Kaikki pudottamani paino on lähtenyt yläkropasta. Olen jo saavuttanut ihanat kapeat käsivarret, kauniit solisluut ja selkeän kylkiluu rajan, mutta siihen se sitten jääkin.
Takamukseni on valtava ja vatsani on jatkuvasti turvoksissa. Reisistäni en edes puhu...
Luokkakokoukseen taidan asukseni valita maximekon. Se korostaa upeasti kapeaa vyötäröäni mutta samalla piilottaa ne ruumiinosat (lue: reidet) joista en ole niin ylpeä. Olen loppuviikon pelkällä vesikuurilla näyttääkseni edes vähän paremmalta loppuviikolla.
En ole edes varma haluanko mennä luokkakokoukseeni. En ole nähnyt juuri ketään luokkalaisistani 10 vuoteen ihan syystä. En vain pitänyt kenestäkään. Eikä kukaan pitänyt minusta. Olin aina se erilainen ja outo tyttö. Liikuntatunneilla minut valittiin aina viimeisenä joukkueeseen koska en ollut suosittu. Minulla oli vain yksi ystävä tuolloin ja hän ei ole vahvistanut tulevansa.
Toisaalta haluan näyttää kaikille kiusaajille ja hyljeksijöille että minustakin on tullut jotain! Haluan nauraa kaikille jotka ovat lihoneet kymmeniä kiloja samalla kun minä olen laihtunut!
Ainiin, hain taas lisää laksatiiveja ja rasvanpolttajia. On outo olo ilman niitä. Silloinkin kun en laita mitään muuta kuin niitä suuhuni. Tuntuu että lihon monta kiloa jos en käytä kaikkia mahdollisia apukeinoja. Tabletteja napsiessa en myöskään tunne niin suurta syyllisyyttä jos joskus syön enemmän kuin pitäisi enkä pääse oksentamaan. (esim. vanhempien luona) En kyllä ole pitkään aikaan syönyt kokonaista annosta...
Vaakaa en ole vieläkään hankkinut... Inspiroisi varmasti eri tavalla kun näkisi konkreettisia numeroita pelkän peilikuvan sijaan.
Kiitos kaikille jotka luette blogiani ja odotatte uusia päivityksiä. Saan teistä voimaa jatkaa! <3
Päivitän luokkakokouksen tapahtumat viikonlopun jälkeen.
Siihen asti; think thin people! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti