Hulluuden rajalla

Säälittävä.
Lihava.
Turha.
Ällöttävä.
Itkupilli.
Läski.
Idiootti.
Tarpeeton.
Tyhmä.
Kuvottava.
Ruma.
Vastenmielinen.

Olen varmaan hullu, mutta suostuin mukaan erääseen muotinäytökseen alusvaatemalliksi. Alusvaatemalliksi!!
En kestä katsoa itseäni peilistä, joten miten helvetissä kuvittelen käveleväni puolialasti monen sadan ihmisen edessä???
En kuitenkaan pysty enää perumaan. Näytös on kolmen päivän päästä...

En tiedä johtuuko näytöksen tuomasta stressistä vai jostain muusta, mutta olen taas ahtanut naamani täyteen kaikkea mahdollista ja oksennellut jatkuvasti... jo kolmen päivän ajan.
Oloni on aivan hirveä, mutta lopettaminen on niin vaikeaa...
.......
Oksennan vielä kerran ja lähden sitten ulos...

Työtön

Pahoittelen katkoa päivittämisessä.  On ollut vähän kaikkea...

Jäin viime viikolla työttömäksi. Säästän teidät yksityiskohdilta mutta työnantajani siis irtisanoi minut ilman irtisanomisaikaa. Nyt minulla ei ole mitään tuloja ja työttömyystukea saan aikaisintaan kahden viikon työttömyys ajalta.
Olen nyt ollut vanhempieni luona tiistaista lähtien ja lihonut 2 kiloa!!! Tiedän että pitäisi ehkä olla huolestuneempi rahatilanteestani kuin painostani, mutten ole. Sain karistettua kilon eilisestä, mutta en luota siihen että se pysyy poissa...

Haluaisin lähteä jo tänään takaisin kotiin, mutta säästösyistä, lähden vasta sunnuntaina. Pääsen äitini kyydissä.
Eniten harmittaa että jouduin luopumaan kuntosalijäsenyydestäni toistaiseksi... Onneksi säät alkavat olla sit luokkaa että ulkonakin on mukava lenkkeillä.

Olen nyt yksin talossa. Isäni pitäisi pian tosin tulla ruokatunnille kotiin... Leivon pullaa. Ironista, koska en itse halua syödä sitä ja vanhempanikin ovat olevinaan dietillä. Kummasti silti pulla maittaa kahvin kanssa.
Olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä ja keksiä tekemistä, mutta se on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Eilen siivosin koko talon lattiasta kattoon. Tänään aion vielä pestä ikkunat. Lenkille on kyllä pakko päästä. En kestä enää yhtään kiloa väärään suuntaan...
Toivon todella että heikon rahatilanteen tuoma pakkodietti toimii...

Miksi kateellisuus kalvaa?

Selailin vanhoja kuvatiedostoja koneeltani ja voisin kai sanoa valaistuneeni.

Kuvia minusta ja ystävistäni viime vuodelta, kahden vuoden takaa, vanhimmat viiden vuoden takaa... 

Paras ystäväni on aina ollut hieman minua isompi. Ei paljon, mutta kuitenkin niin että kaikki minun vaatteeni eivät sovi hänelle. Silti moni asukokonaisuus näyttää paremmalta hänen päällään kuin minun. Miksi? 

Kyse ei ole siitä että vaatteeni eivät istuisi niin hyvin kuin hänen, sillä en osta liian isoja vaatteita. Vaikka minulla ja ystävälläni olisi sama paita yllämme, ja olisimme kuvassa vierekkäin, hän näyttää aina paremmalta. MIKSI??

Mitä minä teen väärin? Näytän kyllä jokaisessa yhteisessä kuvassamme hoikemmalta kuin hän, mutta en silti paremmalta. Miksi? 

Johtuuko se hiuksistani? Viimeisen viiden vuoden aikana hiustyylini on kyllä vaihtunut jatkuvasti, mutta kuvissa olen onnistunut saamaan kaikki kampaukseni näyttäämään hyvältä. Joten miksi hän näyttää aina paremmalta? Hänen hiuksensa ovat olleet pitkään samat luonnon vaaleat, ohuet ja olkapää pituiset. Miksi hän näyttää paremalta??

Minulla on monta kuvaa kun eräänä kesänä teimme täysin samanlaiset topit ja shortsit. 

Katson nyt yhtä kuvaa jossa seisomme vierekkäin. Hiuksia lukuunottamatta, meitä voisi luulla kaksosiksi. Kuitenkin, hän olisi se kauniimpi kaksonen.

Kyseinen  kuva on 5 vuotta vanha. Olen laihtunut kuvan ottamisen jälkeen melko runsaasti. Luulen että olen ollut kyseisessä kuvassa painavimmillani eli noiun 73 kiloa... Hävettää. 

Ystäväni puolestaan on lihonut kuvan ottamisen jälkeen jonkun verran. Ehkä noin 5 kiloa. Tämä tosin johtuu hänen lääkityksestään, ei siitä että hän söisi epäterveellisesti tai muuta. 

Joka tapauksessa, vertasin nyt tätä 5 vuotta vanhaa kuvaa viime vuoden lopulla otettuun kuvaan meistä kahdesta. Hän on yhä paremman näköinen. Minä 10 kiloa kevyempänä, hän 5 kiloa painavampana. Hän on edelleen paremman näköinen. Miksi, oi miksi? 

Tämä oli se vaihe jossa koin tämän niinsanotun valaistumisen. Olen kateellinen. 

Hän saattaa olla hieman isokokoisempi, mutta hän on onnellinen. Toki, jokaisella naisella on hetkiä jolloin hän ei ole tyytyväinen itseensä tai elämäänsä, myös hänellä. Mutta hän ei jää niihin hetkiin kiinni. Olen kuullut hänen valittavan joskus, kuinka hän haluaisi laihtua, mutta hän silti valitsee palan suklaakakkua kuntosalin sijaan. 

Kun vertaan tätä samaa teoriaa itseeni, huomaan tuntevani syyllisyyttä jos edes vilkaisen kakunpalaa. Minä en kuitenkaan valita. Pysyn hiljaa, niinkuin monesta muustakin mieltäni vaivaavasta asiasta. Enkä enää edes muista miltä tuntuu olla onnellinen....

Ahmintaa ilman kuntoilua...

Olen ihan puhki. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Työtuntini ovat lisääntyneet viimeisen kuukauden aikana räjähdysmäisesti. En ole ehtinyt käymään salilla ja olen syönyt ahdistukseeni. Tai en oikeastaan syönyt... AHMINUT!! Pizzaa, hampparia, leivonnaisia, suklaata, vanukasta...
Ja ahmiminen on aiheuttanut ahdistusta, joka on aiheuttanut lisää ashmimista... Ja lisää ahmimista... Jalisääjalisääjalisää....

EIlen tuli pohja vastaan ja tuntui kuin olisin oksentanut kaiken mitä olen syönyt kuukauden aikana...
Ainoa liikuntani on ollut rappujen kiipeämistä ja joululahja shoppailua.

Jouluksi olen taas menossa vanhempieni luo. Voin vain toivoa ette äiti ole innostunut ostamaan ja valmistamaan miljoonaa eri jouluruokaa ja että meiltä löytyy vielä niitä valtavia lautasliinoja joita käytimme viime vuonna. Niihin on voi täydellisesti piilottaa ylimääräistä ruokaa kenenkään huomaamatta.

Ennen joulu on kuitenkin vielä itsenäisyyspäivä. Sen olen sopinut viettäväni ystäväni kanssa linnan juhlia katsoen ja viiniä juoden. Jostain ruoastakin oli puhetta mutta yritän välttää.... Lähdemme tänään ostamaan tarvikkeita joten viimeinen mahdollisuuteni vaikuttaa on nyt.

Happy Halloween

Halloween on yksi suosikki juhlistani.
Pidämme ystävieni kanssa joka vuosi halloween-juhlat. Tänä vuonna juhlistamme kuitenkin hiukan eri tavalla.
Lähdemme baariin halloween-asuissa. Ysräväni huomasi ilmoituksen että suosikki yökerhossamme on tänään Halloween bileet ja paras puku palkitaan.
Yleensä panostaisin asuuni jopa liikaa, mutta tänä vuonna joudun tyytymään vähempään, osittain siksi että lähden juhliin suoraan töistä. En voi pukea asuani töihin joten laittaudun työvuoron jälkee pikaisesti ja lähden bilettämään.
Totta puhuakseni, en suuremmin välitä pukeutua.Päällimmäinen syyni on vain päästä juomaan pääni täyteen. Olen ihan mielettömän stressaantunut, taas. Painon pudotukseni on taas pysähtynyt eikä asiaa auta yhtään etten ole ehtinyt salille viikkoon. Työnantajani teettää ihan hulluja työpäiviä...

Rikoin muuten yhden uuden vuoden lupaukseni.
Lopetettuani pilleirit, olin jo parin viikon sisällä ostanut askin tupakkaa. Hups. Poltin askin tyhjäksi eilen ja nyt tuntuu että haluan jatkaa. En siksi että se olisi koukuttavaa aineena, vaan koska se on koukuttavaa tekemisenä.
Ja tiedän että haluan röökin viimeitään kun humalatila nousee illalla. Ystäväni eivät ole tietoisia repsahduksestani, mutta eivätpä he tiedä anoreksia harrastuksestanikaan... Baarissa voi kuiternkin vedota humalatilaan ja ns "baariaskiin".

Hauskaa Halloweenia kaikille!

Vaarallinen Juhannus

Vietin juhannuksen tänä vuonna perheeni ja miesystäväni kanssa. Virhe. Koko juhannuksen ohjelma sisälsi vain grillaamista ja syömistä ja grillaamista ja syömistä....
Miesystävääni ei haitannut, mutta minä en saanut missään välissä mahdollisuutta oksentaa ja oloni oli koko ajan ihan hirveä ja vatsani turvoksissa.
Alkoholia join vähemman kuin olin ajatellut. Halusin unohtaa kaiken sen mässäilyn ja ehkä alkoholin varjolla hieman oksentaakin mutta en juonut tarpeeksi päästäkseni siihen. Menin todella masentuneena nukkumaan.

Tänään lähdemme miesystäväni kanssa takaisin kotiin Tampereelle. Äitini suostui viemään meidät juna-asemalle. Miesystäväni suunnitteli että viettäisimme vielä yhden yön yhdesssä katsellen elokuvia JA herkutellen. En käsitä miten hän voi edes ehdottaa moista. Tai oikestaan,kylläpäs käsitän. En ehtinyt nähdä häntä 2 viikkoon ja nyt juhannuksena huomasin että sen sijaan että hänen diettinsä olisi toiminut, hän on vain lihonut lisää.... Hän jopa kehtasi kehuskella vanhemmilleni että "on tätä mahaa vähän kertynyt mutta ei ole Ringo valittanut". En ole niin, olen liian kiireinen omien läskieni kanssa...

Huomenna olemme sopineet miesystäväni kanssa lähteä Särkänniemeen. Yritän pitää hauskaa mutta tiedän että hauskuus lakkaa viimeistään siihen kun miesystävälleni tulee nälkä... Sitten jonotetaankin jotain hampurilaista tai pizzaa...

Ainiin. Kaverini lakkiaiset menivät yllättävän hyvin silloin muutama viikko sitten! Tarjolla oli, kuten olin arvaillut, paljon kaikkea. Kolme erilaista täytekakkua, keksejä ja leivoksia ja pientä suolapalaa. Ihmeenkaupalla pystyin välttämään täytekakun ja pysyin pikkupurtavissa. Alkoholia tuli juotua kyllä syömisen sijaan....

Painoni on tällä hetkellä (vanhempieni vaa'an mukaan) 62,3 kg, yhtäkuin liikaa. Jätin tänään aamiaisen väliin sillä kaikki ovat jo töissä ja miesystäväni nukkuu vielä. Nousen tästä seuraavaksi kuntolaitteelle ja jatkan kunnes menetän tajuntani.

Olen hankkinut itselleni kameran ja olen jo ottanut itsestäni muutaman kuvan. Tarkoitus olisi lisätä ennen - jälkeen kuvia tänne blogiin kunhan pääsen siihen 55kg tavoitteeseeni. Tai alle...

Läskiperse

Olen vastenmielinen lihava sika.

Alan olla lähellä luovuttamista. En ole pitkään aikaan pudottanut näkyvästi painoa. Kroppani on jämähtänyt tämän vastenmielisen läskikerrostuman sisään.
Eniten vihaan takapuoltani. Aivan sama paljonko treenaan ja olen syömättä, mutta takapuoleni ei vain pienene. Tämä läskiperseeni on ainoa esteeni mahtua 36 farkkuihin. Saan sujautettua kauniit pienet farkut jalkaani vaivatta mutta kun pääsen siihen kohtaan että pitäisi survoa takapuoli housujen sisään, ei onnistu. Ja jos jollain ilveellä saankin takamukseni mahtumaan housujen sisäpuolelle niin ei toivoakaan saada vetoketjua tai nappia kiinni.

Äitienpäiväksi lupasin lähteä kotiin. Hieman pelottaa. Tavallaan en haluaisi mennä, koska tiedän joutuvani syömään... Ja se ei nyt kuulu suunnitelmiini. Kuitenkin en ole nähnyt vanhempiani aikoihin ja tiedän että äiti pitäisi siitä jos kävisin.
Katsotaan nyt, jos muutan mieltäni suuntaan tai toiseen...

Liian läski syömishäiriöiseksi

Pahoittelen pitkää taukoa blogaamisessa.

Olen viimeisen parin viikon aikana kärsinyt valtavasta stressistä töiden, ihmissuhteiden ja painoni suhteen. Päivittämiselle ei ole juuri jäänyt aikaa kaiken välissä.

Työt ovat syöneet suurimman osan ajastani. Olen tehnyt pidempiä päiviä ja useampana päivänä viikossa. Töiden jälkeen olen yleensä todella väsynyt.
Olen silti yrittänyt jaksaa suorittaa edes jotain kuntorutiinejani, mutta ilmeisesti en tarpeeksi. Kävin viime viikonloppuna taas vanhempieni luona, mikä tarkoittaa jälleen kohtaamisia vaa'an kanssa. 62 kiloa. En voi sanoa olevani ylpeä. Olen jojoillut.

Olen myös yrittänyt huolehtia sosiaalielämästäni, hiukan huonolla menestyksellä.
Yhden kaverin kanssa meni välit kokonaan poikki, taas... Miesystävääni en ole ehtinyt nähdä viikkoon.

...
Okei, pidin tauon tässä välissä ja unohdin mitä olin aikeissa kirjoittaa...
Anyways...

Viikonloppu vanhempien luona.
Tai oikeastaan tarkemmin sanottuna, viikonloppu ystävien kanssa keikalla kotikaupungissa ja yöksi vanhempien luo nukkumaan. Join melko runsaasti. Tarjosin jopa ystävilleni hot shotit. Enkä oikeasti koskaan tarjoa drinkkejä kenellekään, joten olin todella tukevassa humalassa... Siitäkin siis noin miljoona kaloria pankkiin.
Siitä huolimatta, äitini jaksoi sunnuntai-aamuna jälleen kerran päivitellä kuinka laiha olen. Keskustelu kulki jotenkin siihen malliin että kiommentoin yhden ystäväni muotoja. Hänellä on kutakuinkin täydellinen tiimalasivartalo. Äitini totesi että minä en ole kauaa jos jatkan laihtumista.
Olen yleensä aina sanavalmis mutta silloin vaikenin. En uskaltanut sanoa äidilleni että se on juuri mitä haluan. Laihtua enemmän. Päästä eroon tiimalasi figuuristani. Päästä eroon paksuista reisistäni ja leveästä takapuolestani. Haluan olla se, jota katsotaan kaupungilla paheksuen, koska tiedän että puolet siitä on kateutta. Haluan olla se josta kuiskitaan sanoja "liian laiha".

