Vielä hengissä.

Heippa kaikki!

Kiitos kommenteista! Olen ollut elämässä elämääni vähän aikaa ja blogin päivittäminen on jäänyt...
Olen kuitenkin yhä elossa ja yhä pro-mia / pro-ana elämäntavan kannalla.

Viime aikojen tapahtumista tärkeimmät:
- Aloitin opiskelut syksyllä, joista jäin sairaslomalle nyt keväällä
- Muutin syksyllä yhteiseen asuntoon tyttöystäväni kanssa
- Sain viikko sitten masennuslääkkeet

5 vuotta pro-ana elämätapaa ja nyt vasta se alkaa vaikuttaa läheisiini ja elämääni.
Tosiaan, masennuslääkkeet. Nykyinen tyttöystäväni on kesästä asti patistanut minua hakemaan apua syömisongelmiini (lol, "ongelmiin"...) ja nyt lopulta tänä vuonna en ole paljon opistolla käynyt joten pakosta menin lääkäriin ja minulle määrättiin miedot mielialalääkkeet ja lähete psykiatriseen hoitoon, syynä; syömishäiriö.
Silti, nyt virallisen diagnoosin saatuani, en siltikään ajattele tätä sairautena. Nyt sillä vain on virallinen nimi. (Lääkäri diagnosoi bulimia nervosa)

Yhdessä asuminen vaikeuttaa piilottelua, mutta olen toistaiseksi pärjännyt hyvin. Painoni ei ole juuri noussut. Aamulla painoin 62,3 kg.
Lääkäri ei vaikuttanut olevan huolissaan. "Olet vielä normaalipainoinen."
Normaali ei riitä minulle...

Tyttöystäväni ymmärtää huonot päiväni ja antaa minun olla rauhassa. Hänellä on omat masennuksen syynsä ja oireensa joten hulluja kaikki tyynni...

Päivän kappale:

Tämä on yksi suosikki "pro-ana kappaleista" joita kuuntelen lähes päivittäin. 

Pro-ana musiikki on minulle ollut tukena aina kun en ole päässyt katsomaan kuvia tai lukemaan vinkkejä. 

Mikäli Teitä vielä on siellä lukemassa, antakaa kuulua itsestänne. Kommenttejanne oli todella ihana lukea ja tietää etten puhu tyhjille seinille.

Think thin, my sweets! <3 

EDIT: Vyötärynympärys tällä hetkellä 66cm.

Ei uutta auringon alla

Tylsää kun päivissä ei ole rutiinia. Jos ripustaisin pimennysverhot ikkunaan, nukkuisin varmaan koko päivän. Nykyisin herään viimeistään yhdeksän aikaan kun aurinko nousee.

En ole lihonut mutten ole laihtunutkaan. Työttömänä ei saliin ole varaa, mutta kävin tänään pitkästä aikaa juoksulenkillä. Vakioreittini oli vielä vähän jäinen ja kurainen mutta kiersin sen joka tapauksessa.

Eräs naisystäväni tunnusti olevansa ihastunut minuun. En oikein tiedä miten reagoida. Olen kyllä seurustellut naisten kanssa ennenkin mutta en ole varma haluaisinko häntä tyttöystäväksi. Varsinkaan nyt kun olen niin epävakaalla pohjalla joka suhteessa. En usko että jaksaisin ylläpitää parisuhdetta juuri nyt.
Lisäksi, hänen mielestään laihduttaminen on ajan hukkaa, ja hänellä on täysin eri kauneusihanteet kuin minulla. Hän ei voi sietää suoranhoikkia jalkoja, kun itse juuri toivoisin sellasia... En usko että kannattaa siis edes yrittää hänen kanssaan.

 Pian pitäisi taas miettiä kesää ja bikini-kuntoa...

Miksi kateellisuus kalvaa?

Selailin vanhoja kuvatiedostoja koneeltani ja voisin kai sanoa valaistuneeni.

Kuvia minusta ja ystävistäni viime vuodelta, kahden vuoden takaa, vanhimmat viiden vuoden takaa... 

Paras ystäväni on aina ollut hieman minua isompi. Ei paljon, mutta kuitenkin niin että kaikki minun vaatteeni eivät sovi hänelle. Silti moni asukokonaisuus näyttää paremmalta hänen päällään kuin minun. Miksi? 

Kyse ei ole siitä että vaatteeni eivät istuisi niin hyvin kuin hänen, sillä en osta liian isoja vaatteita. Vaikka minulla ja ystävälläni olisi sama paita yllämme, ja olisimme kuvassa vierekkäin, hän näyttää aina paremmalta. MIKSI??

Mitä minä teen väärin? Näytän kyllä jokaisessa yhteisessä kuvassamme hoikemmalta kuin hän, mutta en silti paremmalta. Miksi? 

Johtuuko se hiuksistani? Viimeisen viiden vuoden aikana hiustyylini on kyllä vaihtunut jatkuvasti, mutta kuvissa olen onnistunut saamaan kaikki kampaukseni näyttäämään hyvältä. Joten miksi hän näyttää aina paremmalta? Hänen hiuksensa ovat olleet pitkään samat luonnon vaaleat, ohuet ja olkapää pituiset. Miksi hän näyttää paremalta??

Minulla on monta kuvaa kun eräänä kesänä teimme täysin samanlaiset topit ja shortsit. 

Katson nyt yhtä kuvaa jossa seisomme vierekkäin. Hiuksia lukuunottamatta, meitä voisi luulla kaksosiksi. Kuitenkin, hän olisi se kauniimpi kaksonen.

Kyseinen  kuva on 5 vuotta vanha. Olen laihtunut kuvan ottamisen jälkeen melko runsaasti. Luulen että olen ollut kyseisessä kuvassa painavimmillani eli noiun 73 kiloa... Hävettää. 

Ystäväni puolestaan on lihonut kuvan ottamisen jälkeen jonkun verran. Ehkä noin 5 kiloa. Tämä tosin johtuu hänen lääkityksestään, ei siitä että hän söisi epäterveellisesti tai muuta. 

Joka tapauksessa, vertasin nyt tätä 5 vuotta vanhaa kuvaa viime vuoden lopulla otettuun kuvaan meistä kahdesta. Hän on yhä paremman näköinen. Minä 10 kiloa kevyempänä, hän 5 kiloa painavampana. Hän on edelleen paremman näköinen. Miksi, oi miksi? 

Tämä oli se vaihe jossa koin tämän niinsanotun valaistumisen. Olen kateellinen. 

Hän saattaa olla hieman isokokoisempi, mutta hän on onnellinen. Toki, jokaisella naisella on hetkiä jolloin hän ei ole tyytyväinen itseensä tai elämäänsä, myös hänellä. Mutta hän ei jää niihin hetkiin kiinni. Olen kuullut hänen valittavan joskus, kuinka hän haluaisi laihtua, mutta hän silti valitsee palan suklaakakkua kuntosalin sijaan. 

Kun vertaan tätä samaa teoriaa itseeni, huomaan tuntevani syyllisyyttä jos edes vilkaisen kakunpalaa. Minä en kuitenkaan valita. Pysyn hiljaa, niinkuin monesta muustakin mieltäni vaivaavasta asiasta. Enkä enää edes muista miltä tuntuu olla onnellinen....

Kipeä joulu ja yksinäinen uusivuosi

Jouluni meni enimmäkseen kipeänä. 39 astetta kuumetta. Ei juuri mainittavaa. Ainoana positiivisena asiana on että pudotin jouluviikon aikana 2 kiloa. Tosin viime aikaisen lihomiseni takia, olen nyt ns nollapisteessä. 61 kiloa.

Uudenvuodenaaton olin töissä. Ei siis mitään mainittavaa siitäkään. Menin töiden jälkeen kotiin nukkumaan.

Nyt ollaannkin taas siinä vaiheessa kun pitäisi laatia uudenvuoden lupauksia. Omani ovat seuraavanlaiset:

1. Saavuta tavoitepaino 55kg. 
Päätin tämän eilen jälleen yhden jätkikipollisen syömisen ja oksentamisen jälkeen. En voi jatkaa näin. Tämän hetkinen painoni on 61 kiloa, joten 6 kilon painon pudotus ei pitäisi olla niin vaikeaa. Minun täytyy vain lopettaa roskan syöminen. Kokonaan. Mistä pääsemmekin seuraavaan lupaukseen eli...

2. Ei enää jäätelöä, suklaata, pizzaa...
...eikä mitään mitä olen tottunut syömään kupuni täyteen ja oksentamaan välittömästi perään. Ei enää mitään niistä. Ikinä enää.

Ja oikeastaan nämä riittävät tällä erää. En aio luvata lopettavani tupakointia taas, sillä vaikka aloitinkin uudelleen, poltan nykyisin huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten. Sitä paitsi, tupakointi on hyvä syy saada takamus irti tuolista ja mieli irti ruasta.
Oikeastaan se on hyvä tapa saada mieli irti ihan mistä tahansa.

Ai niin. En aio pitää tipatonta tammikuuta. Alkoholi on ainoa asia jolla voin herkutella tästälähin, joten en kiellä sitä itseltäni hetkeksikään.

Omena päivässä *vinkki-repost*

Kaivoin nämä vinkit vähän paremmin näkyville vanhasta postauksestani 2 vuoden takaa. Löytyyhän se tuolta luetuimpien listasta helposti, mutta tässä se nyt on vielä toiseen kertaan.

Tässä koottuja vinkkejä pro-ana sivuilta:
1) Juo paljon vettä. 8 lasia päivässä on liian vähän. Täytä vatsasi nesteellä, niin kiinteälle ruoalle ei jää tilaa.
2) Juo aina jääkylmää vettä. Kehosi täytyy polttaa kaloreita lämmittääkseen sinua.
3) Syö hitaasti. Kehon kestää n. 20 minuuttia viestittää aivoille kylläisyyden tunne. Pureskele annoksesi pitkään ja pieniä palasia.
4) Pidä itsesi kiireisenä. Keksi kokoajan tekemistä, niin ettei syömiselle jää aikaa.
5) Ole kipeä tai teeskentele kuukautiset. Näin on helpompi sanoa "ei ole nälkä" ilman ylimääräisiä kysymyksiä. 
6) Kun syöt yksin, laita jokaisen suupalan välissä saman verran ruokaa syrjään lautaselta. Näin puolitat annoskokosi helposti. 
7) Tarkkaile painonpudotustasi. Nouse vaa'alle usein, mittaa vyötärönympärys ja katsele itseäsi peilistä vaikka päivittän. Kun huomaat miten laihdut, et halua syödä ettei uurastuksesi mene hukkaan.
8) Vältä vaaleaa leipää, keltaista pastaa, perunaa ja kaikkea muuta hiilihydraattipitoista ruokaa. Kaikki ylimääräiset hiilihydraatit varastoituvat rasvaksi.
9) Pureskele ruokaa, mutta älä niele. Sylkäise syypala pois lautasen reunalle tai lautasliinaan. Näin hämäät kehoasi.
10) Älä syö mitään enää klo 18 jälkeen. 

