Hyvää Vappua

Vappuilen taas ystävien seurassa.
Eilen aloiteltiin jo Tampereen koskenrannassa, mutta koska puolet juhlaporukastamme saapuu vasta tänään, niin eilinen jäi aika lyhyeksi.
Tänään ohjelmassa piknik ja illalla yökerhoon. Eilen söin tuskin mitään ja yritän pitää saman linjan tänäänkin.

Olen saanut nyt pyyntöjä pariltakin lukijalta että postaisin omia kuviani. Lupaan seuraavaan päivitykseeni ladata kuvan itsestäni viime vuodelta ja nykyään. Vähän vertailukohtaa.
Syy miksen nyt laita, on että en ole asunnollani yksin. Kirjoitan tätä nopeasti sillä aikaa kun ystäväni on suihkussa.
Palaan asiaan vapun jälkeen.

HYVÄÄ VAPPUA KAIKKI!!

Työtön

Pahoittelen katkoa päivittämisessä.  On ollut vähän kaikkea...

Jäin viime viikolla työttömäksi. Säästän teidät yksityiskohdilta mutta työnantajani siis irtisanoi minut ilman irtisanomisaikaa. Nyt minulla ei ole mitään tuloja ja työttömyystukea saan aikaisintaan kahden viikon työttömyys ajalta.
Olen nyt ollut vanhempieni luona tiistaista lähtien ja lihonut 2 kiloa!!! Tiedän että pitäisi ehkä olla huolestuneempi rahatilanteestani kuin painostani, mutten ole. Sain karistettua kilon eilisestä, mutta en luota siihen että se pysyy poissa...

Haluaisin lähteä jo tänään takaisin kotiin, mutta säästösyistä, lähden vasta sunnuntaina. Pääsen äitini kyydissä.
Eniten harmittaa että jouduin luopumaan kuntosalijäsenyydestäni toistaiseksi... Onneksi säät alkavat olla sit luokkaa että ulkonakin on mukava lenkkeillä.

Olen nyt yksin talossa. Isäni pitäisi pian tosin tulla ruokatunnille kotiin... Leivon pullaa. Ironista, koska en itse halua syödä sitä ja vanhempanikin ovat olevinaan dietillä. Kummasti silti pulla maittaa kahvin kanssa.
Olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä ja keksiä tekemistä, mutta se on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Eilen siivosin koko talon lattiasta kattoon. Tänään aion vielä pestä ikkunat. Lenkille on kyllä pakko päästä. En kestä enää yhtään kiloa väärään suuntaan...
Toivon todella että heikon rahatilanteen tuoma pakkodietti toimii...

Even my selfie thinks I'm fat

Olen ihan rikki. Puhki, poikki, loppuunkulutettu.
Työ rassaa ja olen juuri ja juuri saanut itseni revityksi salille. En kuitenkaan tarpeeksi usein. Tuntuu kuin vain lihoisin kokoajan enemmän ja enemmän. Peilikuvani kuvottaa minua.
Olen ottanut kuvan itsestäni alusvaatteillani joka päivä nyt parin viikon ajan. En näe yhtään positiivista muutosta. Paksut reidet ja turvonnut vatsa tuijottavat takaisin joka ikisestä kuvasta ja suorastaan ilkkuvat kuinka epäpätevä olen.

Itsetuntoni on nollassa. Olen itkenyt itseni uneen kuluvan kuukauden aikana useammin kuin viime vuonna yhteensä. Tupakoin taas päivittäisenä rutiinina, joskus kolmekin röökiä peräkkäin. Tupakka tuntuu nyt olevan ainoa keino pitää käteni irti veitsestä ja viiltelystä. Pienempi paha niin sanotusti.
Olen yksinäinen. Enkä edes oikein ymmärrä miksi. Vietän aikaa ystävieni kanssa kerran tai kaksi viikossa ja nytkin edessä on viikonloppu kavereiden kanssa. Kuitenkin, en tiedä kumpi on pahempi; olla yksinäinen yksin kotona ja itkeä pahaa oloaan, vai olla yksinäinen kavereiden keskellä, voimatta kuitenkaan sanoa sitä ääneen. En uskalla sanoa että ahdistaa joten pakotan hymyn kasvoilleni, ja annan kaikkien elää siinä uskossa että minulla on kaikki hyvin. Se on kuitenkin helpompaa kuin yrittää selittää tuntemuksia joita tuskin ymmärrän itsekään.

Hiukan positiivistakin on tapahtunut. Pääsen kuukauden päästä työporukan kanssa etelänmatkalle. Pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni ulkomaille ja vieläpä täysin maksetulle matkalle. Ja nyt puhutaan siis matkat, majoitus, kaikki on valmiiksi kustannettu. Minun tarvitsee vain istua mukana ja nauttia matkasta.
Ja siitäkin huolimatta, löysin tästäkin valitettavaa....
Matkaa varten tarvitsen passin, joten lähdin hakemaan sellaista. Unohdin kuitenkin passikuvani kotiin, ja jouduin kuvauttamaan uudet. Vihaan niitä! Kasvoni huutavat; LÄSKI LÄSKI LÄSKI. Verrattuna aiempaan passikuvaani, näytän hamsterilta. Poskeni pullottavat, kun taas aiemmassa ne olivat lommolla. Haluan lommoposkeni takaisin.

Olen lievästi peloissani tulevasta viikonlopusta. Yövymme ystäväni tädin luona ja hän on kova tarjoamaan muffineja, lettuja, pannukakkua, lohta, leipää, perunaa ja munakasta. Kaikkea. Ystäväni ovat innoissaan ilmasesta ruuasta, mutta minua vain mietityttää kuinka pystyn selittämään ettei minun ole nälkä. Kokonainen viikonloppu isolla porukalla, saman katon alla. Kaikki keinot ovat sallittuja eikö? Vetoan vaikka kuukautiskramppeihin, jos ei muu auta.

NOTE TO SELF; Laksatiivit mukaan.

Miksi kateellisuus kalvaa?

Selailin vanhoja kuvatiedostoja koneeltani ja voisin kai sanoa valaistuneeni.

Kuvia minusta ja ystävistäni viime vuodelta, kahden vuoden takaa, vanhimmat viiden vuoden takaa... 

Paras ystäväni on aina ollut hieman minua isompi. Ei paljon, mutta kuitenkin niin että kaikki minun vaatteeni eivät sovi hänelle. Silti moni asukokonaisuus näyttää paremmalta hänen päällään kuin minun. Miksi? 

Kyse ei ole siitä että vaatteeni eivät istuisi niin hyvin kuin hänen, sillä en osta liian isoja vaatteita. Vaikka minulla ja ystävälläni olisi sama paita yllämme, ja olisimme kuvassa vierekkäin, hän näyttää aina paremmalta. MIKSI??

Mitä minä teen väärin? Näytän kyllä jokaisessa yhteisessä kuvassamme hoikemmalta kuin hän, mutta en silti paremmalta. Miksi? 

Johtuuko se hiuksistani? Viimeisen viiden vuoden aikana hiustyylini on kyllä vaihtunut jatkuvasti, mutta kuvissa olen onnistunut saamaan kaikki kampaukseni näyttäämään hyvältä. Joten miksi hän näyttää aina paremmalta? Hänen hiuksensa ovat olleet pitkään samat luonnon vaaleat, ohuet ja olkapää pituiset. Miksi hän näyttää paremalta??

Minulla on monta kuvaa kun eräänä kesänä teimme täysin samanlaiset topit ja shortsit. 

Katson nyt yhtä kuvaa jossa seisomme vierekkäin. Hiuksia lukuunottamatta, meitä voisi luulla kaksosiksi. Kuitenkin, hän olisi se kauniimpi kaksonen.

Kyseinen  kuva on 5 vuotta vanha. Olen laihtunut kuvan ottamisen jälkeen melko runsaasti. Luulen että olen ollut kyseisessä kuvassa painavimmillani eli noiun 73 kiloa... Hävettää. 

Ystäväni puolestaan on lihonut kuvan ottamisen jälkeen jonkun verran. Ehkä noin 5 kiloa. Tämä tosin johtuu hänen lääkityksestään, ei siitä että hän söisi epäterveellisesti tai muuta. 

Joka tapauksessa, vertasin nyt tätä 5 vuotta vanhaa kuvaa viime vuoden lopulla otettuun kuvaan meistä kahdesta. Hän on yhä paremman näköinen. Minä 10 kiloa kevyempänä, hän 5 kiloa painavampana. Hän on edelleen paremman näköinen. Miksi, oi miksi? 

Tämä oli se vaihe jossa koin tämän niinsanotun valaistumisen. Olen kateellinen. 

Hän saattaa olla hieman isokokoisempi, mutta hän on onnellinen. Toki, jokaisella naisella on hetkiä jolloin hän ei ole tyytyväinen itseensä tai elämäänsä, myös hänellä. Mutta hän ei jää niihin hetkiin kiinni. Olen kuullut hänen valittavan joskus, kuinka hän haluaisi laihtua, mutta hän silti valitsee palan suklaakakkua kuntosalin sijaan. 

Kun vertaan tätä samaa teoriaa itseeni, huomaan tuntevani syyllisyyttä jos edes vilkaisen kakunpalaa. Minä en kuitenkaan valita. Pysyn hiljaa, niinkuin monesta muustakin mieltäni vaivaavasta asiasta. Enkä enää edes muista miltä tuntuu olla onnellinen....

Kipeä joulu ja yksinäinen uusivuosi

Jouluni meni enimmäkseen kipeänä. 39 astetta kuumetta. Ei juuri mainittavaa. Ainoana positiivisena asiana on että pudotin jouluviikon aikana 2 kiloa. Tosin viime aikaisen lihomiseni takia, olen nyt ns nollapisteessä. 61 kiloa.

Uudenvuodenaaton olin töissä. Ei siis mitään mainittavaa siitäkään. Menin töiden jälkeen kotiin nukkumaan.

Nyt ollaannkin taas siinä vaiheessa kun pitäisi laatia uudenvuoden lupauksia. Omani ovat seuraavanlaiset:

1. Saavuta tavoitepaino 55kg. 
Päätin tämän eilen jälleen yhden jätkikipollisen syömisen ja oksentamisen jälkeen. En voi jatkaa näin. Tämän hetkinen painoni on 61 kiloa, joten 6 kilon painon pudotus ei pitäisi olla niin vaikeaa. Minun täytyy vain lopettaa roskan syöminen. Kokonaan. Mistä pääsemmekin seuraavaan lupaukseen eli...

2. Ei enää jäätelöä, suklaata, pizzaa...
...eikä mitään mitä olen tottunut syömään kupuni täyteen ja oksentamaan välittömästi perään. Ei enää mitään niistä. Ikinä enää.

Ja oikeastaan nämä riittävät tällä erää. En aio luvata lopettavani tupakointia taas, sillä vaikka aloitinkin uudelleen, poltan nykyisin huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten. Sitä paitsi, tupakointi on hyvä syy saada takamus irti tuolista ja mieli irti ruasta.
Oikeastaan se on hyvä tapa saada mieli irti ihan mistä tahansa.

Ai niin. En aio pitää tipatonta tammikuuta. Alkoholi on ainoa asia jolla voin herkutella tästälähin, joten en kiellä sitä itseltäni hetkeksikään.

Happy Halloween

Halloween on yksi suosikki juhlistani.
Pidämme ystävieni kanssa joka vuosi halloween-juhlat. Tänä vuonna juhlistamme kuitenkin hiukan eri tavalla.
Lähdemme baariin halloween-asuissa. Ysräväni huomasi ilmoituksen että suosikki yökerhossamme on tänään Halloween bileet ja paras puku palkitaan.
Yleensä panostaisin asuuni jopa liikaa, mutta tänä vuonna joudun tyytymään vähempään, osittain siksi että lähden juhliin suoraan töistä. En voi pukea asuani töihin joten laittaudun työvuoron jälkee pikaisesti ja lähden bilettämään.
Totta puhuakseni, en suuremmin välitä pukeutua.Päällimmäinen syyni on vain päästä juomaan pääni täyteen. Olen ihan mielettömän stressaantunut, taas. Painon pudotukseni on taas pysähtynyt eikä asiaa auta yhtään etten ole ehtinyt salille viikkoon. Työnantajani teettää ihan hulluja työpäiviä...

Rikoin muuten yhden uuden vuoden lupaukseni.
Lopetettuani pilleirit, olin jo parin viikon sisällä ostanut askin tupakkaa. Hups. Poltin askin tyhjäksi eilen ja nyt tuntuu että haluan jatkaa. En siksi että se olisi koukuttavaa aineena, vaan koska se on koukuttavaa tekemisenä.
Ja tiedän että haluan röökin viimeitään kun humalatila nousee illalla. Ystäväni eivät ole tietoisia repsahduksestani, mutta eivätpä he tiedä anoreksia harrastuksestanikaan... Baarissa voi kuiternkin vedota humalatilaan ja ns "baariaskiin".

Hauskaa Halloweenia kaikille!

Omena päivässä *vinkki-repost*

Kaivoin nämä vinkit vähän paremmin näkyville vanhasta postauksestani 2 vuoden takaa. Löytyyhän se tuolta luetuimpien listasta helposti, mutta tässä se nyt on vielä toiseen kertaan.

Tässä koottuja vinkkejä pro-ana sivuilta:
1) Juo paljon vettä. 8 lasia päivässä on liian vähän. Täytä vatsasi nesteellä, niin kiinteälle ruoalle ei jää tilaa.
2) Juo aina jääkylmää vettä. Kehosi täytyy polttaa kaloreita lämmittääkseen sinua.
3) Syö hitaasti. Kehon kestää n. 20 minuuttia viestittää aivoille kylläisyyden tunne. Pureskele annoksesi pitkään ja pieniä palasia.
4) Pidä itsesi kiireisenä. Keksi kokoajan tekemistä, niin ettei syömiselle jää aikaa.
5) Ole kipeä tai teeskentele kuukautiset. Näin on helpompi sanoa "ei ole nälkä" ilman ylimääräisiä kysymyksiä. 
6) Kun syöt yksin, laita jokaisen suupalan välissä saman verran ruokaa syrjään lautaselta. Näin puolitat annoskokosi helposti. 
7) Tarkkaile painonpudotustasi. Nouse vaa'alle usein, mittaa vyötärönympärys ja katsele itseäsi peilistä vaikka päivittän. Kun huomaat miten laihdut, et halua syödä ettei uurastuksesi mene hukkaan.
8) Vältä vaaleaa leipää, keltaista pastaa, perunaa ja kaikkea muuta hiilihydraattipitoista ruokaa. Kaikki ylimääräiset hiilihydraatit varastoituvat rasvaksi.
9) Pureskele ruokaa, mutta älä niele. Sylkäise syypala pois lautasen reunalle tai lautasliinaan. Näin hämäät kehoasi.
10) Älä syö mitään enää klo 18 jälkeen. 

Kukaan ei laihdu istumalla perseellään ja syömällä suklaata

Rakastan vartaloani joka aamu...

...jos en ole syönyt edellisenä päivänä mitään.
Kuulostaa hölmöltä mutta pitää paikkansa.

Yritin avautua tästä anorexiaharrastuksestani ex-miesystävälleni. Hänen ainoa reaktionsa oli jotakuinkin tällainen:
"Kyllä ymmärsin että sulla on jonkunmoinen syömishäiriö, mutta sanon vaan ettei itsensä nälkiinnyttäminen ole hyvä tapa laihtua"
Olen eri mieltä. Tunnen itseni paljon onnellisemmaksi paastoamispäivien jälkeisenä aamuna. Ja tulokset puhuvat puolestaan. Pitäkää 5:2 diettinne ja karppauksenne! Olen edelleen sitä mieltä että syömättömyys on paras ja nopein tapa pudottaa painoa.

