Hyvää Vappua

Vappuilen taas ystävien seurassa.
Eilen aloiteltiin jo Tampereen koskenrannassa, mutta koska puolet juhlaporukastamme saapuu vasta tänään, niin eilinen jäi aika lyhyeksi.
Tänään ohjelmassa piknik ja illalla yökerhoon. Eilen söin tuskin mitään ja yritän pitää saman linjan tänäänkin.

Olen saanut nyt pyyntöjä pariltakin lukijalta että postaisin omia kuviani. Lupaan seuraavaan päivitykseeni ladata kuvan itsestäni viime vuodelta ja nykyään. Vähän vertailukohtaa.
Syy miksen nyt laita, on että en ole asunnollani yksin. Kirjoitan tätä nopeasti sillä aikaa kun ystäväni on suihkussa.
Palaan asiaan vapun jälkeen.

HYVÄÄ VAPPUA KAIKKI!!

5 kiloa, 5 senttiä

Paino: 61,9 kg
Mitat: 88/65/96

Teippasin keittiön kaapit kiinni ja kirjoitin teippeihin motivoivia sanoja ja lauseita. En kestä enää yhtäkään päivää syöden ja oksentaen.
Eilen söin kaksi hampurilaista, puoli litraa jäätelöä, leipää, 5 pullaa ja oksensin puolen tunnin välein koko illan.
Nyt ainoa kaappi johon pääsen keittiössäni on se jossa säilytän kahvia. Niin ja jääkaappi mutta sen sisältö rajoittuu valkoviiniin ja maitotölkkiin. Jos haluan tosissani pudottaa painoa 55 kiloon kesään mennessä, minun on otettava itseäni todenteolla niskasta kiinni.

Viime viikolla kävin kolme kertaa salilla, joista yhdellä kerralla kaverini kanssa. Motivaation taso oli hieman eri kun kaveri juoksee vieressä juoksumatolla. Olin treenin jälkeen todella hyvällä tuulella sillä kulutin tuplasti enenmmän kaloreita kuin hän. Tosin olen käynyt salillakin jo puoli vuotta, kun hän oli ensimmäistä kertaa....

Onko kellään kokeusta vauvanruoka dietistä?
Ajattelin kokeilla sitä ensi kuussa, mutta jos se ei olekaan tehokas niin olisi mukava kuulla se etukäteen, niin voin jättää kokeilematta ja syödä pelkkää vesimelonia koko kuun.
Joka tapauksessa, aion rajoitaa kalorisaantini korkeintaan 500 kcal/päivä. Normaalin työpäivän aikana kulutan noin 300-400 kcal ja vapaa päivinä vähintään saman verran salilla. Kun tähän lisätään ns. näkymätön kalorin kulutus (arkiliikunta ym muu laskematon) niin minu pitäisi kadottaa kiloja ennätysvauhtia.

Vatsani näytti tänäaamuna yllätävän hyvältä. Litteältä, eilisestä sekoilustani huolimatta. Kiinteytettävää silti riittää. Reisissä myös.
Olen kieltänyt itseltäni kaikki vaateostokset niin kauan kun joudun ahtautumaan 38 koon housuihin Omistan jo kaksi 36 kokoista hametta, ja kokemani tunne niitä ostaessani oli uskomaton. Haluan kokea sen tunteen joka kerta kun ostan vaatteita. En halua hävetä itseäni kun joudun ostamaan 38, joskus jopa 40 kokoisia housuja tai L kokoisia paitoja. Pelkkä pituuteni ei riitä syyksi ostaa valtavia säkkejä....

Katselen kaupungilla jatkuvasti nuorten naisten kapeita sääriä ja hoikkaa uumaa.
Tiedän etten ole tyytyväinen itseeni ennen kuin vyötäröni on kaventunut vähintään 60 senttiseksi.
Tämä tarkoittaa nyt että tavoitteeni sisältää 5 kilon ja 5 sentin painon pudotuksen. Ja mitä nopeammin, sen parempi.

Even my selfie thinks I'm fat

Olen ihan rikki. Puhki, poikki, loppuunkulutettu.
Työ rassaa ja olen juuri ja juuri saanut itseni revityksi salille. En kuitenkaan tarpeeksi usein. Tuntuu kuin vain lihoisin kokoajan enemmän ja enemmän. Peilikuvani kuvottaa minua.
Olen ottanut kuvan itsestäni alusvaatteillani joka päivä nyt parin viikon ajan. En näe yhtään positiivista muutosta. Paksut reidet ja turvonnut vatsa tuijottavat takaisin joka ikisestä kuvasta ja suorastaan ilkkuvat kuinka epäpätevä olen.