Minä

Olen tiistaista asti halunnut kuollakseni tietää paljonko painan. En juuri syönyt viikonloppuna ja takasin kotiin päästyäni olen kuntoillut hulluna. Heräsin eilenkin aamu kuudelta lenkille. Pohkeeni ovat julmetun kipeät juoksemisesta. Ärsyttää koska tänään minulla olisi aikaa kuntoilla enemmänkin, mutta en tiedä onnistuuko se nyt kun juuri ja juuri pystyn kävelemään.

Pääsen ensiviikolla kuntosalille. Vuokraan jäsenyyden työkaveriltani kun hän lähtee ulkomaille kuukaudeksi. Aion hyödyntää jokaikisen päivän ja minuutin!!

...

Toisaalta, miten kuvittelen jaksavani käydä kuntosalilla päivittäin jos valitan kipeistä jaloista parin juoksulenkin jälkeen..? Pakko jaksaa lenkille tänäänkin.

*Edit; Tässä oli kuva minusta nykyiselläni, mutta päätin poistaa sen. En ole vielä valmis näyttäytymään omana itsenäni. En ole vielä valmis näkemään itseäni. Ehkä parin vuoden kuluttua näemme ennen-jälkeen kuvia jos jotain todellista edistystä on tapahtunut*

Tässä olen minä nyt. 

Vyötärö: 68cm

Lantio: 94cm

Taisin olla viime vuonna hoikempi..? Luoja että tuli lihava olo... Todellakin pakko lähteä lenkille tänäänkin. Ja täytyy alkaa tarkkailla taas kaikkia mahdollisia mittoja vähän tarkemmin...

Luokkakokous 1/2

Luokkakokoukseni on tällä viikolla ja olen edelleen läski. Tai ainakin puoli-läski. Jos siinä nyt on mitään järkeä...

Kaikki pudottamani paino on lähtenyt yläkropasta. Olen jo saavuttanut ihanat kapeat käsivarret, kauniit solisluut ja selkeän kylkiluu rajan, mutta siihen se sitten jääkin.
Takamukseni on valtava ja vatsani on jatkuvasti turvoksissa. Reisistäni en edes puhu...

Luokkakokoukseen taidan asukseni valita maximekon. Se korostaa upeasti kapeaa vyötäröäni mutta samalla piilottaa ne ruumiinosat (lue: reidet) joista en ole niin ylpeä. Olen loppuviikon pelkällä vesikuurilla näyttääkseni edes vähän paremmalta loppuviikolla. 

En ole edes varma haluanko mennä luokkakokoukseeni. En ole nähnyt juuri ketään luokkalaisistani 10 vuoteen ihan syystä. En vain pitänyt kenestäkään. Eikä kukaan pitänyt minusta. Olin aina se erilainen ja outo tyttö. Liikuntatunneilla minut valittiin aina viimeisenä joukkueeseen koska en ollut suosittu. Minulla oli vain yksi ystävä tuolloin ja hän ei ole vahvistanut tulevansa. 

Toisaalta haluan näyttää kaikille kiusaajille ja hyljeksijöille että minustakin on tullut jotain! Haluan nauraa kaikille jotka ovat lihoneet kymmeniä kiloja samalla kun minä olen laihtunut! 

Ainiin, hain taas lisää laksatiiveja ja rasvanpolttajia. On outo olo ilman niitä. Silloinkin kun en laita mitään muuta kuin niitä suuhuni. Tuntuu että lihon monta kiloa jos en käytä kaikkia mahdollisia apukeinoja. Tabletteja napsiessa en myöskään tunne niin suurta syyllisyyttä jos joskus syön enemmän kuin pitäisi enkä pääse oksentamaan. (esim. vanhempien luona) En kyllä ole pitkään aikaan syönyt kokonaista annosta...

Vaakaa en ole vieläkään hankkinut... Inspiroisi varmasti eri tavalla kun näkisi konkreettisia numeroita pelkän peilikuvan sijaan. 

Kiitos kaikille jotka luette blogiani ja odotatte uusia päivityksiä. Saan teistä voimaa jatkaa! <3

Päivitän luokkakokouksen tapahtumat viikonlopun jälkeen. 

Siihen asti; think thin people! <3

Vaarallinen Juhannus

Vietin juhannuksen tänä vuonna perheeni ja miesystäväni kanssa. Virhe. Koko juhannuksen ohjelma sisälsi vain grillaamista ja syömistä ja grillaamista ja syömistä....
Miesystävääni ei haitannut, mutta minä en saanut missään välissä mahdollisuutta oksentaa ja oloni oli koko ajan ihan hirveä ja vatsani turvoksissa.
Alkoholia join vähemman kuin olin ajatellut. Halusin unohtaa kaiken sen mässäilyn ja ehkä alkoholin varjolla hieman oksentaakin mutta en juonut tarpeeksi päästäkseni siihen. Menin todella masentuneena nukkumaan.

Tänään lähdemme miesystäväni kanssa takaisin kotiin Tampereelle. Äitini suostui viemään meidät juna-asemalle. Miesystäväni suunnitteli että viettäisimme vielä yhden yön yhdesssä katsellen elokuvia JA herkutellen. En käsitä miten hän voi edes ehdottaa moista. Tai oikestaan,kylläpäs käsitän. En ehtinyt nähdä häntä 2 viikkoon ja nyt juhannuksena huomasin että sen sijaan että hänen diettinsä olisi toiminut, hän on vain lihonut lisää.... Hän jopa kehtasi kehuskella vanhemmilleni että "on tätä mahaa vähän kertynyt mutta ei ole Ringo valittanut". En ole niin, olen liian kiireinen omien läskieni kanssa...

Huomenna olemme sopineet miesystäväni kanssa lähteä Särkänniemeen. Yritän pitää hauskaa mutta tiedän että hauskuus lakkaa viimeistään siihen kun miesystävälleni tulee nälkä... Sitten jonotetaankin jotain hampurilaista tai pizzaa...

Ainiin. Kaverini lakkiaiset menivät yllättävän hyvin silloin muutama viikko sitten! Tarjolla oli, kuten olin arvaillut, paljon kaikkea. Kolme erilaista täytekakkua, keksejä ja leivoksia ja pientä suolapalaa. Ihmeenkaupalla pystyin välttämään täytekakun ja pysyin pikkupurtavissa. Alkoholia tuli juotua kyllä syömisen sijaan....

Painoni on tällä hetkellä (vanhempieni vaa'an mukaan) 62,3 kg, yhtäkuin liikaa. Jätin tänään aamiaisen väliin sillä kaikki ovat jo töissä ja miesystäväni nukkuu vielä. Nousen tästä seuraavaksi kuntolaitteelle ja jatkan kunnes menetän tajuntani.

Olen hankkinut itselleni kameran ja olen jo ottanut itsestäni muutaman kuvan. Tarkoitus olisi lisätä ennen - jälkeen kuvia tänne blogiin kunhan pääsen siihen 55kg tavoitteeseeni. Tai alle...

Kesä tulee

Pari viikkoa taas päivittämättä.. Oho...

No eipä oikeastaan ole ollut mitään päivitettävää. Olen vain lipsunut ja luisnut ja sen seurauksena paisunut ja nyt kaikki vituttaa.

Luokkakokoukseni siirtyi loppukesään, en muista olenko maininnut siitä aiemmin. Siihen on siis vielä aikaa.
Kuitenkin parhaan kaverini sisko saa valkolakin ja juhlat ovat ensiviikolla. Eli minulla on tämä päivä mukaanlukien 12 päivää aikaa saada itseni näyttämään upealta mekossa. Ei enää norsua makkarankuoressa.
Kun se on nyt sanottu niin pitäisi hankkia se mekkokin... Joku sellainen joka saa minut näyttämään hoikalta ja upealta. En kuitenkaan saa olla upeampi kuin juhlakalu. Ideoita?

Kenkien kanssa saattaa tulla ongelma.. Ei sillä ettenkö omistaisi tyylikkäitä juhlakenkiä, nilkkani vain ovat niin paksut ettei niitä pelasta edes täydellinen kenkäpari.
Mietin jo hiukan nilkkaremmillisiä kenkiä, mutta en halua ottaa sitä riskiä että remmit puristaisivat ja nilkkaläskit tursuaisivat niiden ympäriltä... Yök!

Bikinikausikin lähestyy. Ja kesäloma. Varasin kaikki kesälomani alkukesään. Itseasiassa heti niiden lakkiaisten jälkeen alkaa ensimmäinen loma viikkoni. Haluan päästä rannalle käristämään itseäni, mutta tehdäkseni sen, minun pitää näyttää hyvältä bikineissä. Vielä se ei onnistu...

Vappu 1/1

Hyvää Vappua ihmiset, näin jälkikäteen kun siitä on selvitty.
Tarkoitukseni oli kirjoittaa kaksi osainen Vappu-blogaus mutta se jotenkin jäi kun oli vähän kaikenlaista.

Anyway, näin se Vappu minun osaltani nyt sitten meni.

Vappuaatosta ei juuri ole kerrottavaa. Olin nimittäin töissä illan klo 17-23. Jipii... Sitä ennen ehdin kyllä käydä Tampereen vapputorilla pari kaverin kanssa. Ihan mielettömästi ihmisiä! Siitä tosiaan loppuillaksi sitten töihin. Olin kuulemma pelastava enkeli monelle juoman ostajalle. Ja en tiedä vaikuttiko humalatila ihmisten anteliaisuuteen mutta keräsin hurjat 0,35 euroa tippiä. :D Heh heh...

Vapunpäivä olikin omalta osaltani se varsinainen juhlapäivä, vaikka olinkin taas töissä. Aamuvuorosta kuitenkin pääsin jatkamaan loppupäiväksi juhlintaa.
Istuimme kavereiden kanssa koskenrannassa ja pidimme piknickiä. Kuoharia kului kaksi pulloa, ennen kuin rannassa alkoi olla niin kylmä että päätimme siirtää juhlapaikkamme kaverini asunnolle, joka on lähellä keskustaa. Sisätiloissa kulutin vielä 7 siideriä ja hiukan kaverini Bayleysia.
Kaverini, jota näen harvemmin, alkoi tutkia kroppaani aika kriittisellä silmällä. Hän noteerasi solisluuni, lattialla makoillessani hän kommentoi kylkiluitani. Koin vähän ristiriitaisia tunteita. En halua että hän katsoo minua sillä tavalla ja kyselee syönkö kunnolla. Mutta toisaalta, hän huomasi että olen laihtunut. Se sai minut tavallaan iloiseksi.

Olisin saanut jäädä yöksi nukkumaan sohvalle, mutta päätin kuitenkin humalatilastani huolimatta lähteä kotiin. Olin luvannut miesystävälleni että hän saa tulla yövuoronsa jälkeen luokseni nukkumaan.
Mistä puheenollen, nyt kun tässä kirjoittelen niin tuolla se mies kuorsaa sykkyrässä peiton alla. En ole hänelle kertonut anoreksia touhuistani. Mutta eipä hän ole kysynyt....

Tänään vietän vapaapäivää. Kunhan saan tuon miehen lähtemään kotiin, pääsen lähtemään tutkimaan uuden asuinlähiöni lenkkimaastoja. Aa, ja jos sää sallii. Vilkaisu ulos ikkunasa kertoo että enteilee sadetta... Sateen sattuessa jään sisällä ja katson aerobic DVDtä.

Syön nykyään vasta kun olen niin nälkäinen että sattuu. Aloitan aamuni aina lasillisella vettä ja muutamalla laihdutustabletilla.
Vedän tällä hetkellä kahta eri merkkiä. Plus vitamiineja. Haluan kuitenkin pysyä terveenä ja pitää hiukset päässäni niin yritän tableteilla saada edes osan niistä vitamiineista ja hivenaineista joita kroppani tarvitsee. Kalsiumia saan aivan liian vähän. Kynteni lohkeilevat jatkuvasti... Saattaa johtua myös D-vitamiinin puutoksesta.

Lapsuuden traumoja ja tupakkaa

Olen varmaan hullu tai sekaisin, mutta olen menossa tänä viikonloppuna taas baariin, viihteelle, juomaan, bilettämään, miksi kukakin sitä haluaa sanoa.
Kyseessä on jo neljäs kerta kahden viikon sisään.
Olen syönyt todella niukasti, ja oksentanut useasti, mutta taidan vetää kaikki kalorini alkoholina... Pahinta on etten oikeastaan edes välitä. Rakastan vain sitä huomiota jota saan osakseni baari-iltojen aikana.
Osittain saatan juoda hukuttaakseni ajatukseni... Olen ollut jotakuinkin masentunut. En saa nukutuksi ja pusken eteenpäin kahvin ja laksatiivien avulla...
Todennäköisesti tuhlaan vain rahaa hankkimalla kaikkia laksatiiveja ja laihdutuspillereitä, kun en syö käytännössä enää mitään, niin en oikeastaan enää tiedä onko niillä mitään vaikutusta. En vain osaa olla ilman.

Ratkesin taas tupakoimaan. Olin jo yli kaksi kuukautta kuivilla, mutta stressi ja alkoholi ajoi ostamaan taas askillisen. Olen jo lähes polttanut koko askin joten yritän jatkaa lopettamisen kanssa hetki kun aski on tyhjä.

Ainoa kiinteä ruokani tällä viikolla oli alkuviikolla. Kävin miesystäväni kanssa pikkulounaalla ennen töitä. Tilasin briejuusto-paprika täytteisen croisantin ja latten.
Istuimme vastakkain pienessä pöydässä ja se oli tavallaan kiusallista, koska hän oli päättänyt olla tilaamatta mitään syötävää diettinsä vuoksi. Olin mutustanut noin puolet croisantistani kun vilkaisin miestäni. Virhe. Parin sekunnin katsekontakti aiheutti sen että hän teki - omasta mielestään varmaan hauskan - "omnomnom" -efektin eleineen ja ilmeineen. Pysähdyin kesken puraisun. Enkä sen jälkeen haukannut palaakaan. Annoin hänelle loput ja oksensin syömäni osuuden kahvilan vessassa.
Enkä ole koskenut kiinteään ruokaan sen jälkeen.
En pysty syömään jos joku katselee. Enkä varsinkaan jos se joku elehtii ja imitoi syömistäni tai käskee minua syömään.
Muistan vastaavan syömisimitaation yläasteelta. Poikaporukka naapuripöydässä päätti että tapa jolla söin oli huvittava, ja he päättivät matkia sitä. Sama efekti kuin tänä päivänä, vähän voimakkaampi reaktio. Lopetin silloinkin syömisen kuin seinään, mutta annoin poikien tietää että olin vihainen. Pari pojista sai voidellun sänpylän puolikkaan päähänsä.

Kaverini sanoi joskus jo ala-asteaikoina jotain joka yhtäkki ponnahti päähäni eilen. Minulla oli yllättävän hyvä itsetunto 10-vuotiaana, mutta kaverini joka oli silloin jo hiukan minua tukevanmpi, halusi ilmeiseti tuhota sen itsetunnon.
"Entä jos sulla onkin vähän samanlainen kun anoreksikoilla, mutta vaan toisinpäin? Että näet itses hoikempana mitä oikeasti oot"
Aloin miettiä tätä, kun katsoin itseäni peilistä ja sen jälkeen alas omaa vartaloani.
Peilin kautta näin aika miellyttävänä kropan ja kapeat käsivarret. Vilkaisin alaspäin; läskiä, jenkkakahvat, paksut reidet, löysä takamus, roikkuvat allit....
En edes kehdannut ottaa mittanauhaa esille. Pakko hankkia vaaka... En kestä.

En näe varpaitani, reidet on edessä

Olen laskenut että kulutan 7 tunnin työpäivän aikana ainakin 350 kaloria pelkästään sillä että seison tiskin takana myymässä ja kävelen edestakaisin liikkeessä. Eli jos pystyn pitämään päivän kalorinsaantini alle 300, minun pitäisi pudottaa painoa tyydyttävää vauhtia.
Tämän on kyllä vain karkea arvio. Töiden kalorin kulutukseen lisätään tietysti kaikki muu päivän aikana tehty liikunta ym.

Painoa on lähtenytkin, mutta kaikista vääristä paikoista.
Tuntuu kuin reiteni olisivat vain levistyneet....

Miesystäväni on myös päättänyt pudottaa painoa. Hän ei kuulemma halua "litistää minua kun touhaamme". Pakko myöntää, hän on hiukan pyöristynyt sinä aikana kun olemme tunteneet. Ihan oman terveytensäkin vuoksi hänen on ihan hyvä pudottaa pari kiloa.

Luulen että aloitin unelmavartaloni tavoittelun liian myöhään... IOlisi pitänyt aloittaa nuorempana kun kehoni ei ollut vielä kasvanut täyteen potentiaaliinsa. Olisi ollut paljon helpompi rajoittaa esim, reisien kasvua.

En oikein osaa olla iloinen kylkiluistani kun reidet ovat elämää suuremmat...
En vain saa reisiäni ja takapuoltani kutistumaan!! Jos jollain on hyviä vinkkejä joilla saan keskitettyä energiani tähän reisi-pakara alueeseen, niin kertokaa. Olen epätoivoinen!!
Käsivarteni alkavat pian olla siinä mitassa kuin haluan. Ongelma alueeni alkaa vyötäröstä alaspäin...

Vihaan itseäni

Viilsin taas itseäni... Hupsista.

Kävin eilen elokuvissa ystäväni kanssa ja sen jälkeen kahvilla. En syönyt mitään herkkuja missään välissä, mutta kotiin päästyäni jokin vain napsahti. Käsivarressa komeilee kaksi vierekkäistä viiltoa.... 

Tänään en ole syönyt mitään. Kuppi kahvia tunti sitten, lasillinen vettä diettipillereiden kanssa vähän ennen. 

Tylsistyn kuoliaaksi kotona mutta en jaksaisi lähteä kaupungille houkutusten sekaan... 

Masentaa.

Se on asenteesta kiinni

Ostin tiistaina Nutrilett-dietti tuotteita. Tiedättehän, niitä kun TV:ssäkin mainostetaan, "koko Suomi Nutraa".
Tokmannissa oli tarjouksia joten päätin kokeilla. Mukaan tarttui yhteensä 4 proteiinijuomaa ja 5 ateriankorvikepatukkaa. Join yhden juoman kotimatkalla bussissa. Huvittavaa oli tuoteseloste:
"Tuotetta ei ole tarkoitettu lapsilleja nuorille, raskaana oleville, eikä myöskään syömishäriöstä kärsiville." 
Taisin jopa naurahtaa ääneen luettuani. Koska en koe että "kärsin" mistään enkä ajattele anorexiaani syömishäriönä, en ilmeisesti kuulu kieltoryhmään? ;)

Eilen vietin aikaa miesystäväni kanssa.
 - Aivan, minulla on mies seuraa, jos en ole asiasta vielä maininnut. Tapasin hänet oltuani pro-ana jo jonkin aikaa.
Joka tapauksessa, miesystäväni ei käsittänyt Nutri-diettiäni koska olen nyt jo hoikka. Vaikka hän itsekin yrittää pudottaa muutaman kilon (ei kyllä uskoisi, kaikesta siitä kebabistä mitä hän kurkkuunsa tunkee), hän ei tue minun laihdutustani. Hänen mielestään saisin syödä enemmänkin. Saattaa olla totta, mutta se ei ole sitä mitä haluan kuulla. Saati tehdä.

Myönnän, hukkasin Anan hetkeksi joulunpyhinä jaa uuden vuoden vaihteessa, mutta hän palasi. Ja nyt kun olen jälleen oikealla polulla, olen taas alkanut nauttia nälän tunteesta. Ruokavalioni sisältää tällä hetkellä salaattia ja Nutrilett-patukoita ja -juomia. Tosin syön niitä vasta kun nälkäkivut yltyvät siihen asteeseen että olen pyörtyä. Joskus silloinkin auttaa pari lasillista vettä tai light colaa.