Olen nyt elänyt tämän kuun pelkillä nesteillä. Lopetin myös e-pillerit. En tarvitse turhaa turvotusta kun ei ole enää ehkäisyn tarvettakaan...
Olenko muuten ainoa jolle tulee huono olo kun ei ole syönyt pitkään aikaan, mutta se menee ohi kun aivastaa? Jos olen, niin nyt kaikki pitävät minua ihan omituisena....
Harmittaa että nyt on sunnuntai. En ehdi kuntosalille ennen töitä koska sali aukeaa vasta klo 12. Toisaalta sää on sen verran hyvä että voisin tehdä lenkin ulkonakin.

Yritän pitää teidät ajantasalla, mutta kun ei ole juuri mitään uutisia. Vaaka on vielä hankkimatta ja taloudellisen tilanteeni vuoksi sen hankintaa täytyy taas lykätä. Äh, aina kun ajanttelenkin painoani ja tiedän etten saa sitä selville, alan stressaamaan aivan mielettömästi!
Vatsalihas harjoituksia! NYT!! 5 x 20!

Elämä vie aikaa

Pahoittelen piiitkää päivityskatkoa.

Olen ollut viimeiset kolme viikkoa jatkuvasti menossa ja liikkeessä. Jos en ole ollut töissä, olen ollut kuntosalilla tai viettänyt aikaa kavereiden seuravva. Viime viikolla niistin nenäni punaiseksi kun flunssa sai minut kiinni. Hyvä puoli kipeänä olemisessa oli ettei juuri tehnyt mieli syödä mitään.

Syntymäpäiväjuhla meni ohi aika nopeasti. Nakersin viipaleen kakkua, jonka jälkeen vedin kurkusta alas pelkkää alkoholia. Tanssimme baarissa koko yön ja joimme hiukan lisää. Oksentelin aamuyöllä joten joten ne kalorit jotka eivät kadonneet tanssilattialla, löysivät oman tiensä ulos....

Myös viime viikonloppu meni kavereiden kanssa ulkona syöden ja juhlien. Tuntui aika hölmöltä maksaa ruoasta jonka myöhemmmin oksensin ravintolan vessaan....

Sama linja on jatkunut tämänkin viikon. En saa mitään pysymään sisällä. Olen syönyt joka aamu siivun paahtoleipää mutta oksentanut sen yleensä puolen tunnin sisään.
Ehdin jo kuvitella että olen saanut jostain  oksennustaudin, mutta kumosin tämän teorian kun toissapäivänä ahdoin kupuuni 2 hodaria, pizzan, pussillisen karkkia, pari suklaapatukkaa ja pullollisen limua, vain oksentaakseni kaiken välittömästi. Kaikki tämä tapahtui puolessa tunnissa.
Silti, kun katson sivuprofiiliani peilistäja näen hiljalleen kutistuvan vatsani, en vain voi lopettaa. Tuntuu niin hyvältä nähdä itsensä hoikkana.

Pakko jaksaa vielä lisää päätöntä juoksemista. Lähden vielä tänäänkin kuntosalille. Lihakseni eivät ole olleet kipeinä aikoihin, joten en selvästikään ole vielä tehnyt tarpeeksi.

Hampaanpoistosärkyjä

En ole vielä päässyt kuntosalille asti...
Mutta tällä kertaa kyseessä ei ole laiskuus!!

Kävin alkuviikolla hammaslääkärissä, poistattamassa viisaudenhampaani. Sain parin päivän urheilu kiellon että ien ehtii parantua kunnolla.
Sain sairaslomaa pari päivää ja palasin eilen töihin, mutta leikani on edelleen kipeä ja tikit kiristävät suussa niin en ole uskaltanut kokeilla kuntosalille lähtöä ihan vielä.

Positiiviselta kannalta, leukasärkyni vuoksi en saa suutani auki niin isolle kuin normaalisti. Tämä tarkoittaa sitä että olen elänyt nesteellä ja ohuilla keitoilla koko viikon. En yksinkertaisesti pysty vielä pureskelemaan kiinteää. Hassua kyllä, en ole edes kaivannut mitään pureskeltavaa.

Vietän syntymäpäivääni ensi viikolla. Kutsun muutamia kavereita kylään ja juomme hiukan boolia... Ja ilmeisesti pitäisi laittaa jotain ruokaakin tarjolle. Eihän se toki minua lihota jos muut mässäilevät. Uskoisin voivani vielä ensiviikollakin vedota kipeään leukaperään välttääkseni sokeriansat.

Luokkakokous 2/2

Luokkakokous sujui päällisin puolin hyvin. Tai niin olen kaikille sanonut tähän mennessä.

Ystäväni oli paikalla, mutta loppuillasta hän unohti minut täysin ja lähti iskemään miehiä.
Sain hiukan keskustelua aikaiseksi muiden vanhojen luokkalaisteni kanssa mutta ennen pitkään kaikki jakautuivat samoihin porukoihin jossa olivat olleet koulussakin. Minä jäin yksin...

