ja keksiä tekemistä, mutta se on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Eilen siivosin koko talon lattiasta kattoon. Tänään aion vielä pestä ikkunat. Lenkille on kyllä pakko päästä. En kestä enää yhtään kiloa väärään suuntaan...
Toivon todella että heikon rahatilanteen tuoma pakkodietti toimii...


2 kommenttia:

  1. Voidaanko vaihdella kuvii? Margaret@ enää ja yks toinen osote. Ettei tulla liian laihoiks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten toki, mutta itsetuntoni ei tällä hetkellä kestä edes ottaa itsestäni kuvia.

      Poista