Muistakaa ystävät; juokaa päivässä vähintään 2 litraa vettä. Ja mielellään jääkylmänä. Usein nälän tunne johtuu vain nestevajeesta. Vesi ei sisällä kaloreita eikä lisäaineita, ja tekee keholle hyvää vaikka ei laihduttaisikaan.

Peilikuvani näytti tänään aamulla todella hyvältä. Olen todella itsevarmalla tuulella, ja ehkä jopa sellaisessa mielentilassa että voisin käydä kaupoilla sovittelemassa vaatteita.
Kunhan pitäydyn sopimuksessa jonka tein itselleni ja Analle; en osta tai edes sovita mitään suurempaa kuin S/36.

Uusi vuosi, uudet kujeet tai jotain sinne päin

Joulu meni, vuosi vaihtui ja draamaa on riittänyt.

Lyhyesti, joulu meni perheen luona, ja jouluruokaa tuli sitten syötyä vähän ehkä liikaa... ja oksennettua sitten sen edestä. Joulun ja uuden vuoden välillä en mitään muuta tehnytkään töiden välissä kuin söin...
Olen vain tunkenut naamaani kaikkea suklaasta ja hedelmäkarkeista paahtoleipään ja pizzaan. Ja oksentanut kaiken jälkeen päin.
En ole varma voinko kutsua tätä enää pro-ana blogiksi kun en noudata Anan sääntöjä... Toisaalta painoa ei ole kertynyt takaisin joten tämä ns. pro-mia meininki näyttäisi myös toimivan jollain tasolla...

Vaaka on ystäväni

Aluksi voisin pahoitella ettei minusta taaskaan ole kuulunut mitään kuukauteen... Tiisivtettynä mitä olen puuhaillut; töitä, töitä, töitä, ulkoilua, töitä, kavereiden ja sukulaisten tapaamisia, joulu-ostoksia, töitä, töitä.

Sain kaikki joululahjat ostettua marraskuun puolella, joten olen välttänyt joulustressin sen osalta. Vielä on tietysti edessä se itse joulu ja kaikki jouluherkut joita täytyy vastustaa... Onneksi äitini ei ole kovin perinteinen eikä meidän perheen joulupöydästä löydy muita perinteisiä jouluruokia kuin kalkkuna (jonka isä saa joka joulu firman lahjana), rosolli, laatikoita ja kalaa.
Näistäkin huolimatta, en ole huolissani. Kroppani on kutistunut hyvää vauhtia ja tänään, pitkästä aikaa, pääsin kurkistamaan painoani.
Kävin ystävän luona vähän iltaa viettämässä, ja jossain vaiheessa huomasin hänellä olevan vaa'an kylppärissä. Joten mitä tekee Ringo? Kaikki ylimääräinen paino pois (farkut ja vyö, paksu villapaita ym.) ja vaa'alle.

Vaa'an lukema: 58,7

Meinasin itkeä kun näin nuo numerot. Olen painanut tämän verran viimeksi ala-asteella.
Olen niiiin onnellinen juuri nyt, mutta silti samalla hiukan vaivaantunut.
Taas huomattavasta painon pudotuksesta huolimatta, tuo 8 tuon vitosen perässä näyttää niin isolta luvulta... Pidin enemmän siitä nollasta sen kutosen perässä... Kunhan saisin tuon jälkimmäisen numeron pienemmäksi kuin ensimmäisen niin olisin tyytyväinen.

Vaikea kyllä sanoa miten mieli muuttuu sitten kun sinne asti päästään.

Pro-ana ruokapyramidi

Rakastan ranteitani tällä hetkellä <3
Ihana nähdä laihtumisen merkkejä edes jossain osassa kehoa. Voisin vaan tuijottaa ranteitani koko yön.
Saan kiinni omasta ranteestani ongelmitta. Ihana tunne~

Aiemmin tänään oli kyllä vähän mielialan vaihteluja... Riitelin taas kaverin kanssa ja aiheutin taas välirikon. Tai paskat, hän sen aiheutti.
Jos on paha olla, niin eikö kavereiden kuulu auttaa ja lohduttaa?
No ei tämän kaverin mielestä. Mulla on kuulemma kaikki asiat paremmin kun hänellä. No ainakin olen hoikempi, joten hän voi minun puolestani painua helvettiin mielipiteineen.

Ruokavalioni viimeisen parin päivän ajalta

Olen tosissani alkanut yrittää tällä viikolla. Kurkusta alas on mennyt lähinnä nesteitä, ja hiukan jäätelöä. Joka on kyllä tullut kurkusta myös ylös... 

Lisäsin kuntoilua radikaalisti. Kävin eilen juoksulenkillä, jonka jälkeen kotiin päästyäni hypin hyppynarulla kunnes olin pyörtyä. Hengähdin hetken ja tein parikymmentä vatsalihasta. Ja jatkoin hyppimistä. 

Tänään on tullut hypittyä lisää. Pieni asia, mutta on sekin parempi kuin paikallaan istuminen. Ne pienet asiat ovat juuri niitä joilla on merkitystä. 

Pahinta tässä pro-ana laihdutuksessa on kaikki se valehteleminen. Varsinkin vanhemmille. Juttelin tänään äidin kanssa puhelimessa ja hän tarkisteli että olenhan syönyt. Sanoin vain pikaiset juujuut ja sanoin että ruokakauppaan meni juuri 40 euroa. Enkä oikeastaan valehdellut siinä... 