Eikä kukaan kommentoinut ulkonäköäni tai laihtumista, mitä olin vähän jopa toivonut. Joten hukutin pahanmielen alkoholiin. Ehkä vähän huono idea sillä heikolla syömisellä, se nousi välittömästi päähän. Kotiin poistuessa oli huono olo ja pelkäsin oksentavani autoon.

Huomasin kuitenkin jotain juuri äsken, kun latasin luokkakokouksesta ottamiani kuvia koneelle. Annoin muidenkin ihmisten käyttää kameraani joten esiinnyn muutamassa kuvassa. Huomasin jotain todella thinspiroivaa; Poskeni ovat lommolla. En muista koska olisin viimeksi nähnyt omat poskipääni kuvissa niin selkeästi! Ihanaa! Nyt voin keskittää kaiken energiani alakroppani kutistamiseen.

Ehdin sunnuntaina käymään vielä uimarannalla ystävien kanssa. Laitoin kokouimapuvun, sillä vaikka olenkin laihtunut, en vielä tarpeeksi esiintyäkseni bikineissä. Joku ystävistäni totesi kuinka uimapuku korosti mukavasti lantiotani. Kiinnostuin, joten kotiin päästyäni tarkistin miltä se lantio todella näyttää. Vastaus; LEVEÄLTÄ. Uimapuku todellakin korosti kapeaa vyötäröä joka loppui kuin seinään ja paisui valtavaksi lantioksi. 

En haluaisi näyttää tältä. Haluaisin että kapea vyötäröni jatkuisi kapeana lantiona ja kaventuisi entisestään nilkkoja kohden...

Päivän seuraava missio; kahden tunnin lenkki ja miljoona vatsarutistusta.

Luokkakokous 1/2

Luokkakokoukseni on tällä viikolla ja olen edelleen läski. Tai ainakin puoli-läski. Jos siinä nyt on mitään järkeä...

Kaikki pudottamani paino on lähtenyt yläkropasta. Olen jo saavuttanut ihanat kapeat käsivarret, kauniit solisluut ja selkeän kylkiluu rajan, mutta siihen se sitten jääkin.
Takamukseni on valtava ja vatsani on jatkuvasti turvoksissa. Reisistäni en edes puhu...

Luokkakokoukseen taidan asukseni valita maximekon. Se korostaa upeasti kapeaa vyötäröäni mutta samalla piilottaa ne ruumiinosat (lue: reidet) joista en ole niin ylpeä. Olen loppuviikon pelkällä vesikuurilla näyttääkseni edes vähän paremmalta loppuviikolla. 

En ole edes varma haluanko mennä luokkakokoukseeni. En ole nähnyt juuri ketään luokkalaisistani 10 vuoteen ihan syystä. En vain pitänyt kenestäkään. Eikä kukaan pitänyt minusta. Olin aina se erilainen ja outo tyttö. Liikuntatunneilla minut valittiin aina viimeisenä joukkueeseen koska en ollut suosittu. Minulla oli vain yksi ystävä tuolloin ja hän ei ole vahvistanut tulevansa. 

Toisaalta haluan näyttää kaikille kiusaajille ja hyljeksijöille että minustakin on tullut jotain! Haluan nauraa kaikille jotka ovat lihoneet kymmeniä kiloja samalla kun minä olen laihtunut! 

Ainiin, hain taas lisää laksatiiveja ja rasvanpolttajia. On outo olo ilman niitä. Silloinkin kun en laita mitään muuta kuin niitä suuhuni. Tuntuu että lihon monta kiloa jos en käytä kaikkia mahdollisia apukeinoja. Tabletteja napsiessa en myöskään tunne niin suurta syyllisyyttä jos joskus syön enemmän kuin pitäisi enkä pääse oksentamaan. (esim. vanhempien luona) En kyllä ole pitkään aikaan syönyt kokonaista annosta...

Vaakaa en ole vieläkään hankkinut... Inspiroisi varmasti eri tavalla kun näkisi konkreettisia numeroita pelkän peilikuvan sijaan. 

Kiitos kaikille jotka luette blogiani ja odotatte uusia päivityksiä. Saan teistä voimaa jatkaa! <3

Päivitän luokkakokouksen tapahtumat viikonlopun jälkeen. 

Siihen asti; think thin people! <3

Stressiä ja uhkapelejä

Olen korvannut syömisen uhkapeleillä.

Aina nälän yllättäessä, hakeudun pelaamaan RAY:n pelikoneelle tai ostan läjäpäin arpoja. Kallista hupia, varsinkin silloin kun ei voita mitään. Mutta onpahan tekemistä silloin kun ei jaksa tai pysty kuntoilemaan ja pysyy pois jääkaapilta.

Työt stressaa taas enemmän kuin laki sallii enkä ole nähnyt ystäviäni tai perhettäni moneen viikkoon. Parhaan ystäväni syntymäpäivä juhlakin jäi väliin koska olin töissä.
Asuntoni on kaameassa kunnossa kun en ole ehtinyt töiltäni ja jaksanut kuntoilultani siivota. Kaapitkin huutavat tyhjyyttään kun en ole raahautunut kauppaan. Toisaalta se taitaa olla ainoa hyvä asia tässä paskassa. Saatan näyttää ehkä jopa näyttää hyvältä bikineissä elokuun lopulla.
Siis jos koskaan ehdin rannalle asti...