Lapsuuden traumoja ja tupakkaa

Olen varmaan hullu tai sekaisin, mutta olen menossa tänä viikonloppuna taas baariin, viihteelle, juomaan, bilettämään, miksi kukakin sitä haluaa sanoa.
Kyseessä on jo neljäs kerta kahden viikon sisään.
Olen syönyt todella niukasti, ja oksentanut useasti, mutta taidan vetää kaikki kalorini alkoholina... Pahinta on etten oikeastaan edes välitä. Rakastan vain sitä huomiota jota saan osakseni baari-iltojen aikana.
Osittain saatan juoda hukuttaakseni ajatukseni... Olen ollut jotakuinkin masentunut. En saa nukutuksi ja pusken eteenpäin kahvin ja laksatiivien avulla...
Todennäköisesti tuhlaan vain rahaa hankkimalla kaikkia laksatiiveja ja laihdutuspillereitä, kun en syö käytännössä enää mitään, niin en oikeastaan enää tiedä onko niillä mitään vaikutusta. En vain osaa olla ilman.

Ratkesin taas tupakoimaan. Olin jo yli kaksi kuukautta kuivilla, mutta stressi ja alkoholi ajoi ostamaan taas askillisen. Olen jo lähes polttanut koko askin joten yritän jatkaa lopettamisen kanssa hetki kun aski on tyhjä.

Ainoa kiinteä ruokani tällä viikolla oli alkuviikolla. Kävin miesystäväni kanssa pikkulounaalla ennen töitä. Tilasin briejuusto-paprika täytteisen croisantin ja latten.
Istuimme vastakkain pienessä pöydässä ja se oli tavallaan kiusallista, koska hän oli päättänyt olla tilaamatta mitään syötävää diettinsä vuoksi. Olin mutustanut noin puolet croisantistani kun vilkaisin miestäni. Virhe. Parin sekunnin katsekontakti aiheutti sen että hän teki - omasta mielestään varmaan hauskan - "omnomnom" -efektin eleineen ja ilmeineen. Pysähdyin kesken puraisun. Enkä sen jälkeen haukannut palaakaan. Annoin hänelle loput ja oksensin syömäni osuuden kahvilan vessassa.
Enkä ole koskenut kiinteään ruokaan sen jälkeen.
En pysty syömään jos joku katselee. Enkä varsinkaan jos se joku elehtii ja imitoi syömistäni tai käskee minua syömään.
Muistan vastaavan syömisimitaation yläasteelta. Poikaporukka naapuripöydässä päätti että tapa jolla söin oli huvittava, ja he päättivät matkia sitä. Sama efekti kuin tänä päivänä, vähän voimakkaampi reaktio. Lopetin silloinkin syömisen kuin seinään, mutta annoin poikien tietää että olin vihainen. Pari pojista sai voidellun sänpylän puolikkaan päähänsä.

Kaverini sanoi joskus jo ala-asteaikoina jotain joka yhtäkki ponnahti päähäni eilen. Minulla oli yllättävän hyvä itsetunto 10-vuotiaana, mutta kaverini joka oli silloin jo hiukan minua tukevanmpi, halusi ilmeiseti tuhota sen itsetunnon.
"Entä jos sulla onkin vähän samanlainen kun anoreksikoilla, mutta vaan toisinpäin? Että näet itses hoikempana mitä oikeasti oot"
Aloin miettiä tätä, kun katsoin itseäni peilistä ja sen jälkeen alas omaa vartaloani.
Peilin kautta näin aika miellyttävänä kropan ja kapeat käsivarret. Vilkaisin alaspäin; läskiä, jenkkakahvat, paksut reidet, löysä takamus, roikkuvat allit....
En edes kehdannut ottaa mittanauhaa esille. Pakko hankkia vaaka... En kestä.

En näe varpaitani, reidet on edessä

Olen laskenut että kulutan 7 tunnin työpäivän aikana ainakin 350 kaloria pelkästään sillä että seison tiskin takana myymässä ja kävelen edestakaisin liikkeessä. Eli jos pystyn pitämään päivän kalorinsaantini alle 300, minun pitäisi pudottaa painoa tyydyttävää vauhtia.
Tämän on kyllä vain karkea arvio. Töiden kalorin kulutukseen lisätään tietysti kaikki muu päivän aikana tehty liikunta ym.

Painoa on lähtenytkin, mutta kaikista vääristä paikoista.
Tuntuu kuin reiteni olisivat vain levistyneet....

Miesystäväni on myös päättänyt pudottaa painoa. Hän ei kuulemma halua "litistää minua kun touhaamme". Pakko myöntää, hän on hiukan pyöristynyt sinä aikana kun olemme tunteneet. Ihan oman terveytensäkin vuoksi hänen on ihan hyvä pudottaa pari kiloa.