Itsetuntoni on nollassa. Olen itkenyt itseni uneen kuluvan kuukauden aikana useammin kuin viime vuonna yhteensä. Tupakoin taas päivittäisenä rutiinina, joskus kolmekin röökiä peräkkäin. Tupakka tuntuu nyt olevan ainoa keino pitää käteni irti veitsestä ja viiltelystä. Pienempi paha niin sanotusti.
Olen yksinäinen. Enkä edes oikein ymmärrä miksi. Vietän aikaa ystävieni kanssa kerran tai kaksi viikossa ja nytkin edessä on viikonloppu kavereiden kanssa. Kuitenkin, en tiedä kumpi on pahempi; olla yksinäinen yksin kotona ja itkeä pahaa oloaan, vai olla yksinäinen kavereiden keskellä, voimatta kuitenkaan sanoa sitä ääneen. En uskalla sanoa että ahdistaa joten pakotan hymyn kasvoilleni, ja annan kaikkien elää siinä uskossa että minulla on kaikki hyvin. Se on kuitenkin helpompaa kuin yrittää selittää tuntemuksia joita tuskin ymmärrän itsekään.

Hiukan positiivistakin on tapahtunut. Pääsen kuukauden päästä työporukan kanssa etelänmatkalle. Pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni ulkomaille ja vieläpä täysin maksetulle matkalle. Ja nyt puhutaan siis matkat, majoitus, kaikki on valmiiksi kustannettu. Minun tarvitsee vain istua mukana ja nauttia matkasta.
Ja siitäkin huolimatta, löysin tästäkin valitettavaa....
Matkaa varten tarvitsen passin, joten lähdin hakemaan sellaista. Unohdin kuitenkin passikuvani kotiin, ja jouduin kuvauttamaan uudet. Vihaan niitä! Kasvoni huutavat; LÄSKI LÄSKI LÄSKI. Verrattuna aiempaan passikuvaani, näytän hamsterilta. Poskeni pullottavat, kun taas aiemmassa ne olivat lommolla. Haluan lommoposkeni takaisin.

Olen lievästi peloissani tulevasta viikonlopusta. Yövymme ystäväni tädin luona ja hän on kova tarjoamaan muffineja, lettuja, pannukakkua, lohta, leipää, perunaa ja munakasta. Kaikkea. Ystäväni ovat innoissaan ilmasesta ruuasta, mutta minua vain mietityttää kuinka pystyn selittämään ettei minun ole nälkä. Kokonainen viikonloppu isolla porukalla, saman katon alla. Kaikki keinot ovat sallittuja eikö? Vetoan vaikka kuukautiskramppeihin, jos ei muu auta.

NOTE TO SELF; Laksatiivit mukaan.

Kipeä joulu ja yksinäinen uusivuosi

Jouluni meni enimmäkseen kipeänä. 39 astetta kuumetta. Ei juuri mainittavaa. Ainoana positiivisena asiana on että pudotin jouluviikon aikana 2 kiloa. Tosin viime aikaisen lihomiseni takia, olen nyt ns nollapisteessä. 61 kiloa.

Uudenvuodenaaton olin töissä. Ei siis mitään mainittavaa siitäkään. Menin töiden jälkeen kotiin nukkumaan.

Nyt ollaannkin taas siinä vaiheessa kun pitäisi laatia uudenvuoden lupauksia. Omani ovat seuraavanlaiset:

1. Saavuta tavoitepaino 55kg. 
Päätin tämän eilen jälleen yhden jätkikipollisen syömisen ja oksentamisen jälkeen. En voi jatkaa näin. Tämän hetkinen painoni on 61 kiloa, joten 6 kilon painon pudotus ei pitäisi olla niin vaikeaa. Minun täytyy vain lopettaa roskan syöminen. Kokonaan. Mistä pääsemmekin seuraavaan lupaukseen eli...

2. Ei enää jäätelöä, suklaata, pizzaa...
...eikä mitään mitä olen tottunut syömään kupuni täyteen ja oksentamaan välittömästi perään. Ei enää mitään niistä. Ikinä enää.

Ja oikeastaan nämä riittävät tällä erää. En aio luvata lopettavani tupakointia taas, sillä vaikka aloitinkin uudelleen, poltan nykyisin huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten. Sitä paitsi, tupakointi on hyvä syy saada takamus irti tuolista ja mieli irti ruasta.
Oikeastaan se on hyvä tapa saada mieli irti ihan mistä tahansa.

Ai niin. En aio pitää tipatonta tammikuuta. Alkoholi on ainoa asia jolla voin herkutella tästälähin, joten en kiellä sitä itseltäni hetkeksikään.

Vettä ja nälkäkipuja

Nälkäkivut tuntuvat niin ikävältä, mutta samaaan aikaan niin ihanalta.
Iskee kamalan huono olo ja järki käskee syömään, mutta itsekuri on eri mieltä.

Ääni joka huutaa pään sisällä "Hyvä ihminen syö nyt jotain!" ei huuda läheskään niin lujaa kuin se joka sanoo "Hyvin selvisit tähänkin asti ilman ruokaa. Jaksat kyllä pidempäänkin!"
Varsinainen tahtojen taistelu...

Sitä paitsi, sinnikkäällä veden juomisella, nälän tunne menee ohi. Joskus pari kulausta riittää joskus tarvitaan kaksi litraa, mutta se menee ohi.