Pikku päivitys

Erosin miesystävästäni. Aloin ahdistua hänen seurassaan ja kaikesta mitä hän sanoi.
Olin pari päivää vain sisätiloissa ja söin litrakaupalla Ben&Jerry's jäätelöä. Mikä tarkoittaa että olen taas paisunut.
Tänään kuitenkin otin taas itseäni niskasta kiinni ja lähdin ulos lenkille. Juokseminen tuntui niin hyvältä! En muista koska olisin viimeksi nauttinut maastossa juoksemisesta näin paljon!!
Myös ilma oli puolellani, ei liian kuuma eikä liian kylmä. Saatan lähteä huomenna uudestaan juoksemaan.

Vaarallinen Juhannus

Vietin juhannuksen tänä vuonna perheeni ja miesystäväni kanssa. Virhe. Koko juhannuksen ohjelma sisälsi vain grillaamista ja syömistä ja grillaamista ja syömistä....
Miesystävääni ei haitannut, mutta minä en saanut missään välissä mahdollisuutta oksentaa ja oloni oli koko ajan ihan hirveä ja vatsani turvoksissa.
Alkoholia join vähemman kuin olin ajatellut. Halusin unohtaa kaiken sen mässäilyn ja ehkä alkoholin varjolla hieman oksentaakin mutta en juonut tarpeeksi päästäkseni siihen. Menin todella masentuneena nukkumaan.

Tänään lähdemme miesystäväni kanssa takaisin kotiin Tampereelle. Äitini suostui viemään meidät juna-asemalle. Miesystäväni suunnitteli että viettäisimme vielä yhden yön yhdesssä katsellen elokuvia JA herkutellen. En käsitä miten hän voi edes ehdottaa moista. Tai oikestaan,kylläpäs käsitän. En ehtinyt nähdä häntä 2 viikkoon ja nyt juhannuksena huomasin että sen sijaan että hänen diettinsä olisi toiminut, hän on vain lihonut lisää.... Hän jopa kehtasi kehuskella vanhemmilleni että "on tätä mahaa vähän kertynyt mutta ei ole Ringo valittanut". En ole niin, olen liian kiireinen omien läskieni kanssa...

Huomenna olemme sopineet miesystäväni kanssa lähteä Särkänniemeen. Yritän pitää hauskaa mutta tiedän että hauskuus lakkaa viimeistään siihen kun miesystävälleni tulee nälkä... Sitten jonotetaankin jotain hampurilaista tai pizzaa...

Ainiin. Kaverini lakkiaiset menivät yllättävän hyvin silloin muutama viikko sitten! Tarjolla oli, kuten olin arvaillut, paljon kaikkea. Kolme erilaista täytekakkua, keksejä ja leivoksia ja pientä suolapalaa. Ihmeenkaupalla pystyin välttämään täytekakun ja pysyin pikkupurtavissa. Alkoholia tuli juotua kyllä syömisen sijaan....

Painoni on tällä hetkellä (vanhempieni vaa'an mukaan) 62,3 kg, yhtäkuin liikaa. Jätin tänään aamiaisen väliin sillä kaikki ovat jo töissä ja miesystäväni nukkuu vielä. Nousen tästä seuraavaksi kuntolaitteelle ja jatkan kunnes menetän tajuntani.

Olen hankkinut itselleni kameran ja olen jo ottanut itsestäni muutaman kuvan. Tarkoitus olisi lisätä ennen - jälkeen kuvia tänne blogiin kunhan pääsen siihen 55kg tavoitteeseeni. Tai alle...

Kesä tulee

Pari viikkoa taas päivittämättä.. Oho...

No eipä oikeastaan ole ollut mitään päivitettävää. Olen vain lipsunut ja luisnut ja sen seurauksena paisunut ja nyt kaikki vituttaa.

Luokkakokoukseni siirtyi loppukesään, en muista olenko maininnut siitä aiemmin. Siihen on siis vielä aikaa.
Kuitenkin parhaan kaverini sisko saa valkolakin ja juhlat ovat ensiviikolla. Eli minulla on tämä päivä mukaanlukien 12 päivää aikaa saada itseni näyttämään upealta mekossa. Ei enää norsua makkarankuoressa.
Kun se on nyt sanottu niin pitäisi hankkia se mekkokin... Joku sellainen joka saa minut näyttämään hoikalta ja upealta. En kuitenkaan saa olla upeampi kuin juhlakalu. Ideoita?

Kenkien kanssa saattaa tulla ongelma.. Ei sillä ettenkö omistaisi tyylikkäitä juhlakenkiä, nilkkani vain ovat niin paksut ettei niitä pelasta edes täydellinen kenkäpari.
Mietin jo hiukan nilkkaremmillisiä kenkiä, mutta en halua ottaa sitä riskiä että remmit puristaisivat ja nilkkaläskit tursuaisivat niiden ympäriltä... Yök!

Bikinikausikin lähestyy. Ja kesäloma. Varasin kaikki kesälomani alkukesään. Itseasiassa heti niiden lakkiaisten jälkeen alkaa ensimmäinen loma viikkoni. Haluan päästä rannalle käristämään itseäni, mutta tehdäkseni sen, minun pitää näyttää hyvältä bikineissä. Vielä se ei onnistu...