Luulen että aloitin unelmavartaloni tavoittelun liian myöhään... IOlisi pitänyt aloittaa nuorempana kun kehoni ei ollut vielä kasvanut täyteen potentiaaliinsa. Olisi ollut paljon helpompi rajoittaa esim, reisien kasvua.

En oikein osaa olla iloinen kylkiluistani kun reidet ovat elämää suuremmat...
En vain saa reisiäni ja takapuoltani kutistumaan!! Jos jollain on hyviä vinkkejä joilla saan keskitettyä energiani tähän reisi-pakara alueeseen, niin kertokaa. Olen epätoivoinen!!
Käsivarteni alkavat pian olla siinä mitassa kuin haluan. Ongelma alueeni alkaa vyötäröstä alaspäin...

Vihaan itseäni

Viilsin taas itseäni... Hupsista.

Kävin eilen elokuvissa ystäväni kanssa ja sen jälkeen kahvilla. En syönyt mitään herkkuja missään välissä, mutta kotiin päästyäni jokin vain napsahti. Käsivarressa komeilee kaksi vierekkäistä viiltoa.... 

Tänään en ole syönyt mitään. Kuppi kahvia tunti sitten, lasillinen vettä diettipillereiden kanssa vähän ennen. 

Tylsistyn kuoliaaksi kotona mutta en jaksaisi lähteä kaupungille houkutusten sekaan... 

Masentaa.

Uuden vuoden lupauksia ja tavoitteita

1. Pudota painoa vähintään 55 kiloon. 
2. Mahdu koon 32 farkkuihin ja näytä hyvältä. 
3. Ole luokkakokouksen hoikin tyttö
4. Lopeta tupakointi (klisee, tiedän)
5. Päivitä blogia useammin. 

Uskoisin näillä pääseväni alkuun.
Haluan nyt vielä vähän avata näitä tavoitteita tässä. Osa niistä on kuitenkin liitännäisiä toinen toisiinsa.

Nro 1. Tähän ollaan nyt pyritty kokoajan, joten parempi asettaa selkeä takaraja sen saavuttamiselle. Tavoitteena siis painaa 55kg tai vähemmän vielä tämän vuoden aikana.

Nro 2. Koko 34 on uusi 36, joten mitä pienenpiin farkkuihin mahdun, sitä parempi. 32 farkut ovat jo lähes perseettömille ihmisille, ja haluan kuulua siihen kategoriaan. En ole koskaan pitänyt omasta takapuolestani, joten tämä olisi unelma käynyt toteen.

Nro 3. Kuten taisin mainita pari blogausta sitten, ala-asteeni luokkakokous on tulossa tänä kesänä. Haluan täräyttää kaikkia, ja olla uskomattoman hoikka luokkakokouksessa. Olin hieman koulukiusattu ala-asteella, mutta kukapa ei olisi ollut... En vain koskaan kuulunut niihin "suosittuihin" tyttöihin, olin aina rivissä viimeisinä kun valittiin joukkueita liikuntatunnilla, tanssiliikunnasta puhumattakaan... Näytän kaikille että olen vihdoin heitä parempi jossakin.

Nro 4. Olen oikeastaan jo lopettanut. Tasan kuukausi sitten, itsenäisyyspäivänä, poltin viimeisen tupakkani, enkä yksinkertaisesti ole ostanut uutta askia. Tästä on sitten helppo jatkaa ja lopettaa kokonaan. Terveempi vaihtoehto elämälle, mutta nyt täytyy vain löytää jokin muu kanava purkaa stressiä. Esim kuntoilu, joka sitten auttaa numeroiden 1-3 saavuttamisessa.

Nro 5. Tuntuu että olen vähän laiminlyönyt tätä blogia, kun päivitän kerran kuussa tai harvemmin. Yritän nyt heti alusta alkaen päivittää aktiivisemmin edistystäni ja elämäni käänteitä jotka vaikuttavat kaikki tavalla tai toisella mielialaani ja tähän laihtumisprojektiin.

Jatketaan yhdessä eteenpäin eikä luovuteta! Ei Roomaakaan rakennettu päivässä.