Jos joku ei ole vielä oppinut juomaan vettä jatkuvasti, niin nyt on korkea aika. Joskus nälän tunne johtuu nestevajauksesta ja menee ohi juomisella. Olen kyllä huomannut että tätä teoriaa voi venyttää aika pitkälle, sillä vaikka nälkä ei menisi ohi yhdestä vesilasillisesta, niin varmasti menee parista litrasta.
Eli aina kannattaa juoda vettä ennen kuin edes ajattelee ruokaa. Mitä enemmän, sen parempi.

Ruokajuomaksi kannattaa aina valita vesi. Jos siis syö kunnon aterioita, esim perheen tai ystävien kanssa. Rasvaton maito on hyväksyttävä silloin kun kroppa tarvitsee kalsiumia.
Ruokajuomaa kannattaakin nauttia runsaasti. Jokaisen suupalan välissä, jos mahdollista. Vatsa täyttyy ja ruokaa jää lautaselle.
Kannattaa silti edelleen muistaa, että mitä vähemmän ruokaa laitat suuhusi, sitä vähemmän kaloreita kertyy. Joten piilota ruokaa lautasliinaan, taskuun, juomamukiin, jne.
Jos taloudessa on kotieläin (ja vaikkei olisikaan), pudota ruokaa "vahingossa" lattialle. Hupsista! Nyt sitä ei voi enää syödä.

Viimeisenä oljenkortena tientekin aterian jälkeinen oksentaminen. Se ei sovi kaikille, mutta se toimii. Jos syöt laksatiiveja, kannattaa ne ottaa vasta oksentamisen jälkeen jos vielä tuntuu siltä ettet saanut kaikkea ulos.

Veden juonti tekee todella hyvää myös oksentamisen jälkeen. Hampaiden pesu on suositeltavaa, jotta hengitys ei haise ja suukin maistuu raikkaalta.

Kukaan ei laihdu istumalla perseellään ja syömällä suklaata

Rakastan vartaloani joka aamu...

...jos en ole syönyt edellisenä päivänä mitään.
Kuulostaa hölmöltä mutta pitää paikkansa.

Yritin avautua tästä anorexiaharrastuksestani ex-miesystävälleni. Hänen ainoa reaktionsa oli jotakuinkin tällainen:
"Kyllä ymmärsin että sulla on jonkunmoinen syömishäiriö, mutta sanon vaan ettei itsensä nälkiinnyttäminen ole hyvä tapa laihtua"
Olen eri mieltä. Tunnen itseni paljon onnellisemmaksi paastoamispäivien jälkeisenä aamuna. Ja tulokset puhuvat puolestaan. Pitäkää 5:2 diettinne ja karppauksenne! Olen edelleen sitä mieltä että syömättömyys on paras ja nopein tapa pudottaa painoa.

Olen nyt elänyt tämän kuun pelkillä nesteillä. Lopetin myös e-pillerit. En tarvitse turhaa turvotusta kun ei ole enää ehkäisyn tarvettakaan...
Olenko muuten ainoa jolle tulee huono olo kun ei ole syönyt pitkään aikaan, mutta se menee ohi kun aivastaa? Jos olen, niin nyt kaikki pitävät minua ihan omituisena....
Harmittaa että nyt on sunnuntai. En ehdi kuntosalille ennen töitä koska sali aukeaa vasta klo 12. Toisaalta sää on sen verran hyvä että voisin tehdä lenkin ulkonakin.

Yritän pitää teidät ajantasalla, mutta kun ei ole juuri mitään uutisia. Vaaka on vielä hankkimatta ja taloudellisen tilanteeni vuoksi sen hankintaa täytyy taas lykätä. Äh, aina kun ajanttelenkin painoani ja tiedän etten saa sitä selville, alan stressaamaan aivan mielettömästi!
Vatsalihas harjoituksia! NYT!! 5 x 20!

Luokkakokous 1/2

Luokkakokoukseni on tällä viikolla ja olen edelleen läski. Tai ainakin puoli-läski. Jos siinä nyt on mitään järkeä...

Kaikki pudottamani paino on lähtenyt yläkropasta. Olen jo saavuttanut ihanat kapeat käsivarret, kauniit solisluut ja selkeän kylkiluu rajan, mutta siihen se sitten jääkin.
Takamukseni on valtava ja vatsani on jatkuvasti turvoksissa. Reisistäni en edes puhu...

Luokkakokoukseen taidan asukseni valita maximekon. Se korostaa upeasti kapeaa vyötäröäni mutta samalla piilottaa ne ruumiinosat (lue: reidet) joista en ole niin ylpeä. Olen loppuviikon pelkällä vesikuurilla näyttääkseni edes vähän paremmalta loppuviikolla. 

En ole edes varma haluanko mennä luokkakokoukseeni. En ole nähnyt juuri ketään luokkalaisistani 10 vuoteen ihan syystä. En vain pitänyt kenestäkään. Eikä kukaan pitänyt minusta. Olin aina se erilainen ja outo tyttö. Liikuntatunneilla minut valittiin aina viimeisenä joukkueeseen koska en ollut suosittu. Minulla oli vain yksi ystävä tuolloin ja hän ei ole vahvistanut tulevansa. 

Toisaalta haluan näyttää kaikille kiusaajille ja hyljeksijöille että minustakin on tullut jotain! Haluan nauraa kaikille jotka ovat lihoneet kymmeniä kiloja samalla kun minä olen laihtunut! 

Ainiin, hain taas lisää laksatiiveja ja rasvanpolttajia. On outo olo ilman niitä. Silloinkin kun en laita mitään muuta kuin niitä suuhuni. Tuntuu että lihon monta kiloa jos en käytä kaikkia mahdollisia apukeinoja. Tabletteja napsiessa en myöskään tunne niin suurta syyllisyyttä jos joskus syön enemmän kuin pitäisi enkä pääse oksentamaan. (esim. vanhempien luona) En kyllä ole pitkään aikaan syönyt kokonaista annosta...

Vaakaa en ole vieläkään hankkinut... Inspiroisi varmasti eri tavalla kun näkisi konkreettisia numeroita pelkän peilikuvan sijaan. 

Kiitos kaikille jotka luette blogiani ja odotatte uusia päivityksiä. Saan teistä voimaa jatkaa! <3

Päivitän luokkakokouksen tapahtumat viikonlopun jälkeen. 

Siihen asti; think thin people! <3

En näe varpaitani, reidet on edessä

Olen laskenut että kulutan 7 tunnin työpäivän aikana ainakin 350 kaloria pelkästään sillä että seison tiskin takana myymässä ja kävelen edestakaisin liikkeessä. Eli jos pystyn pitämään päivän kalorinsaantini alle 300, minun pitäisi pudottaa painoa tyydyttävää vauhtia.
Tämän on kyllä vain karkea arvio. Töiden kalorin kulutukseen lisätään tietysti kaikki muu päivän aikana tehty liikunta ym.

Painoa on lähtenytkin, mutta kaikista vääristä paikoista.
Tuntuu kuin reiteni olisivat vain levistyneet....

Miesystäväni on myös päättänyt pudottaa painoa. Hän ei kuulemma halua "litistää minua kun touhaamme". Pakko myöntää, hän on hiukan pyöristynyt sinä aikana kun olemme tunteneet. Ihan oman terveytensäkin vuoksi hänen on ihan hyvä pudottaa pari kiloa.

Luulen että aloitin unelmavartaloni tavoittelun liian myöhään... IOlisi pitänyt aloittaa nuorempana kun kehoni ei ollut vielä kasvanut täyteen potentiaaliinsa. Olisi ollut paljon helpompi rajoittaa esim, reisien kasvua.

En oikein osaa olla iloinen kylkiluistani kun reidet ovat elämää suuremmat...
En vain saa reisiäni ja takapuoltani kutistumaan!! Jos jollain on hyviä vinkkejä joilla saan keskitettyä energiani tähän reisi-pakara alueeseen, niin kertokaa. Olen epätoivoinen!!
Käsivarteni alkavat pian olla siinä mitassa kuin haluan. Ongelma alueeni alkaa vyötäröstä alaspäin...

Vihaan itseäni

Viilsin taas itseäni... Hupsista.

Kävin eilen elokuvissa ystäväni kanssa ja sen jälkeen kahvilla. En syönyt mitään herkkuja missään välissä, mutta kotiin päästyäni jokin vain napsahti. Käsivarressa komeilee kaksi vierekkäistä viiltoa.... 

Tänään en ole syönyt mitään. Kuppi kahvia tunti sitten, lasillinen vettä diettipillereiden kanssa vähän ennen. 

Tylsistyn kuoliaaksi kotona mutta en jaksaisi lähteä kaupungille houkutusten sekaan... 

Masentaa.

Se on asenteesta kiinni

Ostin tiistaina Nutrilett-dietti tuotteita. Tiedättehän, niitä kun TV:ssäkin mainostetaan, "koko Suomi Nutraa".
Tokmannissa oli tarjouksia joten päätin kokeilla. Mukaan tarttui yhteensä 4 proteiinijuomaa ja 5 ateriankorvikepatukkaa. Join yhden juoman kotimatkalla bussissa. Huvittavaa oli tuoteseloste:
"Tuotetta ei ole tarkoitettu lapsilleja nuorille, raskaana oleville, eikä myöskään syömishäriöstä kärsiville." 
Taisin jopa naurahtaa ääneen luettuani. Koska en koe että "kärsin" mistään enkä ajattele anorexiaani syömishäriönä, en ilmeisesti kuulu kieltoryhmään? ;)

Eilen vietin aikaa miesystäväni kanssa.
 - Aivan, minulla on mies seuraa, jos en ole asiasta vielä maininnut. Tapasin hänet oltuani pro-ana jo jonkin aikaa.
Joka tapauksessa, miesystäväni ei käsittänyt Nutri-diettiäni koska olen nyt jo hoikka. Vaikka hän itsekin yrittää pudottaa muutaman kilon (ei kyllä uskoisi, kaikesta siitä kebabistä mitä hän kurkkuunsa tunkee), hän ei tue minun laihdutustani. Hänen mielestään saisin syödä enemmänkin. Saattaa olla totta, mutta se ei ole sitä mitä haluan kuulla. Saati tehdä.

Myönnän, hukkasin Anan hetkeksi joulunpyhinä jaa uuden vuoden vaihteessa, mutta hän palasi. Ja nyt kun olen jälleen oikealla polulla, olen taas alkanut nauttia nälän tunteesta. Ruokavalioni sisältää tällä hetkellä salaattia ja Nutrilett-patukoita ja -juomia. Tosin syön niitä vasta kun nälkäkivut yltyvät siihen asteeseen että olen pyörtyä. Joskus silloinkin auttaa pari lasillista vettä tai light colaa.

Muistakaa ystävät; juokaa päivässä vähintään 2 litraa vettä. Ja mielellään jääkylmänä. Usein nälän tunne johtuu vain nestevajeesta. Vesi ei sisällä kaloreita eikä lisäaineita, ja tekee keholle hyvää vaikka ei laihduttaisikaan.

Peilikuvani näytti tänään aamulla todella hyvältä. Olen todella itsevarmalla tuulella, ja ehkä jopa sellaisessa mielentilassa että voisin käydä kaupoilla sovittelemassa vaatteita.
Kunhan pitäydyn sopimuksessa jonka tein itselleni ja Analle; en osta tai edes sovita mitään suurempaa kuin S/36.

Uusi vuosi, uudet kujeet tai jotain sinne päin

Joulu meni, vuosi vaihtui ja draamaa on riittänyt.

Lyhyesti, joulu meni perheen luona, ja jouluruokaa tuli sitten syötyä vähän ehkä liikaa... ja oksennettua sitten sen edestä. Joulun ja uuden vuoden välillä en mitään muuta tehnytkään töiden välissä kuin söin...
Olen vain tunkenut naamaani kaikkea suklaasta ja hedelmäkarkeista paahtoleipään ja pizzaan. Ja oksentanut kaiken jälkeen päin.
En ole varma voinko kutsua tätä enää pro-ana blogiksi kun en noudata Anan sääntöjä... Toisaalta painoa ei ole kertynyt takaisin joten tämä ns. pro-mia meininki näyttäisi myös toimivan jollain tasolla...

Vaaka on ystäväni

Aluksi voisin pahoitella ettei minusta taaskaan ole kuulunut mitään kuukauteen... Tiisivtettynä mitä olen puuhaillut; töitä, töitä, töitä, ulkoilua, töitä, kavereiden ja sukulaisten tapaamisia, joulu-ostoksia, töitä, töitä.

Sain kaikki joululahjat ostettua marraskuun puolella, joten olen välttänyt joulustressin sen osalta. Vielä on tietysti edessä se itse joulu ja kaikki jouluherkut joita täytyy vastustaa... Onneksi äitini ei ole kovin perinteinen eikä meidän perheen joulupöydästä löydy muita perinteisiä jouluruokia kuin kalkkuna (jonka isä saa joka joulu firman lahjana), rosolli, laatikoita ja kalaa.
Näistäkin huolimatta, en ole huolissani. Kroppani on kutistunut hyvää vauhtia ja tänään, pitkästä aikaa, pääsin kurkistamaan painoani.
Kävin ystävän luona vähän iltaa viettämässä, ja jossain vaiheessa huomasin hänellä olevan vaa'an kylppärissä. Joten mitä tekee Ringo? Kaikki ylimääräinen paino pois (farkut ja vyö, paksu villapaita ym.) ja vaa'alle.

Vaa'an lukema: 58,7

Meinasin itkeä kun näin nuo numerot. Olen painanut tämän verran viimeksi ala-asteella.
Olen niiiin onnellinen juuri nyt, mutta silti samalla hiukan vaivaantunut.
Taas huomattavasta painon pudotuksesta huolimatta, tuo 8 tuon vitosen perässä näyttää niin isolta luvulta... Pidin enemmän siitä nollasta sen kutosen perässä... Kunhan saisin tuon jälkimmäisen numeron pienemmäksi kuin ensimmäisen niin olisin tyytyväinen.

Vaikea kyllä sanoa miten mieli muuttuu sitten kun sinne asti päästään.

Pro-ana ruokapyramidi

Rakastan ranteitani tällä hetkellä <3
Ihana nähdä laihtumisen merkkejä edes jossain osassa kehoa. Voisin vaan tuijottaa ranteitani koko yön.
Saan kiinni omasta ranteestani ongelmitta. Ihana tunne~

Aiemmin tänään oli kyllä vähän mielialan vaihteluja... Riitelin taas kaverin kanssa ja aiheutin taas välirikon. Tai paskat, hän sen aiheutti.
Jos on paha olla, niin eikö kavereiden kuulu auttaa ja lohduttaa?
No ei tämän kaverin mielestä. Mulla on kuulemma kaikki asiat paremmin kun hänellä. No ainakin olen hoikempi, joten hän voi minun puolestani painua helvettiin mielipiteineen.

Ruokavalioni viimeisen parin päivän ajalta

Olen tosissani alkanut yrittää tällä viikolla. Kurkusta alas on mennyt lähinnä nesteitä, ja hiukan jäätelöä. Joka on kyllä tullut kurkusta myös ylös... 

Lisäsin kuntoilua radikaalisti. Kävin eilen juoksulenkillä, jonka jälkeen kotiin päästyäni hypin hyppynarulla kunnes olin pyörtyä. Hengähdin hetken ja tein parikymmentä vatsalihasta. Ja jatkoin hyppimistä. 

Tänään on tullut hypittyä lisää. Pieni asia, mutta on sekin parempi kuin paikallaan istuminen. Ne pienet asiat ovat juuri niitä joilla on merkitystä. 

Pahinta tässä pro-ana laihdutuksessa on kaikki se valehteleminen. Varsinkin vanhemmille. Juttelin tänään äidin kanssa puhelimessa ja hän tarkisteli että olenhan syönyt. Sanoin vain pikaiset juujuut ja sanoin että ruokakauppaan meni juuri 40 euroa. Enkä oikeastaan valehdellut siinä... 

Eri asia onkin sitten mitä sieltä ruokakaupasta tarttui mukaan: pari litraa jäätelöä, appelsiinimehuja, pari pulloa zero colaa ja tupakkaa. 

Oli siinä jotain oikeasti ruokaakin mukana, mutta ne menivät suoraan pakastimeen. Otan ne esiin ja kokkaan sitten kun joku tulee kylään. Täytyyhän minulla olla ruokaa kaapissa. (mutta kukaan ei sanonut että minun pitäisi syödä sitä) 

Tupakka on oikeasti paras ystäväni tällä hetkellä. 

Kun jokin ottaa päähän, poltan savut. Kun odotan bussia, poltan savut. Kun tulee nälkä, poltan kaksi, jonka jälkeen juon lasin vettä ja menen makaamaan lattialle tai sohvalle noin viideksi minuutiksi. Jos sen jälkeen on vielä nälkä, käyn polttamassa vielä yhden tupakan. 

Olen korvannut lähes kaiken ruuan tupakalla. 

Paha tapa, mutta minkäs teet. 

Kaverit laihduttaa...

Ei ei ei ei ei ei. EI!!

Ystäväni on aloittanut dietin. Hän otti hiukan nokkiinsa yhteisen kaverimme kommentista pari viikkoa sitten. Hän siis huomautti sivulaiseessa että ystäväni on hiukan pyöristynyt vyötärön seudulta.
En kestä!
Olen aina ollut hoikempi kuin hän ja painanut vähemmän. En halua että hän laihtuu.
Okei, tiedän että kuulostan ilkeältä kun sanon niin, mutta miksi valehtelisin? On todellakin yksi maailman parhaista tunteista seisoa itseään isomman ihmisen vieressä ja näyttää niiiin hoikalta.

Silti, olen saanut viime päivinä valtavia hylkimisreaktioita jos näen huomattavasti lihavan ihmisen. Alan miltein yökkiä.
Tässä hyvä esimerkki viime viikolta:
Olin bussissa, matkalla kotiin töistä. Kyytiin nousee naishenkilö, joka kävelee sivuttain bussin käytävää ja istahtaa minusta katsoen käytävän toiselle puolelle, selkä menosuuntaan päin, niin että näen hänet koko matkan ajan. Voi luoja sitä läskin määrää ja vatsan kokoa! Hänen takamuksensa vei kaksi penkkiä. KAKSI!! Yritin välttää tuijottamasta, mutta lopulta aloin voimaan niin pahoin tämän naisen ulkomuodosta että minun oli pakko jäädä yhden pysäkin verran aikaisemmin pois bussista.
En vain pysty käsittämään miten joku voi päästää itsensä sellaiseen kuntoon...

Kotona käydessäni pääsin tosiaan taas tarkistamaan painoni. Ei muutosta, mikä on sinäänsä hyvä. Eipähän ole tullut lisää painoa.
Uskoisin nyt kuitenkin pudottaneeni hiukan kiloja viimeisen kolmen viikon aikana, sillä kuukausi sitten ostamani 36 kokoiset farkut eivät enää istu. Ne roikkuvat päälläni.
Olen käyttänyt mahdollisimman paljon röyhelöisiä ja vekitettyjä hameita kun olen ollut perheeni seurassa, etteivät he huomaisi kutistumistani.

Kumma kyllä, haluan että ihmiset huomaavat että laihdun, mutta jotenki perhe on eri asia... Tiedän että äitini saisin sätkyn ja pahimmassa tapauksessa laittaisi minut laitokseen. Ja siihen tyssäisi se laihtuminen.

Ystävistä edelleen se yksi ja sama jaksaa kysellä "oletko syönyt?" ja edelleen vastaukseksi kelpaa "joo". Pari kertaa hän on katsonut minua päästä varpaisiin ja inttänyt vähän lisää "oikeesti?" mutta siitäkin on selvitty pelkällä joojoo-vakuuttelulla.

Olen kyllä hiukan lipsunut ja popsinut kiinteää ruokaa silloin tällöin, mutta olen myös lisännyt liikuntaa. Hankin itselleni hyppynarun ja hypin sen kanssa vähintään 100-200 kertaa päivässä. Käyn lenkillä joka päivä vähintään kerran ja teen ainakin 50 vatsalihasliiketttä, mielummin 100.

Pahoittelen vielä epäaktiivista blogaamista. Töissä on ollut vähän kiirettä ja nyt kun joulu lähestyy alan tekemään vähän ylimääräisiä vuoroja. Enemmän vuoroja tarkoittaa enemmän rahaa ja vähemmän aikaa houkutuksille. Mutta samalla vähemmän aikaa kuntoiluun...

Bulimian reunalla

Kävin tänään hakemassa lisää "laihdutuspillereitä".
En todellakaan tiedä paljonko ne todellisuudessa auttavat, mutta ainakin oma oloni on parempi kun syön niitä.
Kaupan kassa katsoi hiukan lata kulmien kun ostin ison purkin laihdutuspillereitä, mutta eipähän kieltäytynyt myymästä. Eikä se sille kuulu mitä kurkkuuni tungen.

Olen nyt viimeisen viikon lipsunut todella TODELLA paljon. Olen palannut taas bulimia käyttäytymiseeni. Eilen söin annoksen pikanuudeleita, leipää, kolme muffinia, ison annoksen pastaa ketsupilla... ja kaksi litraa sokerimehua....
Ja oksensin kaiken.
En ole ylpeä siitä.

Kaverini muisti taas anoreksiani. Hän sanoi olevansa huollissaan minusta, mutta totta puhuakseni, se ei juuri näy päälle päin.
Kaverini on sen verran naiivi ja itsekeskeinen, että kun hän kysyi "ootko sä syönyt kunnolla" riittää kun sanon "juujuu" ja huomautan että hän on itse todella laiha. Hän keskittyy samantien itseensä ja alkaa osoitella huonoja puolia itsessään jne.
Parasta on että hän ei oikeasti ole laiha. Hän on minua lyhyempi, eikä hän oikeastaan paina paljoa, mutta se ei todellakaan näy ulospäin. Hänellä on jenkkakahvat ja vatsamakkaroita.
Ainoa mistä olen ehkä hieman kateellinen hänelle, on hänen jalkansa.
Kaverini jalat ovat niin hoikat ja suorat nilkasta reiteen. Haluan hoikemmat jalat kuin hänellä.

Alan seota pian.
Päähäni koskee kun en tiedä olenko pudottanut painoa, onko sitä tullut lisää... onko se pysynyt samana?
Menen ensi viikonloppuna käymään vanhempieni luona. Vaaka<3
Odotan kärsimättömänä että pääsen tarkistamaan edistykseni, sillä en näe peilistä enää mitään.
Uskon vasta kun näen numeroita edessäni.

Kärsin ja kamppailen

Kylkiluut on kadonnut johonkin. En enää näe niitä :'(

Viikonloppuna oli kavereita kylässä, tupareiden merkeissä. Ja sehän tietenki tarkoittaa turhaa ruualla mässäilyä ja alkoholilla läträämistä.
Ja se taas tarkoittaa että kiloja kertyi...

Itkin maanantai-iltana ihan mielettömästi tätä pahaa oloa. Sen jälkeen olen pysynyt nestedietillä.
Ajatukset pyörii ruuan ympärillä non-stop.

Tosta viikonlopusta vielä.
Meillä oli eräänlainen teema jonka mukaan sitten pukeuduttiin näihin tupareihin. Oma asuni paljasti aika paljon ihopinta-alaa, vihasin sitä asua.
Kuvia otettiin tottakai. Noin sadasta kuvasta, pidin ehkä yhdestä. Näin vain läskiä joka kuvassa. Olen vain tasapaksu laatikko. Vatsani näytti massiiviselta jokaisessa sivukuvassa.
Jotenkin yksi kaverini silti onnistui kommentoimaan jotain tyyliin: "Vau, ku sä oot laiha! Kato ny noita kylkiluita!" Ja näytti jotain joka ei ollut siellä. En vain nähnyt niitä kylkiluitani siinä kuvassa.

Olen taas alkanut kerätä thinspo kuvia ja lauseita seinilleni. Tarvitsen jatkuvaa muistutusta etten ajaudu jääkaapille vain tylsyyttäni.
Tylsistyneenä tulee helposti syötyä ihan turhaan vain ajankuluksi. Täytyy vaihtaa se tylsyyteen syöminen kuntoiluksi.

Luojan kiitos työpaikastani. Pitkät työtunnit ja kiireinen aikataulu ei jätä tilaa ruuan ajattelulle tai syömiselle.
Sen lisäksi olen taas ajautumassa viiltelyyn. Työpaitani hihat ovat kuitenkin sen verran lyhyet etten voi... Ehkä jokin muu ruumiinosa...

Yritin lopettaa tupakoinninkin jälleen kerran, mutta se ei tunnu onnistuvan. Tupakka on tällä hetkellä ainoa terapeuttini. En ajattele mitään kun saan vedettyä savua keuhkojen täydeltä.
(Edelleen, en kannusta ketään tupakoimaan. Tämä vain sattuu sopimaan minulle henkilökohtaisesti.)

Nälkä on tälläkin hetkellä suunnaton.
Tänään kurkusta kumottu: Kupillinen kahvia, ilman sokeria, ilman maitoa. Sekä pieni kulhollinen rasvatonta jugurttia.
Näillä ajattelin selvitä loppu päivän. Lähden tämän blogi kirjoituksen jälkeen töihin. Iltavuoro. Keskiviikot ovat onneksi yleensä aika rauhallisia.

Todella todella huono viikko..

Olen vastenmielinen lihava sika jolla ei ole itsehillintää.

Olen heikko. Olen syönyt aivan liikaa tällä viikolla. Oloni on kamala...
En kestä kuunnella miten hyvin muilla menee, kun itse en onnistu missään... :(

Kaveri juuri tänään kehui kuinka eräällä yhteisellä tutullamme on täydellinen vartalo. Hän on minua hoikempi.
En kestä olla näin lihava. Haluan vaan kuolla...

Vain koska jollain on lääketieteen tutkinto, ei tarkoita että hän olisi oikeassa

Kävin eilen työterveyshoitajan tarkastuksessa.

Olin jo valmiiksi vähän valehdellut esitäytettävään lomakkeeseen mm painoni 62kg. Pieleen tosin meni. Terkkarin vaaka paljasti painokseni 60 kg.
BMI (Bodymass Index) asteikon mukaan olen vielä toistaiseksi normaalipainoinen. Terveydenhoitaja kuitenkin kehoitti minua syömään enemmän ja säännöllisemmin, joten lupasin noudattaa ruokakarttaa jonka hän minulle antoi (1400kcal).
Miten kävikään? Kotiin päästyäni, en laittanut suuhuni muruakaan koko loppupäivänä. Tarkastus oli klo 13.
Terkkari oli vähän järkyttynyt kun sanoin syöväni aamiaisen lisäksi vain yhden pienen aterian ennen klo 15 iltavuoroa. Hänen antamansa kartan mukaan minun pitäisi syödä jo kolme kertaa ennen klo 15. Kolme kertaa!! Tämä siis tarkoittaisi käytännössä sitä että jos syön aamiaisen noin klo 10, minun pitäisi syödä lounas jo klo 12, ja jokin pieni välipala noin klo 14. Eli kahden tunnin välein. KAHDEN TUNNIN VÄLEIN!! Neljän tunnin välein voisin vielä ehkä kestää, koska se on kuulemma normaalia. Itse pärjään vallan mainiosti syömällä jotain pientä vain kuuden tunnin välein. Joskus menee helposti koko päivä pelkällä vedellä.

En todellakaan aio haaskata saavuttamaani vartaloa vain koska joku on joskus keksinyt lautasmallin ja päivittäisen kalorisuosituksen.

Olen käynyt ruokakaupassa ihan kuin normaalit ihmiset. On vain mukavaa kun kaapit on täynnä. Se ei silti tarkoita että laittaisin ruokaa.
Pidän kaapissa koko ajan kasviksia, jotta voin hyvällä omalla tunnolla haukata jotain, jos nälkä iskee.

Söin äsken ruisleivän. Sellaisen Reissumies leivän toisen puolen.
Nyt on huono olo...
Taisi olla tämän päivän syömiset siinä...

Tampere kutsuu

59,5 kiloa.
Jos saisin sen nyt pysymään tossa marginaalissa edes jonkun aikaa, niin pystyisin sitten ehkä pudottamaan taas pikku hiljaa.

Lähden tästä jo huomenna Tampereelle. Ohjelmassa töitä, asuntonäyttö ja välien selvittelyä yhden ex-ystävän kanssa. Yritetään nyt päästä ainakin puheväleihin.
En tiedä koska tulen takaisin vampieni luo. En vielä ole löytänyt uutta asuntoa, mutta pääsen asustelemaan ystäväni luo. (en ole varma olenko maininnut sen jo...)
En sitten tiedä myöskään koska blogaan seuraavan kerran, sillä en ota omaa konettani vielä mukaan. Enkä usko että blogaan ystäväni koneelta. Kenties löydän jonkun kirjaston koneen tai jotain jos tulee akuuttia päivitettävää...

Isä ihmetteli tänä aamuna kun en syönyt mitään kahvikuppini seurana. Perustelin vain etten ole vielä kunnolla hereillä, enkä siksi pysty syömään. Noin puolen tunnin päästä hämäsin isää käymällä keittiössä ja availemalla kaappeja, mutten kuitenkaan ottanut mitään.

Kylkiluut näkyy kivasti~ Samoin solisluut ja lonkkaluut. Nilkkanikin on kaventunut aikalailla, en kuitenkaan vielä saa sormiani kokonaan ympäri. Siihen pyrin.