Muuttodietti

Pahin stressi takana ja paljon pientä tavaraa siirretty uuteen asuntoon.
Asunnon etsinnän ja muuton takia en olekaan hetkeen päivitellyt...

Porukat tulee huomenna auttamaan isojen huonekalujen kanssa ja sitten voikin taas jatkaa normaalia elämää.
Oli tuosta stressistä muuten jotain hyötyäkin. Jatkuva töissä ja asuntonäytöissä ravaaminen ei jättänyt paljon aikaa syömiselle. Paino on pudonnut taas 60 paremmalle puolelle <3
Luulen että sijoitan vihdoin siihen omaan vaakaan niin ei tarviste aina vaivihkaa porukoiden tai kavereiden luona punnita itseään.
En ole viimeiseen kahteen päivään ehtinyt syödä juuri mitään kiinteää. Kroppa valitsee unen syömisen sijaan kun on koko päivän kuskannut isoja laukkuja eestaas. Joka ikinen lihas kipeä ja silmät pistelee väsymyksestä. Kuka tahansa menee mieluumin nukkumaan kuin syömään kun olo on vastaava.

Vielä pitäisi ehtiä yksi kuormallinen tavaraa kuskailla ennen töitä...
Halusin vain nopeasti päivittää kuulumiset ja ilmoittaa että olen vielä hengissä.

Think thin, people! ;)

Lapsuuden traumoja ja tupakkaa

Olen varmaan hullu tai sekaisin, mutta olen menossa tänä viikonloppuna taas baariin, viihteelle, juomaan, bilettämään, miksi kukakin sitä haluaa sanoa.
Kyseessä on jo neljäs kerta kahden viikon sisään.
Olen syönyt todella niukasti, ja oksentanut useasti, mutta taidan vetää kaikki kalorini alkoholina... Pahinta on etten oikeastaan edes välitä. Rakastan vain sitä huomiota jota saan osakseni baari-iltojen aikana.
Osittain saatan juoda hukuttaakseni ajatukseni... Olen ollut jotakuinkin masentunut. En saa nukutuksi ja pusken eteenpäin kahvin ja laksatiivien avulla...
Todennäköisesti tuhlaan vain rahaa hankkimalla kaikkia laksatiiveja ja laihdutuspillereitä, kun en syö käytännössä enää mitään, niin en oikeastaan enää tiedä onko niillä mitään vaikutusta. En vain osaa olla ilman.

Ratkesin taas tupakoimaan. Olin jo yli kaksi kuukautta kuivilla, mutta stressi ja alkoholi ajoi ostamaan taas askillisen. Olen jo lähes polttanut koko askin joten yritän jatkaa lopettamisen kanssa hetki kun aski on tyhjä.

Ainoa kiinteä ruokani tällä viikolla oli alkuviikolla. Kävin miesystäväni kanssa pikkulounaalla ennen töitä. Tilasin briejuusto-paprika täytteisen croisantin ja latten.
Istuimme vastakkain pienessä pöydässä ja se oli tavallaan kiusallista, koska hän oli päättänyt olla tilaamatta mitään syötävää diettinsä vuoksi. Olin mutustanut noin puolet croisantistani kun vilkaisin miestäni. Virhe. Parin sekunnin katsekontakti aiheutti sen että hän teki - omasta mielestään varmaan hauskan - "omnomnom" -efektin eleineen ja ilmeineen. Pysähdyin kesken puraisun. Enkä sen jälkeen haukannut palaakaan. Annoin hänelle loput ja oksensin syömäni osuuden kahvilan vessassa.
Enkä ole koskenut kiinteään ruokaan sen jälkeen.
En pysty syömään jos joku katselee. Enkä varsinkaan jos se joku elehtii ja imitoi syömistäni tai käskee minua syömään.
Muistan vastaavan syömisimitaation yläasteelta. Poikaporukka naapuripöydässä päätti että tapa jolla söin oli huvittava, ja he päättivät matkia sitä. Sama efekti kuin tänä päivänä, vähän voimakkaampi reaktio. Lopetin silloinkin syömisen kuin seinään, mutta annoin poikien tietää että olin vihainen. Pari pojista sai voidellun sänpylän puolikkaan päähänsä.

Kaverini sanoi joskus jo ala-asteaikoina jotain joka yhtäkki ponnahti päähäni eilen. Minulla oli yllättävän hyvä itsetunto 10-vuotiaana, mutta kaverini joka oli silloin jo hiukan minua tukevanmpi, halusi ilmeiseti tuhota sen itsetunnon.
"Entä jos sulla onkin vähän samanlainen kun anoreksikoilla, mutta vaan toisinpäin? Että näet itses hoikempana mitä oikeasti oot"
Aloin miettiä tätä, kun katsoin itseäni peilistä ja sen jälkeen alas omaa vartaloani.
Peilin kautta näin aika miellyttävänä kropan ja kapeat käsivarret. Vilkaisin alaspäin; läskiä, jenkkakahvat, paksut reidet, löysä takamus, roikkuvat allit....
En edes kehdannut ottaa mittanauhaa esille. Pakko hankkia vaaka... En kestä.