Uusi vuosi, uudet kujeet tai jotain sinne päin

Joulu meni, vuosi vaihtui ja draamaa on riittänyt.

Lyhyesti, joulu meni perheen luona, ja jouluruokaa tuli sitten syötyä vähän ehkä liikaa... ja oksennettua sitten sen edestä. Joulun ja uuden vuoden välillä en mitään muuta tehnytkään töiden välissä kuin söin...
Olen vain tunkenut naamaani kaikkea suklaasta ja hedelmäkarkeista paahtoleipään ja pizzaan. Ja oksentanut kaiken jälkeen päin.
En ole varma voinko kutsua tätä enää pro-ana blogiksi kun en noudata Anan sääntöjä... Toisaalta painoa ei ole kertynyt takaisin joten tämä ns. pro-mia meininki näyttäisi myös toimivan jollain tasolla...

Kärsin ja kamppailen

Kylkiluut on kadonnut johonkin. En enää näe niitä :'(

Viikonloppuna oli kavereita kylässä, tupareiden merkeissä. Ja sehän tietenki tarkoittaa turhaa ruualla mässäilyä ja alkoholilla läträämistä.
Ja se taas tarkoittaa että kiloja kertyi...

Itkin maanantai-iltana ihan mielettömästi tätä pahaa oloa. Sen jälkeen olen pysynyt nestedietillä.
Ajatukset pyörii ruuan ympärillä non-stop.

Tosta viikonlopusta vielä.
Meillä oli eräänlainen teema jonka mukaan sitten pukeuduttiin näihin tupareihin. Oma asuni paljasti aika paljon ihopinta-alaa, vihasin sitä asua.
Kuvia otettiin tottakai. Noin sadasta kuvasta, pidin ehkä yhdestä. Näin vain läskiä joka kuvassa. Olen vain tasapaksu laatikko. Vatsani näytti massiiviselta jokaisessa sivukuvassa.
Jotenkin yksi kaverini silti onnistui kommentoimaan jotain tyyliin: "Vau, ku sä oot laiha! Kato ny noita kylkiluita!" Ja näytti jotain joka ei ollut siellä. En vain nähnyt niitä kylkiluitani siinä kuvassa.

Olen taas alkanut kerätä thinspo kuvia ja lauseita seinilleni. Tarvitsen jatkuvaa muistutusta etten ajaudu jääkaapille vain tylsyyttäni.
Tylsistyneenä tulee helposti syötyä ihan turhaan vain ajankuluksi. Täytyy vaihtaa se tylsyyteen syöminen kuntoiluksi.

Luojan kiitos työpaikastani. Pitkät työtunnit ja kiireinen aikataulu ei jätä tilaa ruuan ajattelulle tai syömiselle.
Sen lisäksi olen taas ajautumassa viiltelyyn. Työpaitani hihat ovat kuitenkin sen verran lyhyet etten voi... Ehkä jokin muu ruumiinosa...

Yritin lopettaa tupakoinninkin jälleen kerran, mutta se ei tunnu onnistuvan. Tupakka on tällä hetkellä ainoa terapeuttini. En ajattele mitään kun saan vedettyä savua keuhkojen täydeltä.
(Edelleen, en kannusta ketään tupakoimaan. Tämä vain sattuu sopimaan minulle henkilökohtaisesti.)

Nälkä on tälläkin hetkellä suunnaton.
Tänään kurkusta kumottu: Kupillinen kahvia, ilman sokeria, ilman maitoa. Sekä pieni kulhollinen rasvatonta jugurttia.
Näillä ajattelin selvitä loppu päivän. Lähden tämän blogi kirjoituksen jälkeen töihin. Iltavuoro. Keskiviikot ovat onneksi yleensä aika rauhallisia.

Todella todella huono viikko..

Olen vastenmielinen lihava sika jolla ei ole itsehillintää.

Olen heikko. Olen syönyt aivan liikaa tällä viikolla. Oloni on kamala...
En kestä kuunnella miten hyvin muilla menee, kun itse en onnistu missään... :(

Kaveri juuri tänään kehui kuinka eräällä yhteisellä tutullamme on täydellinen vartalo. Hän on minua hoikempi.
En kestä olla näin lihava. Haluan vaan kuolla...