Eri asia onkin sitten mitä sieltä ruokakaupasta tarttui mukaan: pari litraa jäätelöä, appelsiinimehuja, pari pulloa zero colaa ja tupakkaa. 

Oli siinä jotain oikeasti ruokaakin mukana, mutta ne menivät suoraan pakastimeen. Otan ne esiin ja kokkaan sitten kun joku tulee kylään. Täytyyhän minulla olla ruokaa kaapissa. (mutta kukaan ei sanonut että minun pitäisi syödä sitä) 

Tupakka on oikeasti paras ystäväni tällä hetkellä. 

Kun jokin ottaa päähän, poltan savut. Kun odotan bussia, poltan savut. Kun tulee nälkä, poltan kaksi, jonka jälkeen juon lasin vettä ja menen makaamaan lattialle tai sohvalle noin viideksi minuutiksi. Jos sen jälkeen on vielä nälkä, käyn polttamassa vielä yhden tupakan. 

Olen korvannut lähes kaiken ruuan tupakalla. 

Paha tapa, mutta minkäs teet. 

Luokkakokous

Voi Luoja!

Tajusin juuri äsken, että ensi vuonna, 2014, on ensimmäinen luokkakokoukseni!
Kyseessä on ala-asteen luokkakokous, joka käytännössä tarkoittaa sitä että olen suurimman osan sen ajan luokkalaisistani nähnyt viimeksi kymmenen vuotta sitten.
Okei, ehkä muutaman olen nähnyt kaupungilla tms kun olen käynyt vanhempieni luona. Tiedän että pari tyttöä on laihtunut, pari on lihonut ja ainakin yksi on raskaana. Pojista tiedän että ainakin yksi on lihonut massiivisesti ja yhdestä on tullut aivoton bodari.

Mutta se ei nyt ollut pointti, miksi nousin ylös heti sänkyyn päästyäni.
Pointtini on, etten ole lähelläkään siinä mallissa jossa haluaisin olla! Verrattuna siihen mitä kuvittelin olevani luokkakokoukseeni mennessä, olen valas!
Okei, ala-aste eli olin silloin jotain 12 - 13-vuotias. Eli siitä on pian kymmenen vuotta. (Hui kun tuli vanha olo...) Tottakai ihmisen vartalo muuttuu paljon kymmenessä vuodessa, mutta haluaisin nyt tähän viimeiseen puoleen vuoteen vähän enemmän muutosta.

Joten!
Tässä nyt lista asioista joita pyrin saavuttamaan ennen ensi kesää:
1) Päästä tavoite painooni 55 kiloa (eli -5 kiloa vähintään)
2) Käyttää farkkuja kokoa 32
3) Mitata vyötärön ympärykseksi vähemmän kuin 60cm
4) Saada litteä vatsa

Ei pitäisi olla vaikeaa jos vain pidän näppini erossa kiinteistä ruuista ja pidän kiinni kuntoilusta.
Täytyy varmaan kotona teipata jääkaapin ovi kiinni. Tai vielä parempi, lukita koko keittiö... Teipata suu kiinni! 
Ah, tarvitsen thinspiraatiota...

Bulimian reunalla

Kävin tänään hakemassa lisää "laihdutuspillereitä".
En todellakaan tiedä paljonko ne todellisuudessa auttavat, mutta ainakin oma oloni on parempi kun syön niitä.
Kaupan kassa katsoi hiukan lata kulmien kun ostin ison purkin laihdutuspillereitä, mutta eipähän kieltäytynyt myymästä. Eikä se sille kuulu mitä kurkkuuni tungen.

Olen nyt viimeisen viikon lipsunut todella TODELLA paljon. Olen palannut taas bulimia käyttäytymiseeni. Eilen söin annoksen pikanuudeleita, leipää, kolme muffinia, ison annoksen pastaa ketsupilla... ja kaksi litraa sokerimehua....
Ja oksensin kaiken.
En ole ylpeä siitä.

Kaverini muisti taas anoreksiani. Hän sanoi olevansa huollissaan minusta, mutta totta puhuakseni, se ei juuri näy päälle päin.
Kaverini on sen verran naiivi ja itsekeskeinen, että kun hän kysyi "ootko sä syönyt kunnolla" riittää kun sanon "juujuu" ja huomautan että hän on itse todella laiha. Hän keskittyy samantien itseensä ja alkaa osoitella huonoja puolia itsessään jne.
Parasta on että hän ei oikeasti ole laiha. Hän on minua lyhyempi, eikä hän oikeastaan paina paljoa, mutta se ei todellakaan näy ulospäin. Hänellä on jenkkakahvat ja vatsamakkaroita.
Ainoa mistä olen ehkä hieman kateellinen hänelle, on hänen jalkansa.
Kaverini jalat ovat niin hoikat ja suorat nilkasta reiteen. Haluan hoikemmat jalat kuin hänellä.

Alan seota pian.
Päähäni koskee kun en tiedä olenko pudottanut painoa, onko sitä tullut lisää... onko se pysynyt samana?
Menen ensi viikonloppuna käymään vanhempieni luona. Vaaka<3
Odotan kärsimättömänä että pääsen tarkistamaan edistykseni, sillä en näe peilistä enää mitään.
Uskon vasta kun näen numeroita edessäni.