En näe varpaitani, reidet on edessä

Olen laskenut että kulutan 7 tunnin työpäivän aikana ainakin 350 kaloria pelkästään sillä että seison tiskin takana myymässä ja kävelen edestakaisin liikkeessä. Eli jos pystyn pitämään päivän kalorinsaantini alle 300, minun pitäisi pudottaa painoa tyydyttävää vauhtia.
Tämän on kyllä vain karkea arvio. Töiden kalorin kulutukseen lisätään tietysti kaikki muu päivän aikana tehty liikunta ym.

Painoa on lähtenytkin, mutta kaikista vääristä paikoista.
Tuntuu kuin reiteni olisivat vain levistyneet....

Miesystäväni on myös päättänyt pudottaa painoa. Hän ei kuulemma halua "litistää minua kun touhaamme". Pakko myöntää, hän on hiukan pyöristynyt sinä aikana kun olemme tunteneet. Ihan oman terveytensäkin vuoksi hänen on ihan hyvä pudottaa pari kiloa.

Luulen että aloitin unelmavartaloni tavoittelun liian myöhään... IOlisi pitänyt aloittaa nuorempana kun kehoni ei ollut vielä kasvanut täyteen potentiaaliinsa. Olisi ollut paljon helpompi rajoittaa esim, reisien kasvua.

En oikein osaa olla iloinen kylkiluistani kun reidet ovat elämää suuremmat...
En vain saa reisiäni ja takapuoltani kutistumaan!! Jos jollain on hyviä vinkkejä joilla saan keskitettyä energiani tähän reisi-pakara alueeseen, niin kertokaa. Olen epätoivoinen!!
Käsivarteni alkavat pian olla siinä mitassa kuin haluan. Ongelma alueeni alkaa vyötäröstä alaspäin...

Downs and downs...

Ihan liian paljon itseinhoa. Ihan liian monta viiltoa käsivarressa...

Olen ollut viimeset pari viikkoa todella masentunut.
Kaikesta rankempaa on tehnyt se fakta että töissä joudun hymyilemään väkisin. Asiakaspalvelutöissä kun olen. Kaikki henkilökohtaiset ongelmat täytyy pitää omana tietonaan ja jaksaa palvella asiakkaita hymyssä suin.
Kotona ole tunkenut naamaani tiesmitä kunnes olen alkanut voida pahoin ja oksentanut monta kertaa.
Ja myönnetään, viiltänyt monta kertaa.

Sain turhan ruuan ahtamisen loppumaan kun nopea naposteltava loppui kaapista. Sen jälkeen olen pitänyt vesikannua pöydällä siltä varalta että erehdyn astumaan keittiön puolelle.
Viiltelyn sai loppumaan miesystäväni. Hän ei sano koskaan mitään, mutta katse ja kosketus kertovat enemmän kuin sanat koskaan. Tuntuu että satutan viiltelylläni häntä enemmän kuin itseäni...

Tämän kuun alun olen selvinnyt nesteillä ja Nutrilett ateriankorvike patukoilla. Nesteitä kotona. Yksi patukka mukana töissä eväänä (koska viimeistään vuoron loputtua meinaa pyörtyä ja on pakko saada jotain vettä vahvempaa).

Viime viikonloppuna kävin vastentahtoisesti vanhempieni luona. Saan uuden sohvan kotiseudultani äidin tuttavalta joten sitä piti käydä katsomassa. Sohva tuodaan lauantaina, joten joudun taas näkemään vanhempiani.
Joka tapauksessa, äiti jaksoi taas kommentoida että näytän laihtuneen. Olin oikeastaan hiukan iloinen kuullessani että se näkyy ja ihmiset huomaavat sen, mutta täytyykö sen olla juuri oma äitini? Sillä äitini on se yksi ihminen jonka mielipiteet eivät rehellisesti sanottuna kiinosta minua. Joku voi sanoa minua kapinalliseksi, ehkä olenkin, mutta edustamme äitini kanssa samaa horoskooppia, emmekä ole oikein koskaan tulleet toimeen. Hän ei ole koskaan hyväksynyt tekemisiäni eikä minua sellaisena kuin olen.
Lakkasin yrittämästä miellyttää häntä ollessani 16-vuotias. Syömishäiriön kehitin pari vuotta myöhemmin.

Viime aikaisen mättämisen vuoksi en ole juuri edennyt. Tuntuu että massaa olisi tullut lisää.
Sain sentään parhaan kaverini innostettua lenkille kanssani. Motivoimme toinen toisiamme, sillä hänkin haluaa pudottaa painoa. Hän ei tosin tiedä että harrastan anoreksiaa. Olen sanonut kuntoilevani vain kehittääkseni kuntoani. Mikä kyllä sekin pitää paikkansa...

Näin muuten alkuviikolla kaupungilla ollessani unelmieni jalat! Kauppakeskuksessa, noin 15-vuotias tyttö, juoksi kaverinsa kanssa Mäkkäriin. Tytöllä oli pitkät kapeat jalat, ei yhtään ylimääräistä muhkuraa missään. Pelkkää suoraa vartta. Ja niiiin kapeat nilkat. Jos omistaisin hänen jalkansa, en juoksisi Mäkkäriin.
En juokse Mäkkäriin nytkään, eikä minulla edes ole niitä jalkoja ;__;